Neuvostoliiton perillisten jäljillä

Sen jälkeen kun Outi Salovaara oli kiertänyt vuosikaudet Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen syntyneissä valtioissa, hän päätyi aloittamaan matkakirjansa lyhyesti ja ytimekkäästi: Kullan kimallusta ja huojuvia ulkohyyskiä.

Tänään (16.6.2023) julkaistu teos on ”vanhanaikaisen” matkakirjan, tietokirjan ja pamfletin onnistunut yhdistelmä (Matkalla kadonneessa maailmassa – Neuvostoliiton perillisten jäljillä, Atena 2023).

Vastakohtia riittää kommunismin raunioilla eivätkä ne välttämättä täydennä toisiaan. Jos on kullan kimallusta ja huojuvia hyyskiä, on myös lumoavaa luontoa ja savuavia jätekasoja sekä pyyteetöntä työtä ja räikeää ihmisoikeuksien polkemista.

Kirjassa kerrotaan matkoista Venäjälle, Laatokan Karjalaan, Turkmenistaniin, Kazakstaniin, Georgian Abhasiaan ja Venäjän valtaamalle Krimille.

Salovaara on tehnyt matkansa 2014-2019, siis ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Paikoin jutut tuntuvat vanhojen tekstien lämmittelyltä, vaikka jokaisen luvun lopussa on lyhyt päivitys tapahtumista kevääseen 2023 saakka.

Luen Salovaaran kirjaa Venäjä-lasit päässä. Tiedonjano on kova. Haluan tietää, mitä Venäjä-journalismistaan palkittu toimittaja kirjoittaa itänaapurista juuri nyt.

Salovaara on havainnut, kuten moni muukin, että suurvaltahaaveidensa keskellä Venäjä elää menneitä muistellen. Kun hän vieraili Krimillä viisi vuotta sitten, suuri isänmaallinen sota 1941-45 hyökyi päälle kuin se olisi päättynyt eilen.

Jaltalla jopa katujen alikulkutunnelit oli koristeltu sotasankarien ja hävittäjien kuvilla sekä Säilytämme muiston-julisteilla.

Kun ei ole myönteisiä tulevaisuuden näkymiä, katse on käännetty menneisyyteen. Salovaara kiteyttää: ”Menneisyydessä on Putinin Venäjän loistava tulevaisuus.”

Venäjän suurimmat sankarit ja sankariteot löytyvät toisesta maailmansodasta ikään kuin maan historia olisi pelkkää suurta isänmaallista sotaa. Natsi-Saksan kukistuminen esitetään Neuvostoliiton yksin saavuttamana voittona.

Laatokan Karjalassa Salovaara tapaa Vladimirin ja saa aiheen hämmästellä taas kerran tavallisten venäläisten loputonta ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja lammasmaisuutta vallanpitäjiä kohtaan.

Vladimir asuu eliitin lomakylän vieressä: ”Vaikka Vladimirkin näkee naapurustossaan, miten Kremlin väki elelee herroiksi kansalaisilta varastetuilla ja veroparatiiseihin piilotetuilla varoilla, hän jaksaa iloita siitä, että eliitti sallii hänen käyttää laillista kalastusoikeuttaan.”

Salovaara sanoo inhoavansa hokemaa Venäjää ei voi järjellä ymmärtää, jolla venäläisistä tehdään järkeä ja ymmärrystä vailla olevia lapsia:

”Samalla lakaistaan maton alle venäläisten vastuu omasta maastaan ja elämästään, ikään kuin heillä olisi joku ennalta määrätty kohtalo rämpiä läpi maailman historian ongelmasta ja katastrofista toiseen vailla vastuuta tekemisistään.”

Heti tämän todettuaan Salovaara nostaa kädet pystyyn. Hän huomaa ajattelevansa jälleen kerran, että Venäjällä suuri osa asioista tapahtuu järjen ja logiikan tuolla puolen.

Putinin hyökkäyssota Ukrainaan varjostaa kuin paha henki Venäjän naapureita. Sodan vuoksi koko maailma muuttui ja Venäjä sulkeutui ties miten pitkäksi aikaa uuden rautaesiripun taakse.

Matkalla kadonneessa maailmassa antaa lohduttoman kuvan Putinin Venäjästä ja sen vähän tunnetuista naapureista. Tieto lisää tuskaa ja tässä tapauksessa tuska lisää myös tietoa. Se on yksi Salovaaran kirjan ansioista.