Mennään metsään – ryhdytään erakoiksi

Koronavirus leviää maasta toiseen, lentoja perutaan, isot kokoukset kielletään, ihmisten kanssakäyminen tehdään hankalaksi, paniikki kasvaa. On alkamassa uusi aika.

Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. En kestä enää yhtään hallituksen koronainfoa. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin mennä metsään ja ryhtyä erakoksi.

Hakekaamme oppia suomalaisten erakkojen elämäntarinoista (Milla Peltonen: Erakot – Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita, Into 2020). Tosin romanttiset mielikuvat erakoista saattavat haihtua, kun lukee Peltosen kuvauksia yksineläjien karusta arjesta.

Erakkoja on monenlaisia, jopa kaupungeissa voi asua erakkoja. Erämaiden erakkous vaatii hyvää kuntoa ja kovaa itsekuria, mutta eipä tartu koronavirus Lapin korpien kätköissä tai yksinäisillä saarilla.

Erakoista monelle tulevat ensimmäisinä mieleen Lapin maineikkaat kullankaivajat. Heistä useat ovat olleet erakkoja. Viime vuosisadalla sotien jälkeen Lapin kultakuume oli korkeimmillaan.

Yksi tunnetuimmista kullankaivajaerakoista oli Jaakko Isola (1903-1978), joka Milla Peltosen mukaan saattoi vaikuttaa jöröltä, mutta oli perusluonteeltaan auttavainen ja ystävällinen. ”Hän oli erakko, vaan ei ihmisvihaaja.”

Isola oli omavarainen mies. Hän eli metsän ja veden antimilla, mutta ruokaa hän sai myös omasta kasvimaastaan, jossa kasvatti perunaa ja vihanneksia.

Yleensä Isola hiihti vain kerran vuodessa hakemaan ruokatäydennystä Inarista. Nuorempana hänellä oli tapana hiihtää kairan poikki Norjaan asti, josta toi ahkiollisen halpaa margariinia ja kahvia sekä muita elintarvikkeita.

Talvet Isola eli Peltosen kuvauksen mukaan kuin karhu pesässään. Hän piti kämppänsä lämpimänä kasaamalla lunta ulkoseinien ympärille räystäiden korkeudelle asti ja lykkäsi ikkunoitten väliin sahajauhoa niin, että vain yhteen ruutuun jäi pikkuruinen tirkistysaukko.

Peltonen kertoo, miten Isola piipahti lähimmillä naapureillaan korkeintaan joka toinen vuosi. Kun hän kerran vieraili viiden kilometrin päässä olevan naapurinsa luona kahden vuoden jälkeen, tämä kysäisi hämmästyneenä: ”Unohtuiko sinulta jotakin, kun taas tulit?”

Toinen legendaarinen kullankaivaja Pellervo Kankainen (1910-1980) oli yhtä kovakuntoinen kuin Isola. Sadan kilometrin matkan Lemmenjoen kultakämpilleen hän kulki aina soutaen. Soutumatka taittui kahdessa päivässä. Noin 300 kilometrin kauppareissut Norjaan hän teki pyöräillen parissa vuorokaudessa. Paluumatkalla mukana oli 50–60 kilon kuorma tavaraa.

Kun tarkemmin ajattelee, ei taida kultamiesten elämäntapa houkutella nykypäivän erakkokokelasta?

Suomalaiset erakot ovat mielikuvissa yleensä joko pohjoisen resuisia ukkoja tai toisaalta oman elämänsä romanttisia sankareita. Resuiset ukot ovat tyypillisiä fiktiossa, kun taas dokumenteissa ja lehtijutuissa erakoihin liitetään sankarillisia ja romanttisia piirteitä.

Erilaisia erakkoja on ollut aina, mutta suomalaisessa kirjallisuudessa erakkohahmot tulivat tutuiksi, kun Jukolan Lauri puuskahti veljilleen Kiven Seitsemässä veljeksessä: ”Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu.”

Epäröintiä kesti vain hetken, kunnes muu veljeskaarti innostui Laurin ehdotuksesta. Impivaara sai asukkaansa, suomalainen kirjallisuus ensimmäisen mestariteoksensa – ja Peltosen mukaan ihka ensimmäiset ”erakkonsa”.

Ensimmäisenä on liikkeellä myös Milla Peltonen. Kun hän ei löytänyt kaipaamaansa tietokirjaa suomalaisista erakoista, hän kirjoitti sen itse. Kiitos siitä!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu