Laihian kielinero ei sanoja säästänyt
Eero Ojanen ja Timo Jantunen julistavat heti kirjansa nimessä Juho August Hollon (1885-1967) neroksi (Neron tie – J. A. Hollon elämä, Avain 2024). Perusteita löytyy, vaikka neroista puhuminen yleensä vähän tökkii.
Laihialla syntynyt, Vaasassa ylioppilaaksi kirjoittanut ja Helsingin yliopistossa kasvatustieteestä väitellyt tohtori kuuluu unohdettujen nerojen suureen joukkoon. Jos hänen nimeensä vielä jossakin törmää, niin vanhojen kirjojen suomentajana.
Suomentaminen oli Hollon intohimo. Uransa aikana hän käänsi suomeksi lähes 200 kirjaa 16:sta kielestä. Laihialaisia pidetään nuukina, mutta Hollo oli toista maata. Hän ei ainakaan sanoja säästänyt.
On laskettu, että Hollo suomensi kaikkiaan jopa 65 000 sivua. Hänen kielivalikoimansa oli vaikuttava: englanti, saksa, ranska, espanja, ruotsi, italia, latina, muinaisskandinavia, norja, tanska, hollanti, unkari, kreikka, serbokroatia, minkä lisäksi Tuhannen ja yhden yön tarinat Hollo käänsi osin arabiasta.
Hänen tiedetään opiskelleen ja osanneen myös sanskriittia, bengalia, hindustania, persiaa ja turkkia. Japanista hän käänsi itselleen haikurunoja. Hän kykeni myös kääntämään vieraalta kieleltä toiselle, esimerkiksi venäjästä saksaksi.
On pakko myöntää: Hollo oli suomentaja- ja kielinero. Hän on todennäköisesti kääntänyt suomeksi useammasta kielestä kuin kukaan toinen. Huippuvuonna 1930 julkaistiin peräti yhdeksän Hollon kääntämää teosta, yli 4000 sivua tekstiä.
Hollo suomensi sellaiset klassikot kuin Don Quijote, Gulliver, Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Tolstoin Sota ja rauha ja Dickensin David Copperfield. Hän käänsi myös muiden muassa Nietzscheä, Descartesia ja antiikin klassikoita Platonia ja Senecaa.
Hollo suomensi pääosin professorin virkansa ohella. Miten aika riitti? Kun sitä kysyttiin, hän vastasi hollomaisella tavalla: ”Yö on pitkä. Päivät olen virassa yliopistolla, yöllä suomennan.”
Santeri Alkion naapurissa Laihialla kasvanut Juho Hollo herätti huomiota jo lapsena varhaisella lukutaidollaan. Hänestä puhuttiin kylillä, että ”se Hollon poika tietää kaiken”.
Kirjan mukaan Hollo oli hiljainen tarkkailija ja vetäytyjä, herrasmies, joka ”kumarsi ja lähti”. Hän oli avulias ja kohtelias, mutta ei päästänyt ketään lähelleen.
Hollon perhe oli kansainvälinen. Hän löysi Saksasta vuonna 1920 puolisokseen Latviassa syntyneen baltiansaksalaisen Iris Waldenin. Pariskunta asettui Wieniin, missä vierähti viisi vuotta.
Kolmesta lapsesta Anselm Hollo (1934-2013) seurasi isänsä jalanjälkiä runoilijana ja suomentajana. Hänen oivaltavat käännöksensä John Lennonin runoista herättivät 1960-luvulla laajaa huomiota – John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa tekivät suuren vaikutuksen. Anselm Hollo asui 1960-luvulta lähtien pysyvästi Yhdysvalloissa.
J. A. Hollosta saa kirjan perusteella hieman mystisen vaikutelman. Hänen persoonansa jää arvoitukseksi myös kirjan tekijöille.
Se tiedetään, että professori Hollo oli suosittu luennoitsija. Päiväkirjaansa hän merkitsi kerran oppilailta saamansa palautteen mielihyvää tuntien:
”Vaikka oisit kuinka tollo, tyhmä niin kuin saapas vain, aina kuunteleepi Hollo, ehkä hieman naurahtain.”
Tuttu nimi monista vanhoista kirjoistani, mutta tuo valtava kielten määrä on kyllä täysin käsittämättömän upeaa.🙏
Ilmoita asiaton viesti
Vai voisiko skeptikko epäillä, kuinka hyvin hän tosiaan osasi?
Pentti Saarikosken englannin taidot olivat kuulemma varsin vähäiset, mutta kirjoittajan taidot muuten hyvät, niin Joycen Odysseuksenkin käänsi (tai ”käänsi”?).
Ilmoita asiaton viesti
Lisättäköön, ettei minulla mitään erityistä valittamista ole Hollon suomennoksia kohtaan, joita on tullut luettua koko joukko. Runsaat kymmenen vuotta sitten luin ensin David Copperfieldin englanniksi ja sitten vaimolle suomeksi, enkä ainakaan nyt muista, että mikään kohta olisi pahasti tökkinyt. (Se jäi mieleen, että jotkin nimet oli hieman umpimähkäisen tuntuisesti ”kotoutettu”; Claran tilalla oli muistaakseni Klara.)
Ilmoita asiaton viesti
Pentti Saarikosken käännöksistä muistan erityisesti Salingerin ”Catcher in the rye” -kirjan ensimmäisen suomenkielisen käännöksen ”Sieppari Ruispellossa”, jossa päähenkilönä olleen newyorkilaisen nuorukaisen puhe ja ajatukset oli kirjoitettu stadin slangilla. Tuo käännös ilmestyi 1961. Sen jälkeen kirjasta on julkaistu myös yleiskielinen käännös.
Ilmoita asiaton viesti
Hollo käytti mielikuvitustaan, sillä hänen ”osaamiensa” kielien lista on mielikuvituksellisen pitkä
Ilmoita asiaton viesti
Holloa arvosti – ja arvostan – kasvatustieteen professorina. Hänen kasvatustieteen väitöskirjansa, muistaakseni 1910 -luvun loppupuolelta, käsitteli mielikuvituksen kehittymistä.
– laaja, mutta ei jaaritteleva. Niin toisenlainen otteeltaan ja hengeltään verrattuna nykyajan töihin.
*** ***
Tietojeni mukaan hän alkoholisoitui uransa loppuvuosina. Siitä ei juuri ole mainintoja julkisuudessa, mutta se auttoi paremmin ymmärtämään eräitä hänen kasvatustieteellisiä esseitään.
– Nykyään uskallan tuollaisen tulkinnan esittää. Tutustuessani ensi kerran Hollon kasvatustieteelliseen ajatteluun pidin niitä lennokkaina, ehkä jopa sekavina.
Kyllä Hollo paikkansa ansaitsi kasvatusopinn professorikunnan joukossa. Taisi jäädä tiedekunnassa yksinäiseksi varpuseksi, ehkä alkoholisminsa, ehkä esoteerisuuteen taipuvan mielenlaatunsa vuoksi.
Täytyy vilkaista blogistin esittelemä teos. Oma Hollon tietämykseni on lähinnnä hänen kasvatusopillisista töistään sekä tiedekuntien käytävillä vanhempien professoreiden vuosikymmeniä sitten kertomaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Kolmesta lapsesta Anselm Hollo (1934-2013) seurasi isänsä jalanjälkiä runoilijana ja suomentajana.”
Tuossa tuli jo Juhan mainitsemana, monelle tunnetuimmat käännökset suomi->;englanti, nimittäin Saarikosken runotuotannosta suuri osa, erityisesti 50-60 -luvuilta.
Englanti->suomi -osastolta John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa ovat kuuluneet kirjastooni n. 30 vuotta, oivallisia käännöksiä.
Paljon parempia kuin Saarikosken Lennon-käännökset.
Tosin Saarikoski käänsi vain laulujen sanoja, ”John Lennonin muisto” -käännös julkaistiin hätäisesti 1981 kun Lennon oli edellisvuoden lopulla ammuttu. Luin sen osin myötähäpeää tuntien – Lennon-teksteihin oli luettu mm. Yesterday, joka on niin puhtaasti McCartneytä kuin voi vain olla. Julkaisussa oli rahastuksen ja diletanttiuden makua, mikä oli minulle uutta ihailemani Saarikosken kohdalla.
Saarikoski olikin tässä vieraalla territoriolla, hän kuului edelliseen sukupolveen kuin 40-luvulla (ja sen jälkeen) syntynyt rock-sukupolvi.
(Ehkä tuon voikin laittaa Mia Bernerin vaikutuksen piikkiin, siis sen, että piti kiireellä koittaa teemalla rahastaa).
Mitä J.A. Holloon tulee, häpeäkseni myönnettävä että blogistin luonnehdinta ”unohdettu suuruus” pitää paikkansa. Täytynee paikata tuo aukko sivistyksessäni (sarjassa ”suuret pohjalaiset”).
Ilmoita asiaton viesti
Kappas, minunkin hyllystäni löytyvät Don Quijote, Gulliver ja Tolstoin Sota ja rauha Hollon suomennoksina. Ja myös Nietzschen Iloinen tiede.
Ilmoita asiaton viesti
Minun hyllystäni Näin puhui Zarathustra, jonka lainasin kaveriltani nelisenkymmentä vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla varsinainen päättymätön riemu. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Anselm Hollo jätti minuun 1960-luvun alkuvuosina jokseenkin lähtemättömän muistijäljen. Silloin tuli kuunneltua ulkomaisia suomenkielisiä radiolähetyksiä, ihan tavallisesta putkiradiosta. Anselm Hollo muutti keskisestä Euroopasta
vuonna 1958 Englantiin, missä hän työskenteli Lontoossa BBC:n maailmanpalvelun suomenkielisellä osastolla. Kuuntelin myös Moskovaa, syksyn 1961 noottikriisin ja erään onnettomuuden jäljiltä ehkäpä traumatisoituneessa tilassa; ääni tuli hurjalla kylpyhuonekaiulla, siellä oli mies, joka jylisi kun mikäkin ukko-jumala, ja nainen joka kaakatti lähes tiltumaisella kajeella, siihen nähden Lontoo oli kultivoitunut, älyllisen kepeä, ja Matti Rossi ja Erkki Toivanen lumosivat minut, – mutta eniten pidin Anselm Hollon äänestä – ja ylvään tyylikkäästä intonaatiostaan.
Ilmoita asiaton viesti
”… tyylikkäästä intonaatiostaan.”
– Kolmannen tavun painottaminen hiipii puhuttuun suomeen, eikä sille näytä kukaan voivan mitään. Korvani ikävöivät ”STT-nuottia”, jolla Wessmanin veljekset lukivat iltauutisia radion Yleisohjelmassa – puoli vuosisataa sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Puhumattakaan Carl-Erik Creutzista!
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun juttu kääntyi Anselmiin, miltähän seuraava kuulostaisi ylvään tyylikkäästi intonoituna:
”Merimakkaraa ei voi syödä
eikä sen muniakaan.
Kauniita naisia ei saa lyödä
eikä rumiakaan.
Alkoholia ei saisi juoda
eikä totiakaan.
Hämminkiä ei saisi luoda
eikä sotiakaan.”
Merimakkaraa ei voi juoda
eikä sen muniakaan.
Kauniita naisia ei saisi luoda
eikä rumiakaan.”
Ilmoita asiaton viesti
Anselm Hollosta julkaistiin elämäkerta pari vuotta sitten: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009154487.html
Ilmoita asiaton viesti
Tuota voi kuka tahansa kokeilla milloin vain, myös turvallisesti kotona. Heti ensimmäisen sanan suhteen pitää varoa, ettei paino lipsahda kolmostavulle! ”Totiakaan/sotiakaan” huolellisesti aspiraatiotta – kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Sanassa ”merimakkara” on paino aika luontevasti kolmannella tavulla.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kysymyksessä olisi henkilö nimeltä Meri Makkara, paino asettuisi Mak-tavulle. Esimerkkirunoa lausuttaessa näin ei todellakaan ole.
Ilmoita asiaton viesti
Se riippuu kontekstista. Jos vaikka kerrotaan, että meripeikko ei syö merilevää mutta merimakkaraa kylläkin, niin on varsin luontevaa painottaa tuota kolmatta tavua sanassa ”merimakkaraa”.
Ilmoita asiaton viesti
”Se riippuu kontekstista.”
– Tällä kertaa konteksti on Olli Väisälän runoesimerkki, ja sepä onkin todella käypäinen konteksti. Makkaraa voi syödä, mutta merimakkaraa ei, joten yhdyssanan alku ansaitsee painotuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Meri Makkara olisi mahtava taiteilijanimi, parempi kuin Conchita Wurst.
Ilmoita asiaton viesti
Tavallaan outoa, etten ole koskaan tullut ajatelleeksi Hollojen perhesuhdetta. Kuulun ikäluokkaan, johon Beatles iski kansakoulussa, joten ”John Lennon panee omiaan” ilmaantui kuusen alle jo jouluna 1964. Keskikoululaiselle tulivat sitten vastaan isä-Hollon suomentamat ”Sota ja rauha” ja ”Rikos ja rangaistus”.
Ilmoita asiaton viesti
Mulla on Rikos ja rangaistus uudempana käännöksenä, oisko 1980-luvulta.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyi oikein katsoa kuka on kääntänyt omassa hyllyssäni olevan painoksen. Näköjään Juhani Konkka (Otava 1975, kahdessa osassa oleva nide). Olen aina pitänyt tästä suomennoksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Mulla on M. Vuoren suomennos jonka on 1985-1986 tarkistanut Lea Pyykkö.
Ilmoita asiaton viesti