Miesten maailman nurjat lait

Nyt kun naiset on ylistetty naisten päivänä maasta taivaaseen, onkin jälleen aika lätkiä miehiä oikein olan takaa (Juhani Brander: Miehen kuolema – Pohdintoja maskuliinisuudesta, WSOY 2020).

Kun lueskelin Branderin kirjaa, muistui mieleeni Tammen Huutomerkkisarjan pamfletti 1960-luvulta: Miesten maailman nurjat lait. Paljon on tapahtunut yli 50:ssä vuodessa, mutta yksi on ja pysyy – keskustelu miesten ja naisten asemasta.

Juhani Brander, 41, on elänyt raskaita vuosia. Hänelle miehenä oleminen ei ole koskaan tuntunut etuoikeudelta, vaan taakalta, ”raskauttavalta velvoitteelta”, kuten hän kirjansa esipuheessa kirjoittaa. Jaksuhalit kirjailijalle.

Oikeanlaiseen miehisyyteen kuuluvia piirteitä, jotka ovat pääasiassa kielteisiä, Brander luettelee pitkän rimpsun: rationaalisuus, heteroseksuaalisuus, empatiakyvyttömyys, alttius väkivaltaan, naisten esineellistäminen, tunteiden patoaminen, vallan tavoittelu, menestyksen pakkovaade, yleinen kovuus, fyysisen voiman ja urheilevan miesruumiin varaukseton ihailu, kulttuurivihamielisyys, tunteiden hallinta ja kanasiipien syönti.

Brander ymmärsi jo poikavuosina, ettei hänelle rakas harrastus, kirjojen lukeminen, kuulunut oikeaan miehisyyteen. Se oli naisellista, hyödytöntä ja turhaa: ”Parempi oli pelata lätkää, sutia mopolla paskarinkiä, tapella, ryypätä omppuviiniä perjantaisin ja kulkea lippis väärinpäin kylillä kesät talvet.”

Brander kirjoittaa mieheksi kasvamisesta omien kokemustensa kautta. Minä taas luen kirjailijan tekstiä omien kokemusteni pohjalta. Brander kirjoittaa, että oppi salaamaan lukemisharrastuksensa puhtaasti itsesuojelusyistä. Todistusten arvosanoja hän valehteli kavereille alakanttiin.

Lukeminen oli Branderin mukaan pojille yhtä kriminalisoitu harrastus kuin kilpatanssiminen, esteratsastus, taitoluistelu tai balettitunneilla käyminen.

”Koulussa meno paheni, siellä lukutaidolla oli sama maine kuin sillä, että olisi haukuttu ämmäksi, hikipingoksi tai homoksi.”

Missähän kuplassa itse olen elänyt, kun en huomannut mitään paheksuntaa pienessä kunnassa 1960-luvun Etelä-Pohjanmaalla, vaikka luin koulupoikana kirjoja ja olin jopa tuuraamassa kirjastonhoitajaa lukiolaisena aina silloin tällöin. Urheiluakin harrastin monipuolisesti.

Branderin maailmassa urheilijat, niin sanotut lätkäjätkät, edustavat kaikkea sitä, mikä miesten maailmassa on pielessä. Hän kertoo esimerkkejä 1990-luvun Turusta, missä ei voinut välttyä törmäämästä kaupungilla huvikseen kierteleviin pelaajiin.

Pelaajat näkyivät ja kuuluivat. ”Mikäli kuulossa oli vikaa, niin yleisinä tuntomerkkeinä mainittakoon kansitakki seuralogolla, nuuskan pullistama ylähuuli, länkisäärikävely, lippalakki ja talotukka. He kulkivat kuin omistaisivat kaupungin.”

Brander kirjoittaa lennokkaasti ja hyvin. Hän kärjistää, provosoi ja panee itsensä alttiiksi arvostelulle ja vastaväitteille.

Aina kun ei oikein tiedetä, mihin ollaan menossa, kuulostaa viisaalta, kun sanoo, että ollaan murroksessa eli Branderin sanoin: maskuliinisuus on murroksessa. Tästä tuskin saa riitaa aikaan kenenkään kanssa.

Keskustelunavauksena Branderin kärkevät esseet toimivat hyvin. Keskustelu miehistä ja naisista ei lopu koskaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu