Merete Mazzarella ja perussuomalaiset
Suomenruotsalainen kulttuurivaikuttaja, kirjailija ja kirjallisuuden professori (emerita) Merete Mazzarella tekee uudessa kirjassaan järisyttävän paljastuksen: ”Minä en tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.” Mazzarella sanoo eläneensä punavihreässä kuplassa.
Mazzarellan tunnustus liittyy suoraan hänen kirjansa ideaan ja nimeen (Emmekö voisi elää sovussa? – Esseitä ajastamme, Tammi 2020). Mazzarella haluaisi elää sovussa myös perussuomalaisten kanssa, vaikka onkin mahdollisimman kaukana heidän mielipiteistään.
Kirjan ajankohtaisista teemoista tärkein onkin polarisaatio; kuinka väestöryhmien välisiä vastakkainasetteluja voitaisiin vähentää. Mazzarellan mielestä yhteiskunta jakautuu leireihin, jotka ovat yhä vähemmän tekemisissä toistensa kanssa samalla kun leirien vastakohdat kärjistyvät.
Mazzarella, 75, myöntää, että hän on vihdoin joutunut tarkistamaan kuvaansa todellisuudesta. Hän lainaa ranskalaista älykköä Christophe Guilluytä, joka on kirjoittanut Ranskan syrjäseutujen asukkaiden huolista ja kuilusta tavallisten kansalaisten ja eliitin välillä.
Guilluy kirjoittaa, että Ranskan eliitti pitää kansaa ”joukkona yksinkertaisia, rasistisia maajusseja ja kylähulluja, joiden elämän ainoa päämäärä on saastuttaa ympäristö”. Tarkkaavainen henkilö on saattanut kuulla Suomessa samanlaisia äänenpainoja.
Synnintuntoon tullut Mazzarella muistelee, että kun persut saivat eduskuntavaaleissa suuren vaalivoiton, jytkyn, toimittajat irvailivat heidän pukeutumiselleen ja pohtivat ennakkoluuloisesti heidän ruokailutottumuksiaan.
Mazzarella tunnustaa punavihreästä kuplastaan, että ”olisimme hyvin voineet olla nöyrempiä ja valmiimpia ajattelemaan, että perussuomalaisia äänestäneiden joukossa oli aivan kunnon ihmisiä, joilla saattoi olla toisenlaiset ja konservatiivisemmat arvot kuin meillä mutta joita on silti syytä kunnioittaa”.
Suhtautuminen pakolaisiin jakaa ehkä eniten mielipiteitä. Pakolaisviha ja rasismi ovat tietenkin tuomittavia, mutta Mazzarella korostaa, että pakolaisskeptisyys ei sinänsä ole kohtuuton asenne: ”Sen kanssa täytyisi pystyä käymään dialogia.”
Kun Mazzarella kirjoitti, ettei tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä, voinee tulkita niin, ettei hän ole myöskään tavannut yhtään perussuomalaista, mikä olisi uskomaton saavutus nyky-Suomessa.
On korkea aika järjestää Mazzarellalle tapaaminen aidon persun kanssa. Kai se onnistuu siinä, missä Pekka Haavistolta Teuvo Hakkaraisen tapaaminen Viitasaaren sahalla. Matti Putkonen persujen puoluetoimistosta varmaan hoitaa mielellään käytännön järjestelyt.
Tapaamisen asialistan kärkeen voisi nostaa yhden kiinnostavan lauseen Mazzarellan kirjasta. Hän nimittäin kirjoittaa, että ”perussuomalaiset kaipaavat Suomea, jossa oli vain kaksi sukupuolta eikä kukaan valittanut lihansyönnistä tai autoilusta.”
Historiallisen tapaamisen jälkeen osapuolet toteaisivat kuin yhdestä suusta olevansa yksimielisiä siitä, että ovat erimielisiä lähes kaikesta. Ilmaan vastausta vaille jäisi roikkumaan kaino kysymys: emmekö voisi kuitenkin elää sovussa?
Minäpä melkein luulen, että Merete Mazzarella on tavannut montakin perussuomalaista, mutta hänen aikanaan siitä on vain vaiettu. Eihän juuri kukaan halua mukavan ihmisen tavattuaan aloittaa puhetta politiikasta, ei varsinkaan, jos ei ole samaa puoluetta, tai ainakin lähellä sitä. Sekin vaatii liikaa puhetta ja selityksiä.
Oletan perussuomalaistenkin akateemiset kannattajat, joita Meretekin tietysti väistämättä kohtaa, pysyvän ylipäätään melkoisen hiljaa. Vain seurassa, jossa kaikki tietävät, ettei joukossa ole yhtään oikeasti rasistia tai fasistia, vaikka kovaan ääneen kritisoikin monia pakolaistoimintojen käytäntöjä. Sama asia koskee pakkoruotsin arvostelua. Kritisoijan pitää jo etukäteen tietää, ettei häntä näillä liiankin usein aiheettomilla ja valheellisilla leimakirveillä lyödä. Silloin ollaan hyvien ystävien joukossa.
Harva suomalainen kuitenkin katsoo, oli mitä puoluetta tahansa, että Suomeen tulo vain elintasopakolaiseksi olisi oikein? Työperäinen maahanmuutto on taas lämpimästi suositeltava, ihan samoin kuin suoraan pakolaisleireiltä otettavat hätää kärsivät ihmiset. Mutta sanopa tämä ääneen pesunkestävänä persuna, niin kukaan ei usko sinua, vaan olet edelleen rasisti, fasisti ym. Siksi myöskin koulutetut persut ovat mieluusti vain hiljaa omista kannoistaan.
Itse tiedän monia akateemisia entisiä kokoomuslaisia, joille nimenomaan älykkään Halla-ahon monet järkevät ehdotukset saavat heiltä kannatusta. Hiljaisesti, ja vain äänestyskopissa. Näin uskoisin?
Perussuomalaisten huono julkinen imago on syntynyt muutamista äänekkäistä syvän kansan riveistä syntyneistä suomalaisista ja toki heitä on muissakin puolueissa. Koko Suomi ei ole yksiselitteisesti saman mielistä porukkaa ja siitähän nuo eri puolueet syntyvät ja vastakkainasettelut. Joka puolueessa on kuitenkin hyviä ja huonoja ihmisiä. Pitää vain osata erottaa jyvät akanoista.
Kaikki kohtaavat elämässään jokaisen puolueen äänestäjiä. Monet ihmiset eivät vain halua muutenkaan poliittisia kantojaan kertoa. Ennen vanhaan tuskin monikaan edes tiesi sukulaistensa puoluetta, eikä nimiä sopinut edes kysyä. Siihen nähden avoimuus on paljon kehittynyt. Hyvä niin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin kirjoitettu, Kaija Koo.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jorma, arvostan kovin mielipidettäsi, vaikka siinä olisikin kohteliaisuuslisä pantu kehujen päälle:)
Ilmoita asiaton viesti
Heh, heh, kyllä se on ihan oikeasti hyvä!
Ilmoita asiaton viesti
Suomen Kuvalehden toimittaja Leena Sharma teki vastaavan työn eli kirjan vuonna 2014, Soinin jytkyn jälkeen: ”Ne – kohtaamisia perus-Suomessa” (Otava, 240 s).
Kirjassa Leena, jolla on intialaisisä ja suomalaisäiti, suorastaan yllättyi miten mukavia ja järkeviä suuri osa silloisista perussuomalaisista olikaan. Tämä siis hänen toimittajapiirinsä laajasta persudemonisoinnista huolimatta. Kirjan ilmeisenä osaseurauksena hänestä tuli entisen perussuomalaisen, Jussi Niinistön, vaimo. Kiinnostava kirja, jota kannattaa lukea.
Kyllä, Suomen demokratia hyvinkin sietää yhtä perussuomalaispuoluetta. Vai sietääkö? Ongelman muodostavat etenkin nuo antipersut, jotka omissa vihapuheissaan reilusti ylittävät ääripersujen (heitäkin on, valitettavasti) ”saavutuksia” sillä rintamalla. US-puheenvuoro on siitä jo pitkään ollut varsin surullinen näyttämö ja todiste. Itse en millään enää jaksaa lukea, vaikken ole edes perussuomalainen. Loputon suo ja minulle eräs osasyy poistua puheenvuorosta.
P.S. Vuonna 2009 Sharma sai Bonnierin journalistipalkinnon yhdessä valokuvaaja Kaisa Rautaheimon ja graafikko Riikka Haahden kanssa maahanmuuttoa käsitelleestä reportaasista.
Ilmoita asiaton viesti
Näihin ikäviin vihapuheisiin ja tahallisiin väärinymmärryksiin kyllästyin minäkin. Ei niitä jaksa lukea blogista toiseen, joten harvakseltaan minäkin täällä enää käyn. Oli sinänsä sama mikä puolue oli kyseessä – vain tuo puhdas ilkeys alkoi rasittaa.😥 Olin todella pahoillani kun poistuit Puheenvuorosta, mutta hyvä kun täällä edes olet jälleen paikalla.😁 Onneksi Jorman kirjallisuusarvostelut ovat aina kiinnostavia ja houkuttelevat tätäkin alustaa aina katsomaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa, Ilmari, että olet täällä taas!
Ilmoita asiaton viesti