Maailman mahtavin mies pelkää Nalle Puhia

Kiinan presidentti ja puoluejohtaja Xi Jinping, 69, on juuri nyt maailman vaikutusvaltaisin mies. Hän on kuin Kiinan keisari. Hänellä on enemmän valtaa kuin Maolla milloinkaan.

Kaksi kokenutta saksalaista toimittajaa on kirjoittanut kirjan, jossa kustantajan mukaan kuvataan ensimmäistä kertaa kattavasti tätä Kiinan salaperäistä johtajaa (Stefan Aust – Adrian Geiges: Uusi keisari Xi Jinping, Bazar 2022).

Xi Jinping valittiin juuri kolmannelle viisivuotiskaudelle Kiinan johdossa. Sen ei pitänyt olla mahdollista, sillä Maon kuoleman jälkeen Kiinassa astui voimaan rajoitus, jonka mukaan valtionpäämies saa olla vallassa vain kaksi viiden vuoden toimikautta.

Rajoituksella haluttiin välttää sellainen vallan väärinkäyttö, jollaista esiintyi Maon aikana. Vielä vuonna 2014 Xi Jinping piti uudistusta ”huomattavana edistysaskeleena”.

Vanhat säännöt on heitetty romukoppaan. Kiinan kansankongressi on kumonnut rajoitukset Xi Jinpingin eduksi. Hän voi pysytellä vallassa elämänsä loppuun asti.

Xi Jinpingistä ei voi enää puhua Kiinassa niin kuin ihmisistä puhutaan. Hän on pyhä ja loukkaamaton eikä hänestä käydä avointa keskustelua.

Maon ympärille aikoinaan syntynyt kultti on korvattu Xin kultilla. Ei ole sinänsä ihmeellistä, että Johtajan kuvia näkyy valtavissa mainostauluissa ja häntä ihannoidaan rap-kappaleissa ja sarjakuvissa.

Sen sijaan täältä luterilaisesta näkövinkkelistä hieman hämmentää, että Jiangxin maakunnassa, jossa on paljon kristittyjä, Xi Jinpingin kuvia on pantu Jeesuksen ja Neitsyt Marian kuvien tilalle.

Xi kuuluu niin sanottuun punaiseen aristokratiaan. Hän vietti lapsuusvuotensa Kielletyn kaupungin, keisarien vanhan palatsialueen ympäristössä. Isä oli puolue-eliitin jäsen, varapääministerikin, joka joutui välillä epäsuosioon ja tuomittiin vastavallankumouksellisena.

Xi Jinping pysyi kommunistina, vaikka hänetkin vangittiin puoleksi vuodeksi 16-vuotiaana. Hän päätti selviytyä tulemalla punaistakin punaisemmaksi. Sitkeä mies hyväksyttiin puolueen jäseneksi vasta sen jälkeen, kun oli hakenut jäsenyyttä kymmenen kertaa.

Xi Jinpingin elämää kirjassa kuvataan tarkoin laskelmoiduksi. Vuonna 1982 hän luopui ”miellyttävästä virastaan” Pekingissä ja hyväksyi siirron maaseudulle.

Taustalla oli ajatus, että parempi olla ykkönen maalla kuin kakkonen kaupungissa eli niin kuin kiinalaiset sanovat: parempi olla kanan pää kuin härän häntä.

Maaseudulla työskentelystä oli Xi Jinpingille hyötyä: ”Kaupungissa Xi oli vain yksi monista perintöprinsseistä, maaseudulla sitä vastoin hän voi saavuttaa mainetta.”

Ja mainetta hän sai ajamalla töihin polkupyörällä eikä virka-autolla, oli helposti lähestyttävä ja nöyräksi heittäytynyt poliitikko, joka teki pesäeron korruptoituneisiin virkatovereihinsa.

Kiina on noudattanut vanhaa kiinalaista viisautta: Piilota vahvuutesi ja odota oikeaa hetkeä. Hetki on lyönyt eikä Kiina enää piilottele. Se näkyy ja kuuluu kaikkialla maailmassa – myös Suomessa. Kiina on tehnyt maita toisensa jälkeen riippuvaiseksi itsestään.

Hyvä esimerkki on suhde Venäjään. Mao oli valtaantulonsa jälkeen kuin Stalinin pikkuveli, nyt suhteet ovat päinvastaiset: Xi on isoveli, Putin pikkuveli.

Ollakseen maailman mahtavin mies, Xi Jinping vaikuttaa kirjan valossa pikkumaiselta ja tosikolta. Hän pelkää jopa pieniaivoista, mutta hyväntahtoista Nalle Puhia.

Kiinalaisilla nettialustoilla Nalle Puh on kielletty puheenaihe. Suurta Luotsia ei saa vertailla harmittomaan satuhahmoon, koska netin neropatit ovat erehtyneet vertaamaan Xi Jinpingin ulkoista olemusta Nalle Puhiin.

Huumori ei selvästikään kuulu Xin vahvuuksiin. Kiinassa ilmeisesti ajatellaan, että jos diktaattori joutuu naurunalaiseksi, peli on menetetty.