Mies joka voitti ja hävisi kaiken

Peter Fryckman, 72, on värikkäällä liikemiehen urallaan tienannut miljoonia, mutta haaskannut taivaan tuuliin vielä enemmän. Hän voitti kaiken ja menetti kaiken. Fyrkkaa tuli ja fyrkkaa meni.

Niinpä Ylestä eläköitynyt taloustoimittaja Seppo Konttinen onkin antanut Fryckmanista kirjoittamansa kirjan nimeksi Fyrkman (Docendo 2023).

Kun miehestä sanotaan, että hän on nähnyt kalterit Kapkaupungissa ja Sörkassa, hänet on pahoinpidelty sairaalakuntoon vankilassa ja puhallettu tyhjiin pankkien herrakerroksissa, alkaa odottaa suorastaan jännityskertomusta.

Ja kun vielä lisätään, että rahaton miljonääri on metsästänyt villisikoja Zavidovossa, tehnyt kauppaa Moskovassa, kalastanut Ukrainan presidentin kanssa, pyrkinyt politiikkaan ja potkittu sieltä pois, sekaantunut Irakin asekauppoihin ja juhlinut kuubattarien kanssa Karibian yössä, trillerin ainekset alkavat olla kasassa.

Odotukset on viritetty korkealle takakannen hehkutuksilla. Mutta käy niin kuin usein käy, kun paljon odottaa. Lopputulos jää vähän vaisuksi.

Vaisuun lopputulokseen selviää yksi syyllinen heti kirjan alkulauseissa. Seppo Konttinen kertoo, miten Fryckman jaksoi motkottaa kirjan kannesta viikkokausia sähköposteilla Etelä-Afrikasta. Kuva ei ollut päähenkilön mieleen:

”Tuo ei käy, kannesta päätän minä, samoin lopullisesta sisällöstä… ei kirjasta ole tarkoitus tehdä mitään pellekirjaa.” Yhteistyö Fryckmanin kanssa ei näytä sujuneen aivan nuottien mukaan.

Fryckmanilla on ollut urallaan ylivoimaisia vastustajia, mutta myös yllättäviä puolestapuhujia. Kirja sai alkunsa, kun entinen verotarkastaja Tenho Tikkanen otti yhteyttä ja luovutti materiaalinsa Konttisen käyttöön.

Tikkanen ja Fryckman olivat epätodennäköinen parivaljakko. Tikkasta Konttinen kuvaa rehellisen suomalaisen virkamiehen perikuvaksi, Fryckmania taas kasinokauden omalaatuiseksi mannekiiniksi.

Tikkasen mielestä tapaus Fryckman on Suomen sodanjälkeisen talousrikoshistorian surullisin tarina. Fryckmania ei kohdeltu oikeudenmukaisesti.

Kun KOP:n ja SYP:n isot pojat ottelivat keskenään, Fryckman ajautui pelinappulaksi valtataistelussa, jota käytiin 1980-luvun hulluina vuosina. Fryckman toimi KOP:n bulvaanina, mutta pankki jätti miehen kuin nallin kalliolle. Fryckmanista tehtiin konna, SYP ja KOP sulautuivat Nordeaksi ja laskun maksoivat veronmaksajat.

Myöhemmin Fryckman sai Tikkasen lisäksi puolustajikseen muiden muassa veroprofessori Edward Anderssonin ja taistolaiskommunistien presidenttiehdokkaanakin olleen tohtori Pekka Tiaisen.

Hauskaa Fryckman on aina osannut pitää ja siitä on kirjassa monia esimerkkejä. Olisin mielelläni ollut kärpäsenä katossa, kun herraseurue juhli Urpo Leppäsen ja Ana Risquetin häitä tropiikin yössä Kuubassa. Suomesta paikalla olivat myös Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Martti Huhtamäki ja kirjailija Jorma Ojaharju.

Samoihin aikoihin Fryckman, Leppänen ja kommunistien ex-kansanedustaja Arvo Kemppainen suunnittelivat mahtipontista hotellibisnestä Kuubaan.

Konttinen kirjoittaa: ”Mieskolmikon perusteellinen tutustuminen Karibian saaren ihaniin öihin johti aamuihin, jolloin etsittiin Urpoa palmujen alta ja alastonta Arvoa baarista.”

Hotellibisnes oli hiekalle rakennettu unelma. Ei siitä mitään tullut.

Peter Fryckman on ollut surullisen hahmon ritari, joka sosiaalisilla taidoillaan ja supliikillaan pääsi rahamiesten pöytiin. Hän oli nousukas, joka ei malttanut pitää suutaan kiinni vaan rehenteli rahoillaan. Vallan todellisiin herrakerhoihin häntä ei koskaan kelpuutettu.

Paljon jää avoimia kysymyksiä Konttisen kirjan jälkeenkin. Yksi asia on kuitenkin selvä: Peter Fryckmanin elämänmittaiselle taistelulle ei loppua näy.