Miksi Stalin kiehtoo yhä venäläisiä?

Venäjän vallankumouksesta on kirjoitettu lukemattomia teoksia, mutta tämä Kalevi Suomelan käännöksenä juuri julkaistu on yksi parhaista, joita olen lukenut (Orlando Figes: Vallankumouksen Venäjä 1891-1991, Siltala 2021).

Lontoon yliopiston historian professorin teoksesta saa paljon muun ohessa tietoa ja taustaa Stalinin nykyiselle suosiolle: miksi Stalin kiehtoo yhä venäläisiä, vaikka hänen rikoksensa ovat hyvin tiedossa.

Stalinin maineen palautus on ylhäältä johdettu operaatio. Se liittyy presidentti Putinin pyrkimykseen rakentaa Venäjästä jälleen todellinen suurvalta.

Rakennustyöhön kuuluvat olennaisina osina Stalin ja neuvostohistorian kunnianpalautus. Siitä Putin on puhunut presidenttikautensa alusta lähtien vuodesta 2000.

Presidentti on saanut kansalaiset hyvin mukaan. Suurin osa venäläisistä yhtyy Putinin näkemykseen, jonka mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli kansallinen katastrofi.

Symbolit ovat tärkeitä. Ensi töikseen presidenttinä Putin palautti Stalinin aikaisen Neuvostoliiton kansallishymnin, mikä miellytti venäläisten enemmistöä.

Putin on vaatinut, ettei vatvottaisi enää Stalinin rikoksia vaan nähtäisiin hänen saavutuksensa ”loistavan neuvostomenneisyyden” rakentajana.

Stalinille myönteisen ilmapiirin muokkaamisessa koulut ovat olleet avainasemassa. Presidentin toimeksiannosta opettajille tehtiin historian käsikirja. Stalin esiteltiin tehokkaana managerina, joka toimi rationaalisesti, kun hän pani toimeen terrorikampanjan. Sillä varmistettiin maan modernisointi.

Lähes kaikki Venäjällä tietävät, että Stalinin joukkosorron aikana miljoonia tapettiin tekaistuin syin. Silti kaksi kolmannesta on sitä mieltä, että Stalin oli maalle hyväksi. Suuri joukko näkisi mielellään Stalinin kaltaisen johtajan palaavan.

Ehkä pikku-Stalin on jo palannut. Ainakin nykyinen johtaja näkee Stalinin lailla vihollisia kaikkialla. Sekä Stalin että Putin ruokkivat pelkoa, että maa on vihamielisten voimien uhkaama – joka puolella vilisee fasistisia soluttautujia, vakoojia ja salaisia vihollisia. On luotu vainoharhainen ilmapiiri, jossa salaliittoteoriat kukoistavat.

Stalinin nousu vallan huipulle oli sinänsä ällistyttävä suoritus. Hän ei kirjan mukaan ollut mikään älyn jättiläinen. Kommunistien älyköt aliarvioivat Stalinia, mikä koitui myöhemmin monen kohtaloksi. Stalin oli sitkeä, kostonhimoinen ja ovela:

”Hän ei koskaan unohtanut eikä antanut anteeksi tovereidensa vähättelyä. Se oli gangstereiden tapa, jonka hän oli omaksunut puolirikolliselta ja verikostoihin taipuvaiselta Kaukasuksen vallankumoukselliselta alamaailmalta. Hän oli erityisen äkeä niitä bolsevikkeja kohtaan, jotka väheksyivät hänen rooliaan vuonna 1917, kaikkein eniten Trotskia, joka piti vastustajaansa älyllisesti alamittaisena.”

Trotski kirjoitti jo 1924, että Stalin näytti mieheltä, jonka kohtalona on aina soittaa toista tai kolmatta viulua. Stalinin muisti oli pitkä ja kosto hirmuinen. Trotski murhattiin Meksikossa Stalinin käskystä vuonna 1940.

Lenin tajusi ennen kuolemaansa, että oli tehnyt virheen, kun valitsi Stalinin, ”lurjuksen ja tyrannin”, puolueen ensimmäiseksi pääsihteeriksi 1922. Valinta oli Figesin mielestä Venäjän vallankumouksen historian pahin virhe.

Stalinista ei kuitenkaan päästy eroon, sillä puoluekoneisto oli jo tukevasti hänen hyppysissään ja erityisesti maaseudun kommunistipomot tukivat tätä ”vaatimatonta ja työteliästä keskinkertaisuutta”.

Loppu on historiaa, joka ei päättynyt Stalinin kuolemaan vuonna 1953. Venäjällä diktaattori elää ihmisten mielissä hyvänä hallitsijana.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu