Linnut Pääskysen tuotannossa

Minulla on pakkomielle. Kun luen Markku Pääskysen kirjoja, alan bongailla tekstistä lintuja kuin ornitologi. Näin kävi myös tämän syksyn uutuutta lukiessani (Markku Pääskynen: Aurinko ei liiku, Tammi 2020).

Pakkomielle juontaa juurensa viiden vuoden taakse, jolloin luin Pääskysen romaanin Sielut. Se oli yksi Finlandia-ehdokkaista. Sieluissa lintuja tuli vastaan kaikkialla.

Kaikki tiet, kadut ja kujat olivat lintuja: Palokärjenkatu, Telkänkatu, Rastaankatu, Pöllönkuja, Kehrääjänkatu, Teerenkatu, Huuhkajankatu…

Kauan ei tarvinnut lukea uuttakaan romaania, kunnes jo varikset raakkuivat. Kirjan kertoja Matti, nelihenkisen perheen tuikitavallinen isä, tekee havaintoja:

”Lähikoivussa varis rääkäisi neljä kertaa erikoisella korkealla äänellä. Sille vastasi käheästi toinen varis jostain kauempaa ja vielä kauempana vastasi kolmas. Pian nelinkertaisia rääkäisyjä kuului joka puolelta ja linnut alkoivat parveilla.”

Romaanin lintugalleria on laaja. Tapaamme mustarastaita, räkättirastaita, korppeja, lokkeja, hanhia, kanoja, varpusia, haukkoja, kotkia, peltosirkkuja ja pyyn, joka tunnetusti pienenee maailmanlopun edellä.

Jos olisin nuori mies ja opiskelisin kirjallisuutta, tekisin tutkielman, jonka otsikko olisi sama kuin tässä blogissa: Linnut Pääskysen tuotannossa.

Linnut eivät kuitenkaan ole Pääskysen uuden romaanin keskeinen teema. Lintuja tulee ja menee kuin ohimennen, kuten Pääskyseltä voi odottaakin.

Työtön perheenisä Matti, joka hakee opettajan hommia, kirjoittaa iltaisin selontekoa elämästään. Perheeseen kuuluvat vaimo, pieni tytär ja 13-vuotias Aarne.

Tavallinen elämä ei sittenkään ole ihan tavallista, vaikka Matti toistaa monta kertaa: ”Olen kiinteä, perusterve, puistattavan tavallinen ihminen. En ole missään erityisen lahjakas, olen läpikotaisin keskiverto.”

Aarnen kautta tekstiin tulee maagisia ulottuvuuksia. Lumous on läsnä, kun poika näkee ennalta asioita, erityisesti, jos jotain pahaa on tapahtumassa. Hän pelastaa perheensä kerran jopa liikenneonnettomuudelta.

Kylilläkin rauhallisen pinnan alla sattuu ja tapahtuu kummallisia asioita. Tuntematon moottoripyöräilijä herättää kysymyksiä, koulun seinään ilmestyy vihamielinen teksti ja kotona kummittelee kutsumaton henki.

Romaanin lähtökohtana on Lappeenrannassa vuonna 2018 tapahtunut niin sanottu takakonttimurha. Se jää kuitenkin taustakohinaksi, kun Pääskynen kuvaa rikoksen vaikutusta kylän ja yhden perheen elämään.

Kirjan takakansi kiteyttää osuvasti: Pääskynen tutkii, millaista elämä on, kun pelko kuristaa kurkkua mutta onni pakahduttaa sydämen.

Aurinko ei liiku on ammattimiehen tarkkaa työtä. Vaikka tavallisuutta toistetaan romaanissa jopa kyllästymiseen asti, lukijan ei tarvitse tyytyä tavalliseen. Hän saa luettavakseen priimaa.

Joku on sanonut tämän todennäköisesti ennenkin, niin tutulta se kuulostaa: Pääskynen on harvinainen lintu suomalaisten prosaistien joukossa. Hän on kaunokirjailija sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu