Löysin Veikko Huovisen uudelleen

Kun etsiskelin lukemista kirjastosta, käsiin osui sattumalta kaksiosainen kirja, jolla oli kummallinen nimi (Veikko Huovinen: Bakulainen pahvala – 113 valittua tarinaa, WSOY 2005). Nimi oli niin outo, että se herätti uteliaisuuteni. Oli pakko tutustua.

Minulla on ollut ristiriitainen suhde Huovisen (1927-2009) tuotantoon. Jo koulussa oli luettu Havukka-ahon ajattelija, ja lukiossa olin pitänyt esitelmänkin Hamstereista, josta pidin kovasti.

Myöhemmin suhde viileni. Uskoin kai ”edistyksellisten” ystävieni puheisiin, joiden mukaan Huovinen on ”taantumuksellinen” kirjailija eikä hänen kirjojaan kannata lukea. Pääkaupungin kirjallisissa piireissä monet vieroksuivat Sotkamon yksinäistä.

Nyt löysin Huovisen uudelleen lyhyiden erikoisten kautta. Mitä enemmän luin, sitä enemmän Bakulaisen pahvalan parhaat tarinat alkoivat muistuttaa Pentti Haanpään juttuja. Molempien kertomukset ovat kestäneet aikaa hyvin.

Huovisen tarinoiden otsikot antavat osviittaa, millaisista jutuista on kyse. Aiheiden kirjo on laaja. Muutama esimerkki: Ammattimainen puolueenhaukkuja, Viinankätkijä, Mannekiinit atomisodan jälkeen, Tarzan ja Suomi, Pystyyn marinoitu nainen, Lintuja elämänmuutoksen edessä, Silakkalaatikkoa Jeesukselle, Innostunut sonni ja Saippuakauppias, Kekkonen hiihtää ohi, Yrmeä futismies

Huovinen kirjoittaa usein urheilusta ja aina yllättävästä näkökulmasta. Kuin nakutettu nykyiseen korona-aikaan sopii yksi suosikeistani, Kuulantyöntäjän tauti. Lääkäriksi esittäynyt mies menee miesten pukukoppiin Saarijärven kisoissa ja kehottaa kuulamiehiä lopettamaan kuulaan sylkemisen, koska siitä ”voi levitä mitä tauteja tahansa”.

Tarinassa Jääkiitäjä yksinäinen mies, Ilja Nastanen, seuraa innokkaasti talviolympialaisia. Suosikkilaji on naisten pikaluistelu. Huovinen ei pelännyt sovinistin leimaa, kun kirjoitti: ”Jotain ailahteli Ilja Nastasen vanhanpojan rinnassa, kun luistelijatar veti kaarretta voimakas naispylly pystyssä, vahvat lihaksikkaat reidet mukavasti vonksahdellen.”

Huovinen järjesti lyhyillä erikoisillaan yllätyksen niille, jotka olivat tottuneet Konsta Pylkkäsen filosofointiin ja lempeään huumoriin. Sotkamosta alkoi huudella äkäinen toisinajattelija, joka joskus koetteli ns. hyvän maun ja poliittisen korrektiuden rajoja.

Lukija sai silmilleen burleskia toisinajattelua ja idyllin keskelle tupsahtelevia sopimattomuuksia, kuten Kari Hotakainen kirjoittaa Bakulaisen pahvalan esipuheessa. Huovinen oli yhden määritelmän mukaan konservatiivinen kirjailija, jolla oli radikaaleja päähänpistoja.

Huovinen oli kuin Jos olisin diktaattori -tarinansa päähenkilö: riihikuiva, hieman sarkastinen ukko, joka käyttää harmaita villasukkia ja talvella karvalakkia.

Kun ryhdyin lukemaan Bakulaista pahvalaa, halusin aluksi selvittää, mitä kirjan nimi tarkoittaa. Sellaista kertomusta ei kuitenkaan sisällysluettelosta löytynyt. Arvoitus selvisi vasta toisen osan luvusta Stalinin syntymäpäivän vietto keskitysleirillä.

Jossain Siperiassa, keskitysleirillä, vietettiin joulukuussa 1949 Stalinin 70-vuotispäivää isoin juhlallisuuksin. Juhla-ateria ylitti vankien hurjimmatkin kuvitelmat. Jälkiruokana oli herkkujen herkku, bakulainen pahvala, jonka monimutkaisen reseptin Huovinen kertoo yksityiskohtaisen tarkasti.

Lyhyet erikoiset sopivat erikoisen hyvin meille nykyihmisille, joilla on vaikeuksia keskittyä mihinkään. Tarinoita voi lukea missä järjestyksessä tahansa eikä yhden jutun lukeminen monta minuuttia kestä.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu