Likaisen lumen jäljillä

Ville-Juhani Sutinen, 41, on uuden ajan löytöretkeilijä, joka on viimeksi kiertänyt maapallon pohjoisia osia. Matkojen tuloksena syntyi kirja, jonka punainen lanka on panna murskaksi myytti puhtaasta, valkoisesta Arktiksesta (Arktis – Likaista lunta, Like 2021).

Sutinen reissaa ensin Suomen ja Norjan pohjoisosissa, loikkaa sitten Huippuvuorille keskelle Jäämerta, jatkaa Grönlantiin ja Siperiaan Venäjälle, joka on arktisista valtioista suurin.

Moni haluaa nähdä Arktiksen tyhjänä, maailman ihmeellisimpänä paikkana, jossa ei ole mitään muuta nähtävää kuin valkoista tyhjyyttä; kuvitellaan pohjoisen alueen olevan yhä ”koskematon kuin alttarille talutettava morsian”.

Haave muuttumattomasta pohjoisesta ei ole Sutisen mielestä vain hupaisa erehdys tai koomista nostalgiaa, vaan sillä on todellisia seurauksia. Puhtaan pohjoisen mielikuva estää näkemästä sitä, mitä arktisella alueella tapahtuu juuri nyt.

Sutinen päivittää Arktiksen idean raadollisesti. Hän näkee likaista lunta ja ihmisten jälkiä kaikkialla. Alkuperäiskansojen ympärillä lumi oli aina likaista verestä, ulosteista, elämästä ja kuolemasta. Nyt lumi on likaista tehtaista, saasteista, öljystä ja hiilestä.

Jääkarhutkaan eivät ole valkoisia ja pohjoisesta erämaasta, kuten Huippuvuorilta ja Grönlannista, Sutinen löytää enemmän aasialaisia siirtolaisia ja thairuokaa kuin alkuperäisasukkaita ja valaanlihaa.

Lähes puolet maailman arktisesta maa-alueesta kuuluu Venäjälle, samoin monet osat Jäämeren alaisista mannerjalustoista ja siten merenpohjan luonnonvaroista. Venäjä on keskeinen osa Arktiksen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta.

Sutinen jättää vähälle pohdinnat Arktiksen maailmanpoliittisista ulottuvuuksista. Alueen valtavat luonnonvarat kiinnostavat niin suuria kuin pieniä valtioita.

Venäjän ikiroutavyöhykkeellä, Komin tasavallassa, on yksi Sutisen vaikuttavimmista matkakohteista. Se on Euroopan ”kylmin kaupunki” Vorkuta, joka tunnettiin myös Neuvostoliiton pahamaineisena vankileirimetropolina.

Stalin perusti Vorkutan pakkotyöleirin, Vorkutlagin, 1932. Alueen hiilikaivoksia ylläpidettiin pakkotyöllä. Yli miljoona ihmistä kulki Vorkutlagin koneiston läpi, ja kymmeniä tuhansia vankeja kuoli ankarissa oloissa.

Valtaosa Vorkutan asukkaista on ollut entisiä vankeja, jotka jatkoivat vankeuden jälkeen samoissa töissä kuin leiriaikana. Heillä ei ollut lupaa muuttaa pois.

Ankean kaupungin väkiluku on jatkuvasti vähentynyt. Asukkaita oli enimmillään yli 200 000, mutta nyt jäljellä lienee enää alle 60 000 ihmistä.

Sutinen kirjoittaa, miten Vorkutan koteja ja tehtaita uhkaa elävä jää. Valtavat rakennukset sähköineen ja putkistoineen liikahtelevat ja repeilevät.

Kymmeniä rakennuksia on hylätty, koska niissä ei voi enää asua turvallisesti. Maa saattaa nielaista talot koska tahansa. Ei ihme, että väki vähenee.

Ville-Juhani Sutinen on kirjallisuuden monitoimimies, joka on julkaissut useita runokokoelmia, esseeteoksia, romaaneja ja tietokirjoja. Kaiken lisäksi hän on myös kääntäjä.

Monipuolisuuttaan Sutinen käyttää taitavasti hyväkseen, vaikka kirjan hajanaisuus paikoin häiritsee. Arktis on samalla kertaa tieto- ja matkakirja, siinä on esseemäisiä katkelmia, historiaa ja nykypäivää sekä runsaasti kaunokirjallisia ansioita – kirja minun makuuni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu