Mannerheimin luottodemari kompastui pimeään rahaan

Yrittäjä ja historian harrastaja Jussi Lehmus ryhtyi selvittämään suvussaan vaiettua isoisoisänsä kohtaloa ja pyysi kumppanikseen Lasse Lehtisen. Syntyi jännittävä tietokirja Suomen lähihistoriasta ja henkilökuva mystisestä miehestä (Salaista sotaa – Mannerheimin demari Kalle Lehmus, Docendo 2021).

Kalle Lehmus (1907-1987) johti sotien jälkeen armeijan salaista tiedustelua aina vuoteen 1955, jolloin hänet nimitettiin puolustusministeriön kansliapäälliköksi.

Sodan jälkeen meno oli villiä ja otteet ronskeja. Salaisen sodan aseita olivat asekätkentä, hämärä raha, kaukopartiomiesten retket itärajan yli ja salainen yhteydenpito länsitiedustelun kanssa.

Lehmuksen uran käänteissä riittää hämmästeltävää. Siviilimiehen sotilasura sai lentävän lähdön, kun Mannerheim nimitti talvisotavuonna tuntemattoman kolmekymppisen SDP:n järjestösihteerin esikuntaansa. Mannerheim tarvitsi sotavuosina luotettavan linkin työväestöön. 

Kansliapäällikkönä Lehmus olikin jo eversti, jolla ei ollut rintamakokemusta tai sotilastutkintoa. Hän ehti käväistä myös Rainer von Fieandtin virkamieshallituksen puolustusministerinä. Tällaiselle demarille upseeripiireissä riitti vastustajia. Yksi kampittajista oli puolustusvoimien komentaja K. A. Heiskanen, Kylmä-Kalle.

Kalle Lehmuksen urakiito tyssäsi, kun presidentti Kekkonen vapautti hänet yllättäen kansliapäällikön virasta. Lehmuksen shekkitililtä oli löytynyt noin 40 miljoonaa markkaa, jonka alkuperä jäi hämärän peittoon. Skandaali oli valmis.

Innokkaan oikeuskansleri Olavi Hongan mielestä oli ilmeistä, että rahat oli saatu lahjuksina ”kenties, ja parhaassa tapauksessa, hämäristä osakekaupoista”. Honka vaati Lehmuksen erottamista.

Rahat Lehmuksen tilillä oli tarkoitettu armeijan hankintoihin. Toiminta ei kestänyt päivänvaloa, koska armeijalle hankittiin osaamista ja välineitä, jotka oli kielletty Pariisin rauhansopimuksessa.

Sopimuksen ehtoja haluttiin muuttaa ja Lehmus teki Kekkoselle muistioita, joissa ehdotettiin harkitsemaan jopa taktista ydinasetta Suomelle. Ehdotus kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Lehmus pyöritti tiedustelutoimintaansa ja hankki kiellettyjä aseita hämärällä rahalla. Rahojen alkuperää hän ei koskaan paljastanut eikä sitä tiedetä vieläkään.

Rahaa tuli sekä ulkomailta että kotimaasta. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA lonkeroineen  oli kirjan mukaan yksi taho. Ja kun Neuvostoliiton KGB ja sen Helsingissä olleet edustajat tiesivät asekuviot, asiaan liittyi arkaluonteisia ulkopoliittisia kytkentöjä.

Vanha velho Viktor Vladimirov (KGB) syötti Kustaa Vilkunalle tietoja, joiden mukaan Lehmus oli hyötynyt myös henkilökohtaisesti asekaupoista ja vastustanut ostoja Neuvostoliitosta, koska ei saanut sieltä provisioita.

Norjan ja Suomen demarien kytkennät maidensa tiedusteluun on kiinnostava kuvio. Lehmuksella oli tiiviit yhteydet Norjan tiedustelupalveluun ja työväenpuolueeseen. Taustalla salaisissa kuvioissa häärivät myös Suomen demarit.

Lehmuksen putiikin työtä jatkoi myöhemmin Puskalan putiikki. Veikko Puskala oli Lehmuksen tavoin SDP:n entinen järjestösihteeri: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/kaksoiselamaa-puoluevakoilija-puskalan-putiikissa/

Lasse Lehtisen mielestä Lehmuksen karskit toimet olivat jatkoa asekätkijöiden työlle eikä toiminta ollut mitään yhden miehen showta. Ylin valtiojohto ja tärkeimmät kenraalit tiesivät, mitä oli tekeillä. Yritettiin varautua Neuvostoliiton uhkaa vastaan.

Virallinen Suomi palkitsi Lehmuksen potkuilla ja neljän kuukauden ehdollisella vankeustuomiolla veronkavalluksesta. Hän oli sijaiskärsijä ja kirjan juhlallisen luonnehdinnan mukaan yksi niistä suomalaisista sotureista, jotka kylmän sodan kabinettien torjuntataisteluissa haavoittuivat vaikeasti.

Salaista sotaa kertoo paljon uutta tietoa, mutta paljon jää vielä avoimia kysymyksiä tuleville tutkijoille.