Marraskuun mies mammonan pauloissa

Asko Sahlbergin uuden romaanin (Marraskuun mies, Like) pääteemat ovat kuin muunnelmia seitsemän kuolemansynnin luettelosta. On ahneutta ja kateutta, vihaa ja monenlaista himoa, ylensyöntiä ja -juontia, koston henkeä, mutta myös anteeksiantoa.

Marraskuun miehen tarina ulottuu marraskuusta 1918 marraskuuhun 1939. Eletään jossakin rannikon pikkukaupungissa, Suomi ottaa hapuilevia ensi askeleitaan itsenäisenä kansakuntana.

Eräänä koleana marraskuun yönä kaupunkiin saapuu vaatimaton ja köyhältä näyttävä mies, jonka kaupungin patruuna Nylander palkkaa autonkuljettajakseen. Siitä alkaa Antero Haataman tarina.

Marraskuun mies on muotokuva ahneesta nousukkaasta, josta tulee nopeasti pikkukaupungin tärkein vallankäyttäjä. Hänen lonkeronsa ulottuvat kaikkialle. Häntä kuvataan kahdella jalalla liikkuvaksi nousukasmaisuuden mainostauluksi.

Kun patruuna Nylander kulkee vastoinkäymisestä toiseen, Haatama laajentaa liiketoimiaan ja vaurastuu entisen hyväntekijänsä kustannuksella.

Sahlberg ei rakenna mitään yksioikoista hyvä vastaan paha -asetelmaa. Haatama oli toisille roisto, toisille ihailun kohde. Hän oli keinottelija, jota inhottiin ja salaa kadehdittiin.

Haatamassa oli myös sympaattisia piirteitä: ”Hän on niin epätodennäköinen menestyjä, että sitä on pakko ihailla. Lisäksi hän on tehnyt joitakin tekoja, jotka kielivät melkeinpä epäitsekkyydestä”, entinen kaupunginviskaali pohti.

Marraskuun mies on täynnä hienoja kiteytyksiä, joista voisi koota pienen aforismikokoelman. Muutama esimerkki:

”Kapitalismissa oli kysymys vapaista markkinoista ja vangituista sieluista.”

”Jospa ahne ihminen jopa ymmärsi toisten nurjia ominaisuuksia ja oli tavallista kyvykkäämpi anteeksiantoon, kunhan se vain ei maksanut hänelle mitään.”

”Ihmisten mielipiteille kannatti viitata kintaalla. Ne olivat kuin sonta keväisillä pelloilla. Haisi aikansa ja katosi, imeytyi pois, joskin sonta oli sentään tarpeen.”

Moraaliset kysymykset ovat romaanin keskeisiä teemoja. Haatama noudatti patruuna Nylanderin oppeja, joiden mukaan oli pakko venyttää moraalia, kun oli rakentanut kaiken itse. Herroihin pätivät toiset säännöt kuin tavallisiin kaduntallaajiin.

Kun ei löytynyt rikosta, josta syyttää ketään, voitiin puhua moraalittomuudesta, ”mutta siitähän vain palkitaan tässä maailmassa”. 

Myös kostosta Nylanderilla oli oma tulkintansa. Hänen mielestään kostonhimo ei lukeutunut ihmisen jaloimpiin ominaisuuksiin, mutta ”kyllä se mielen vetreänä piti”.

Antero Haatama oli pakkomielteen ajama houkka. Hän tahtoi, toivoi ja himoitsi mammonaa niin palavasti, ettei voinut epäonnistua.

Mutta kuten ahneelle usein käy, Haataman loppu oli surullinen tapaus.

Asko Sahlberg kirjoittaa painavista asioista höyhenen kevyesti. Hän onnistuu pitämään mielenkiinnon vireillä alusta loppuun.

Marraskuun mies on romaani ikuisista aiheista, painava puheenvuoro ihmisistä vallan ja mammonan pauloissa.