Laihian kielinero ei sanoja säästänyt

Eero Ojanen ja Timo Jantunen julistavat heti kirjansa nimessä Juho August Hollon (1885-1967) neroksi (Neron tie – J. A. Hollon elämä, Avain 2024). Perusteita löytyy, vaikka neroista puhuminen yleensä vähän tökkii.

Laihialla syntynyt, Vaasassa ylioppilaaksi kirjoittanut ja Helsingin yliopistossa kasvatustieteestä väitellyt tohtori kuuluu unohdettujen nerojen suureen joukkoon. Jos hänen nimeensä vielä jossakin törmää, niin vanhojen kirjojen suomentajana.

Suomentaminen oli Hollon intohimo. Uransa aikana hän käänsi suomeksi lähes 200 kirjaa 16:sta kielestä. Laihialaisia pidetään nuukina, mutta Hollo oli toista maata. Hän ei ainakaan sanoja säästänyt.

On laskettu, että Hollo suomensi kaikkiaan jopa 65 000 sivua. Hänen kielivalikoimansa oli vaikuttava: englanti, saksa, ranska, espanja, ruotsi, italia, latina, muinaisskandinavia, norja, tanska, hollanti, unkari, kreikka, serbokroatia, minkä lisäksi Tuhannen ja yhden yön tarinat Hollo käänsi osin arabiasta.

Hänen tiedetään opiskelleen ja osanneen myös sanskriittia, bengalia, hindustania, persiaa ja turkkia. Japanista hän käänsi itselleen haikurunoja. Hän kykeni myös kääntämään vieraalta kieleltä toiselle, esimerkiksi venäjästä saksaksi.

On pakko myöntää: Hollo oli suomentaja- ja kielinero. Hän on todennäköisesti kääntänyt suomeksi useammasta kielestä kuin kukaan toinen. Huippuvuonna 1930 julkaistiin peräti yhdeksän Hollon kääntämää teosta, yli 4000 sivua tekstiä.

Hollo suomensi sellaiset klassikot kuin Don Quijote, Gulliver, Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Tolstoin Sota ja rauha ja Dickensin David Copperfield. Hän käänsi myös muiden muassa Nietzscheä, Descartesia ja antiikin klassikoita Platonia ja Senecaa.

Hollo suomensi pääosin professorin virkansa ohella. Miten aika riitti? Kun sitä kysyttiin, hän vastasi hollomaisella tavalla: ”Yö on pitkä. Päivät olen virassa yliopistolla, yöllä suomennan.”

Santeri Alkion naapurissa Laihialla kasvanut Juho Hollo herätti huomiota jo lapsena varhaisella lukutaidollaan. Hänestä puhuttiin kylillä, että ”se Hollon poika tietää kaiken”.

Kirjan mukaan Hollo oli hiljainen tarkkailija ja vetäytyjä, herrasmies, joka ”kumarsi ja lähti”. Hän oli avulias ja kohtelias, mutta ei päästänyt ketään lähelleen.

Hollon perhe oli kansainvälinen. Hän löysi Saksasta vuonna 1920 puolisokseen Latviassa syntyneen baltiansaksalaisen Iris Waldenin. Pariskunta asettui Wieniin, missä vierähti viisi vuotta.

Kolmesta lapsesta Anselm Hollo (1934-2013) seurasi isänsä jalanjälkiä runoilijana ja suomentajana. Hänen oivaltavat käännöksensä John Lennonin runoista herättivät 1960-luvulla laajaa huomiota – John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa tekivät suuren vaikutuksen. Anselm Hollo asui 1960-luvulta lähtien pysyvästi Yhdysvalloissa.

J. A. Hollosta saa kirjan perusteella hieman mystisen vaikutelman. Hänen persoonansa jää arvoitukseksi myös kirjan tekijöille.

Se tiedetään, että professori Hollo oli suosittu luennoitsija. Päiväkirjaansa hän merkitsi kerran oppilailta saamansa palautteen mielihyvää tuntien:

”Vaikka oisit kuinka tollo, tyhmä niin kuin saapas vain, aina kuunteleepi Hollo, ehkä hieman naurahtain.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu