Kun vapaaherratar vankilaan joutui

Vapaaherratar Ruth Munck (1886-1976) oli niin intohimoinen Saksan ystävä, että hän ei innoissaan aina tullut ajatelleeksi, mikä on sopivaa, mikä ei.

Entinen jääkärien sairaanhoitaja ja lottajohtaja Munck on yksi päähenkilöistä Martti Backmanin vetävästi kirjoittamassa kirjassa niistä suomalaisista, joita Saksa käytti häikäilemättä hyväkseen hävityn sodan jälkeen syksyllä 1944 (Hirmuinen aika – Saksalaismielinen vastarinta 1944-1948, Docendo 2021).

Backmanin vauhdikasta tarinaa lukee kuin jännitysromaania ja kirja onkin kuin valmis käsikirjoitus elokuvaksi.

Pieni joukko suomalaisia valmistautui Saksan tuella vastarintaan siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittää Suomen. Touhu vaikutti epätoivoiselta. Saksan romahdus oli jo lähellä ja Lapin sota päällä, mutta vielä uskottiin ihmeisiin.

Ruth Munck, Schwester Ruth, toimi Saksassa jääkäriliikkeen hengessä myös suomalaisten SS-miesten apuna erityisesti sotasairaaloissa. Hän liikkui pitkin poikin Saksan miehittämillä alueilla Puolasta Itävaltaan ja Tšekkoslovakiasta Luxemburgiin.

Munckin kohtaloksi koitui Lapin sota. Hän matkusti Saksaan, Suomen vihollismaahan, Lapin sodan aikana ja sai syytteen, jonka mukaan hän olisi värvännyt suomalaisia naisia vakoojiksi Suomessa tehtävää vakoilua varten.

Munck tuomittiin sodan jälkeen neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen maanpetoksesta. Oliko hänen kokoamansa parinkymmenen naisen joukon tarkoitus toimia vakoilijoina, jäi epäselväksi. Munck piti vakoiluväitteitä mielettöminä.

Backmanin mukaan Munck ei suuremmin järkyttynyt tuomiostaan. Vankilassa hän huvitti itseään kuulemallaan sanonnalla: ”Kaikkeen tottuu, paitsi puukkoon selässä. Ja siihenkin tottuu, jos makaa vatsallansa.”

Suomen valkoiset piirit eivät ottaneet Munckin maanpetostuomiota kovinkaan vakavasti. Hänen luokseen vankilaan virtasi katkeamaton vierailijoiden virta: professoreita, kenraaleita, kulttuuri-ihmisiä.

Ruokapaketteja tuli ystäviltä ja sukulaisilta, akateemikko V. A. Koskenniemi toi kirjoja luettavaksi ja myös toinen akateemikko Rolf Nevanlinna vieraili vankilassa. Lapin herkkuja lähettivät Annikki Kariniemi ja hänen puolisonsa, Lapin keisari Oiva Willamo.

Karuun selliin Munck ei halunnut vieraita vastaanottaa. Hän pyysi vankilanjohtajalta lupaa sisustaa selli viihtyisäksi. Lupa tuli ja lopputuloksena selliä somisti muhkea laiskanlinna, jalallinen lukulamppu, pieni yöpöytä, tauluja seinillä, matto lattialla ja kalteri-ikkunassa verhot.

Vapaaherratar sai maalata yhdelle seinälle freskon, joka toi mieleen hänen kotinsa Hausjärvellä, Leponiemen kartanon maiseman puutarhoineen, hevosineen, lintuineen ja perhosineen.

Martti Backman kuljettaa Munckin tarinan rinnalla suomalaisen SS-pataljoonan kapteenin Jouko Itälän dramaattisia vaiheita. Itäläkin sai vankilatuomion, kun hän värväsi Lapin sodassa suomalaisia sotavankeja loikkaamaan Saksan eli vihollisen puolelle.

Munck ja Itälä tapasivat Berliinissä maaliskuussa 1945, vähän ennen Saksan romahdusta. Backmanin kuvaus tapaamisesta kiteyttää hyvin, mistä oli kyse.

Ruth Munck kysyy, miksi tässä näin kävi: ”Mehän lähdimme pelastamaan eurooppalaista sivistystä idän barbarialta, Suomea bolsevismilta!”

Itälä vastaa: ”Me löimme vetoa väärän hevosen puolesta, väärän barbarian puolesta.” Itälä kehotti Munckia poistumaan Berliinistä niin pian kuin mahdollista.

Munck saapui pitkän kotimatkan jälkeen Suomeen 24. toukokuuta 1945. Seuraavan vuoden elokuussa ovelle kolkuttivat Valtiollisen poliisin miehet.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu