Matti Virkkunen – Kova pala Kekkoselle
Kun Suomi valitsee sunnuntaina (11.2.2024) uuden tasavallan presidentin, on kiinnostavaa vertailla, millaista oli meno ennen, esimerkiksi 56 vuotta sitten.
Silloin valinta tapahtui pari kuukautta ennen kuin tämänkertaisten vaalien ennakkosuosikki Alexander Stubb syntyi aprillipäivänä 1. huhtikuuta 1968.
Presidenttiehdokkuus vuoden 1968 vaaleissa oli Matti Virkkusen julkisen elämän kohokohta. Kokoomus valitsi sitoutumattoman Virkkusen ehdokkaakseen vastoin Urho Kekkosen tahtoa, mistä puolue sai kärsiä Kekkosen presidenttikausien loppuun asti.
Tänään (9.2.) julkistettuun elämäkertaan Matti Virkkusesta sisältyy perusteellinen katsaus 1968 vaaleihin ehdokas Virkkusen näkökulmasta (Marko Paavilainen: Suomalaisen elämänmuodon puolustaja – Matti Virkkunen yhteiskunnallisena vaikuttajana, Siltala 2024).
Vaalista uhkasi tulla pannukakku, kun tiedossa oli aluksi vain kaksi ehdokasta: SMP:n Veikko Vennamo ja keskiryhmistä vasemmistoon ulottuvan laajan rintaman ehdokas Urho Kekkonen.
Kokoomus halusi asettaa oman ehdokkaan, mutta ei halunnut ärsyttää Kekkosta. Juha Rihtniemen ja Harri Holkerin johdolla kokoomus oli lämmitellyt suhteita Kekkoseen hallituspaikan toivossa.
Holkeri kävi oikein erikseen Tamminiemessä mielistelemässä Kekkosta, ettei kokoomus halua syrjäyttää istuvaa presidenttiä, vaan asettaa oman ehdokkaan puolueen sisäisten syiden takia.
Kekkonen odotti itselleen mieleistä vastaehdokasta. Hän olikin siinä luulossa, että kokoomuksen ehdokkaaksi tulee hänen ystävänsä, Helsingin kaupunginjohtaja Lauri Aho.
Aho torjui kuitenkin ehdokkuuden, vaikka Rihtniemi vakuutti: ”Niin kuin itsekin hyvin ymmärrät, Sinulla ei ole mitään vaaraa tulla valituksi.”
Kekkonen pettyi raskaasti, kun kokoomus valitsi Virkkusen ”annettujen lupausten vastaisesti ja presidenttiä informoimatta”. Virkkusesta tuli kova pala Kekkoselle.
Kansallispankin (KOP) pääjohtaja Virkkunen oli suurelle yleisölle tuntematon. Eräs lehti luonnehti häntä osuvasti Suomen tunnetuimmaksi tuntemattomaksi.
Virkkunen oli tunnetun pappismiehen ja poliitikon, eduskunnan puhemiehenä pitkään toimineen Paavo Virkkusen poika, joka valittiin lyhyen diplomaattiuran jälkeen KOP:n johtoon vain 39-vuotiaana. Politiikassa Matti Virkkunen oli amatööri.
Virkkunen yritti vakuuttaa, ettei hän lähtenyt ristiretkelle Kekkosta vaan kommunismia vastaan ja suomalaisen elämänmuodon puolesta. Vastakkainasettelu Kekkosen kanssa oli kuitenkin väistämätön.
Virkkusen kampanja piruili Kekkoselle viattomalta kuulostavalla mainoksella: Maa tarvitsee presidentin. Siihen sisältyi piiloviesti, jonka mukaan Kekkonen ei ollut tasavallan presidentin mittainen vaan näennäispresidentti, Moskovan mies.
Leimakirves heilui kiivaasti. Virkkunen leimattiin äärioikeistolaiseksi tai jopa jonkin sortin fasistiksi. Hän oli taantumuksellinen, neuvostovastainen, sodanlietsoja, ulkopoliittisen linjan romuttaja, riistäjä, harvainvallan edustaja, pataporvari, militaristi, demokratian vihollinen ja pilakuvissa jopa diktaattoriksi haikaileva Führer.
Virkkunen pärjäsi odotettua paremmin. Hän sai 66 valitsijamiestä, Vennamo 33 ja Kekkonen 201. Kekkonen oli ylivoimainen voittaja, mutta voittonsa jälkeen kuin maansa myynyt, pettynyt mies.
Päiväkirjalleen hän vuodatti katkeruuttaan. Jos hän olisi tiennyt ”kaiken tämän, en olisi ruvennut ehdokkaaksi”, hän kirjoitti ja sadatteli: ”Tekisi mieli lyödä rukkaset pöytään ja sanoa, että minä en ole enää kaikkien saatanan kusipäiden haukuttavana.”
Kekkonen purki katkeruuttaan kokoomukseen, ”joka oli salaa häneltä valinnut Virkkusen presidenttiehdokkaakseen”. Kaiken lisäksi Virkkunen oli Kekkosen mielestä puhunut typeryyksiä ja ”ryssän vastaiset mielialat olivat päässeet pinnalle”.
Pitkävihainen Kekkonen ei antanut koskaan kokoomukselle anteeksi Virkkusen ehdokkuutta. Hallitukseen kokoomus ei enää Kekkosen presidenttikausilla päässyt.
Monien mielestä Virkkunen pelasti ehdokkuudellaan suomalaisen kansanvallan ja kansainvälisen maineen. Hintana oli se, että ennestäänkin viileät välit Kekkoseen kylmenivät jäätäviksi.
On oikeastaan yllättävää, että elämäkerta Matti Virkkusesta julkaistaan vasta nyt, yli 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Dosentti Paavilainen on tehnyt hyvää työtä, tuhdin teoksen ja kulttuuriteon.
Aika on otollinen Virkkusen aatteille ja ajatuksille – kommunismi ja Neuvostoliitto ovat romahtaneet, maanpuolustus on arvossaan ja kokoomus tiukasti vallan kahvassa.
Huimaa on nytkin kun aseistakieltäytyjä pyrkii puolustusvoimien ylipäälliköksi
Ilmoita asiaton viesti
No ei siinä korpraalin ja sivarin välillä paljon eroa ole. Joissakin Euroopan maissan päättäjäksi valittu jopa entisiä vastarintamiehiä: Ranskassa Charles de Gaulle, Saksassa Willy Brandt ja Italiassa Sandro Pertini.
Ilmoita asiaton viesti
Vastarintamies on sotilas siinä kuin sotaväessä palvellut ja hyvä sotilas onkin, kun ajattelee Ranskan historiaa.
Samoin Varusmiespalvelun suorittanut Korpraali on jo saanut hyvän koulutuksen Armeijan toimintaan.
Millainen on Herra Väinönheimon suhde armeijaan ja sen koulutukseen?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitusten jälkeen vapaaehtoisena menin Pyssykylään. Krh-mies.
Tarkoituksena jatkaa suvun perinteitä upseeriksi.
Sen verran järjissäni olin, että huomasin, ettei järjellä ole paljon tekemistä sotimisen kanssa.
Siteeraan Groucho Marxia: ”Military Intelligence – Isn’t iit contradictionary?”
Ilmoita asiaton viesti
Itse hakeuduin alalle lähes 50-vuotiaana. Kommenttisi auttaa, että ymmärrän paremmin, miksi esimieheni aikoinaan kerran totesi: ”Korpi-Anttila, jos nyt väität olevasi tyhmä, en tule kiistämään sitä.” Tilanneyhteyttä en muista, mutta sieluuni siitä jälki jäi.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa!
Minä pääsin hyvin eteenpäin erinomaisilla siivoustuloksilla. Kysy vaikka kateellisilta varusmies kavereiltani. Olin RAUK:ssa kurssini paras ja sain hopealautasen, jossa lukeekin että ”Alpakkaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan Virkkusen toki vaikka olin teinipoika silloin. Olihan tuo aikaa silloin ja erilaista kuin nykyään. En toki tajunnut politiikasta hönkäsen pöläystä ja Virkkunen ei ollut kovin pidetty siinä luokassa jossa elin elämääni. On jäänyt kuitenkin tuntemattomaksi ja eipä tainnut sen jälkeen kovin vaikuttaakaan politiikassa.
Kyllä UKK oli armoton mies. Vaikea olisi kuvitella häntä näissä nykyajan presidenttitenteissä vastaamassa kaiken karvaisiin kysymyksiin mieliruoasta ja lempieläimestä ynnä muusta.
UKK:n olisi pitänyt lopettaa juuri tuohon vuoteen 1968. Oliko silloin perustuslaki sellainen että se salli kahta kautta enemmän presidentille?
En kuitenkaan teilaa Kekkosta aivan sillä rajuudella mitä on tapahtunut viime vuosina Suomessa. Tuo aika oli kovaa ja esim. vuosi 1968 oli sellainen että Suomelle olisi voinut käydä köpelöstikin Prahan miehityksen vuonna. Neuvostoliitto oli kova sotilasmahti ja aivan eri kaliiberia kuin nyky-Venäjä. Mutta toki Kekkosen hybridis kasvoi suhteettomaksi.
Täytyy lukea kirja tai oikeastaan kuunnella. Toivon mukaan se löytyy pian.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkosen itselleen junailema poikkeuslakihan johtui juuri siitä, että hän ei halunnut ryhtyä samanlaiseen vaalitaistoon kuin vuoden 1968 vaalien yhteydessä oli kokenut. Taisi jopa mainita saman itsekin.
Ei siinä vuoden 1968 vaalien mittelössä kuitenkaan mitään erityistä ollut, mutta Kekkonen oli jo siinä vaiheessa kokenut olevansa jollain tavalla niin korkealla jalustalla ettei häntä vastaan ollut oikeutta taistella. Erään vaaliohjelman muistan kuitenkin, kun häneltä tivattiin kommenttia sodanaikaisista Pekka Peitsi -kirjoituksistaan. Kekkonen joutui vastaamaan ykskantaan: ”Minä erehdyin silloin.” Keskustelu päättyi siihen, mutta jäi ilmeisesti kaivertamaan Kekkosta todella pahasti.
Virkkunen KOP:n pääjohtajana nousi tuntemattomuudesta kansakunnan jalustalle siinä määrin, että hänet mainittiin taistolaisten laulussa 20 perheestä yhtenä niistä Suomen 20 vallankäyttäjästä, mikä oli täyttä huuhaata. Virkkunenhan ei kuulunut varsinaiseen ”omistajaluokkaan”, vaan oli vain teknokraatti.
Ilmoita asiaton viesti
Taustalla oli myös edellisvaalien Honka-liitto ja noottikriisi. Mihinkään yhteisiin vaalikeskusteluihin Kekkonen ei suostunut Virkkusen ja Vennamon kanssa puhumattakaan nykyisenkaltaisista television vaalitenteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Lienet oikeassa siinä, ettei yhteisiä vaalikeskusteluja Kekkosen kanssa ollut, mutta tuo kuvailemani ”Pekka Peitsi” -episodi oli kuitenkin jonkinlainen vaalitentti, jossa eri puolueita edustaneet henkilöt saivat esittää Kekkoselle kysymyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, sellaiset järjestettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostava muutos tietysti oli, että vuonna ’62 Kekkosen lopullisiksi vastaehdokkaiksi tulivat vasemmistolaiset Paasio, Skog ja Aitio; vuonna ’68 oikeistolaiset Virkkunen ja Vennamo.
Vaikka tätä nykyruljanssia ei ollut, kyllä 60-luvun vaaleissakin tv-tenttejä oli.
Ilmoita asiaton viesti
Melleri lisäsi – pahus vieköön – jälleen kerran yhden uuden kirjan lukulistalle.
Rinnalla pitänee lukea Kekkosen päiväkirjoja ao. vuosilta.
Btw – tyylikäs kansi kirjassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tuosta Kekkosen mielistelystä ja siihen liittyvästä alennustilasta on hyvä saada muistutuksia, niin ymmärtää vähän paremmin sitäkin alennustilaa, joka nyt vaikuttaa USA:n republikaanien joukoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan Matti Virkkusen vaalimainokset vuodelta 1968. Siihen aikaan pienikokoisia julisteita kiinnitettiin nastoilla sähkö- ja puhelinpylväisiin. Joskus tuollainen pylväsjuliste unohdettiin paikoilleen pitkäksi aikaa, ja se alkoi näyttää säälittävältä vaalien jäädessä yhä kauemmas taakse.
Urho Kekkosen herkkähipiäisyys oli hämmästyttävää. Miten on mahdollista, että demokraattisen yhteisön presidentti loukkaantuu pelkästään siitä, että saa vaalitilanteessa vastaehdokkaan? Ja 70-luku, tuo Kekkosen vallantäyteyden kliimaksi, oli vasta tulossa!
Ilmoita asiaton viesti
”Suomalainen elämänmuoto” ja sen turvaaminen oli iskevä slogan!
Sotien jälkeen ehkä jyrkin suomalaisen elämänmuodon murros oli käynnissä, ja huipentui monessakin mielessä, juuri vuoteen 1968, joten kysyntää tietynlaiseen käytännöllils-nostalgiseen puristukseen oli.
ps.
Oliko se nämä vaalit, kun Kari Suomalainen piirsi poliittisen pilakuvan?:
Valitse turvallinen vaihtoehto. Valitse Kokoomus – sillä on turpa.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallis-Osake-Pankistahan on Suomen presidentiksi noussut J.K.Paasikivikin.
Ja Paasikivi onnistui torjumaan äärioikeistolaisen IKL:n kasvattamalla Kansallisen Kokoomuksen kannatusta.
En nyt tiedä mitä noista ajoista nyt voisi vetää opetukseksi näihin aikoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Ajatuksiahan Virkkusella ei ollut, mutta varmaan nykyhetki on jollakin tapaa otollinen hänen ”aatteilleen”. Toivottavasti tämä menee ohi kohtuullisen pian.
Ilmoita asiaton viesti
Virkkusen aate oli talous- ja yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen tilanteessa ja aikana, jolloin vallitsi tosiasiallinen taistelu sosialismin ja markkkinatalouden välillä. Kommunismi koettiin oikeasti uhaksi, vaikka se nykyään kuulostaa hölmöltä. Kekkoseen ei tietty osa kansasta luottanut yhteiskuntajärjestelmän säilyttäjänä, koska hän joutui julkisuudessa esittämään äärimmäistä ”neuvostomyönteisyyttä”.
Ilmoita asiaton viesti
Dosentti Marko Paavilaisen kirjoittama Matti Virkkusen elämäkerta Suomalaisen elämänmuodon puolustaja julkistettiin Helsingin Suomalaisen Klubin täydessä pääsalissa 09.02.2024 klo 15 alkaneessa tilaisuudessa. Kutsuttuina oli myös useita kirja-arvioiden laatijoita, joten niitä ilmestynee pian lisää. Runsaasti tutkimustyötä vaatinut kirjoitustyö oli kestänyt pari vuotta. Sain mukaani kirjan, jonka kotiin tultuani huomasin Jorma Mellerin jo Vapaavuoroon samana aamuna arvioineen. Tyydyn kommentoimaan eräitä tilaisuudessa esille nousseita asioita.
Ihmeteltiin Virkkusen kattavan elämäkerran ilmestymistä vasta nyt. Kirjan ensimmäinen lukukin on Muistelematon mies ja päätös Lajinsa viimeinen.
Nykytilanteessa kiinnostava tieto on Virkkusen järjestelleen diplomaattina Lontoossa Saksassa toimineiden kollegoidensa tavoin aseistusta talvisotaa käyvälle Suomelle.
Sotien jälkeen Virkkunen avasi kauppasuhteita länteen ja siirtyi diplomaatin uralta Kansallis-Osake-Pankkiin.
Presidentti Kekkonen koki Virkkusen hankalaksi ja myös päinvastoin. Monessa mukana ollutta Virkkusta kutsuttiin mm. kapitalismin kuninkaaksi, konservatismin kokkamieheksi, kuiskaajaksi ja Raha-Matiksi. Hän oli saavuttanut asemansa ja arvostuksensa sekä omilla toimillaan ansaitun että hallinnassaan olevan varallisuuden ansiosta. Arvostelijoilleen hän edusti savuverhon takaa toimivaa kaikkivoivaista kulissimiestä.
Julkistustilaisuudessa pohdittiin myös mitä olisi tapahtunut jos Virkkunen olisi vain jäänyt hoitamaan kotitilaansa. Tämä uravalinta olisi todennäköisesti jäänyt taloudellisestikin arveluttavaksi.
Ryhdyn lukemaan peräti 448 sivuista, 1250 gramman painoista kirjaa.
Ilmoita asiaton viesti
Meillähän on ollut tapana sanoa, että joku menee Suomen Pankkiin kasvamaan korkoa. Siis presidenttiyttä silmälläpitäen. Melkein – siis melkein – yhtä hyvin on voinut sanoa: Mennä KOP:iin kasvamaan korkoa… seurauksena presidenttiys, tai melkein.
Muistan erinäisiä episodeja 1968 vaaleista, joista tyydyn ajan voittamiksi mainitsemaan vain tämän:
Kun Matti Virkkusen presidenttiehdokkuus julkistettiin virallisesti, hän piti luonnollisesti linjapuheen. Eräs toimittaja oli kynän kanssa seurannut etukäteen saamaansa puhetekstiä, ja totesi, että Virkkunen esitti sen täydellisesti etukäteen kirjoitetussa muodossa. Jopa niin, että pilkutkin olivat kohdallaan.
Pääjohtaja Virkkunen vain puhui ilman paperia. Ulkomuistista.
(Eikä silloin ei ollut mitään telepromtereita! ja puhe oli sen verran pitkä, ettei se myöskään mahtunut silinterihatun pohjalle)
Puhujana häntä kehui vahvasti Uuden Suomen silloinen päätoimittaja Lauri Aho, joka mainehti miestä mm. seuraavasti:
”Puhutun sanan käyttäjänä, sekä puheiden pitäjänä että keskustelijana, hän kuuluu siihen valittujen joukkoon, jonka jäsenmäärä tässä maassa on erittäin pieni”.
Ei siis ihme, että UKK vm. 1968 ei halunnut suoraan face to face debattiin Virkkusen kanssa, eikä myöskään Vennamon kanssa.
Sitä se nyt puuttui, että Rihtniemen ja Holkerin hallituskipeä duo olisi junaillut Kekkosen pitkäaikaisen kamun, Lauri Ahon, presidentinvaaleihin kooomuksen edokkaaksi!
No, sitten 1973 poikkeuslakia sorvatessa Kok. sukelsi vielä syvemmälle aatteelliseen ja poliittiseen pohjamutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vaalikamppanjassa Matti Virkkunen vertasi infaatiota ”pakkasella housuihin pissaamiseen”. Ensin lämmittää ja sitten tulee ankara vilu. Vasemmiston mielestä Virkkunen puhui ”tuhmia” pissaamisesta, pappissukua kun on.
Ilmoita asiaton viesti
Todennäköisesti puhui devalvaatiosta (en ole nähnyt lähdettä mutta se olisi loogista).
Ilmoita asiaton viesti
Vuoden 1967 syksyllä tehtiin yli 30%:n devalvaatio, joten todennäköisesti juuri tuota melko tuoretta asiaa silloin muisteltiin.
Ilmoita asiaton viesti