Miksi Stalin kiehtoo yhä venäläisiä?
Venäjän vallankumouksesta on kirjoitettu lukemattomia teoksia, mutta tämä Kalevi Suomelan käännöksenä juuri julkaistu on yksi parhaista, joita olen lukenut (Orlando Figes: Vallankumouksen Venäjä 1891-1991, Siltala 2021).
Lontoon yliopiston historian professorin teoksesta saa paljon muun ohessa tietoa ja taustaa Stalinin nykyiselle suosiolle: miksi Stalin kiehtoo yhä venäläisiä, vaikka hänen rikoksensa ovat hyvin tiedossa.
Stalinin maineen palautus on ylhäältä johdettu operaatio. Se liittyy presidentti Putinin pyrkimykseen rakentaa Venäjästä jälleen todellinen suurvalta.
Rakennustyöhön kuuluvat olennaisina osina Stalin ja neuvostohistorian kunnianpalautus. Siitä Putin on puhunut presidenttikautensa alusta lähtien vuodesta 2000.
Presidentti on saanut kansalaiset hyvin mukaan. Suurin osa venäläisistä yhtyy Putinin näkemykseen, jonka mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli kansallinen katastrofi.
Symbolit ovat tärkeitä. Ensi töikseen presidenttinä Putin palautti Stalinin aikaisen Neuvostoliiton kansallishymnin, mikä miellytti venäläisten enemmistöä.
Putin on vaatinut, ettei vatvottaisi enää Stalinin rikoksia vaan nähtäisiin hänen saavutuksensa ”loistavan neuvostomenneisyyden” rakentajana.
Stalinille myönteisen ilmapiirin muokkaamisessa koulut ovat olleet avainasemassa. Presidentin toimeksiannosta opettajille tehtiin historian käsikirja. Stalin esiteltiin tehokkaana managerina, joka toimi rationaalisesti, kun hän pani toimeen terrorikampanjan. Sillä varmistettiin maan modernisointi.
Lähes kaikki Venäjällä tietävät, että Stalinin joukkosorron aikana miljoonia tapettiin tekaistuin syin. Silti kaksi kolmannesta on sitä mieltä, että Stalin oli maalle hyväksi. Suuri joukko näkisi mielellään Stalinin kaltaisen johtajan palaavan.
Ehkä pikku-Stalin on jo palannut. Ainakin nykyinen johtaja näkee Stalinin lailla vihollisia kaikkialla. Sekä Stalin että Putin ruokkivat pelkoa, että maa on vihamielisten voimien uhkaama – joka puolella vilisee fasistisia soluttautujia, vakoojia ja salaisia vihollisia. On luotu vainoharhainen ilmapiiri, jossa salaliittoteoriat kukoistavat.
Stalinin nousu vallan huipulle oli sinänsä ällistyttävä suoritus. Hän ei kirjan mukaan ollut mikään älyn jättiläinen. Kommunistien älyköt aliarvioivat Stalinia, mikä koitui myöhemmin monen kohtaloksi. Stalin oli sitkeä, kostonhimoinen ja ovela:
”Hän ei koskaan unohtanut eikä antanut anteeksi tovereidensa vähättelyä. Se oli gangstereiden tapa, jonka hän oli omaksunut puolirikolliselta ja verikostoihin taipuvaiselta Kaukasuksen vallankumoukselliselta alamaailmalta. Hän oli erityisen äkeä niitä bolsevikkeja kohtaan, jotka väheksyivät hänen rooliaan vuonna 1917, kaikkein eniten Trotskia, joka piti vastustajaansa älyllisesti alamittaisena.”
Trotski kirjoitti jo 1924, että Stalin näytti mieheltä, jonka kohtalona on aina soittaa toista tai kolmatta viulua. Stalinin muisti oli pitkä ja kosto hirmuinen. Trotski murhattiin Meksikossa Stalinin käskystä vuonna 1940.
Lenin tajusi ennen kuolemaansa, että oli tehnyt virheen, kun valitsi Stalinin, ”lurjuksen ja tyrannin”, puolueen ensimmäiseksi pääsihteeriksi 1922. Valinta oli Figesin mielestä Venäjän vallankumouksen historian pahin virhe.
Stalinista ei kuitenkaan päästy eroon, sillä puoluekoneisto oli jo tukevasti hänen hyppysissään ja erityisesti maaseudun kommunistipomot tukivat tätä ”vaatimatonta ja työteliästä keskinkertaisuutta”.
Loppu on historiaa, joka ei päättynyt Stalinin kuolemaan vuonna 1953. Venäjällä diktaattori elää ihmisten mielissä hyvänä hallitsijana.
Psykologinen selitys:
Venäjällä on jokaisessa suvussa syyttömästi tapettuja. Mutta jokaisessa suvussa on myös ilmiantajia, kiduttajia ja tappajia.
Omassa suvussa on uhreja mutta on myös murhaajia. Miten elää tämän ristiriitaisen tosiasian kanssa?
Jos ukki oli murhaaja, on helppo kallistua sille kannalle että ei hän niin paha ollut, hän teki vain mitä laki määräsi. Siksi oikeudenkäynneissä piti aina saada uhrin kirjallinen tunnustus.
Stalinkin teki mitä piti tehdä.
Mielestäni tämä selittää miksi venäläiset ylistävät Stalinia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, hyvä ja ytimekäs kiteytys.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä on seinilläkin korvat, eli omaa ajattelua pitää pitää salassa ja on paljon helpompaa ylistää Stalinia ja Putinia, silloin ei kukaan uhkaa. Jos kertoisi ääneen omat ajatukset voisi käydä kuten Navalnyille.
Ilmoita asiaton viesti
Toinen Maailmansota oli tavaton ponnistus venäläisille. N. 20 miljoonaa puna-armeijan sotilasta kaatui, lisäksi kaikki haavoittuneet, nälänhätä ympäri Venäjää ja suurkaupungit raunioina.
Stalin selvisi tästä mylläkästä voittajana. Tämä lienee suurin syy miksi häntä uusfasistit nyt palvovat Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä muuten ilmeni yhtälailla natsihallinnon erään upseerin tyttären haastattelussa, jossa hänellä oli ilmiselviä vaikeuksia ymmärtää rakastavan isän ja kiduttavan hirviön yhteensovittamista. Ihmisen julmimmat piirteet heräävät eloon silloin, kun kokee tulevansa pakotetuksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Oikeudenkäynneissä piti aina saada uhrin kirjallinen tunnustus.”
Niinpä! Tunnustus piti saada vaikka syytetty olikin täysin syytön.
Mutta, ihmettelen kun tunnustuksen saanti oli usein vaikeaa, niin miksi ei vain väärennetty asiakirjaan syytetyn nimeä? Aikaa olisi säästynyt. Se ei olisi ollut suurikaan synti muun järjettömän laittomuuden rinnalla.
Vai pitikö tsekan miehille antaa mahdollisuus kidutukseen toteuttaakseen julmaa sieluaan?
Ilmoita asiaton viesti
Lontoon yliopiston historian professoria tuskin Suomi kiinnostaa, joten maallamme ei liene kirjassa erityistä osaa?
Erästä asiaa Stalinin suhtautumisessa Suomeen olen kuitenkin ihmetellyt. Miksi talvisotaa edeltäneiden neuvottelujen annettiin katketa – vastoin suomalaisten odotuksia – ja niiden jatkamisen sijasta vastattiin tekaistun Mainilan välikohtauksen jälkeen irtisanomalla hyökkäämättömyyssopimus ja aloittamalla talvisota ilman sodanjulistusta 30.11.1939?
Mikä ihmeen kiire Stalinilla oli? Vastahan oli saatu Molotovin-Ribbentropin sopimus 23.8. Saksan uhkan lykkäämiseksi, eikä millään muulla läntisellä suurvallalla ollut aikeita hyökätä Neuvostoliittoa vastaan. Suomessa oli valmiutta myönnytyksiin, niin kauan kuin sillä ei vaarannettaisi maamme puolustuskykyä (mm. Mannerheim). Ottaen huomioon neuvottelujen kohteena olleiden asioiden merkitys, eihän kolmea jaksoa, 12.–14. lokakuuta, 3.–4. marraskuuta ja 9. marraskuuta 1939 voi pitää mitenkään neuvottelujen pitkittymisenä. Mitä se olisi neuvosto-osapuolta haitannut, vaikka neuvottelut olisivat jatkuneet vaikka keväälle 1940? Eihän Suomi olisi Stalinia pakoon päässyt.
Toisaalta, vaikkakin aivan erilaisessa historiallisessa tilanteessa 1948, Stalinin vaatima YYA-sopimus saatiin neuvoteltua 22. maaliskuuta – 5. huhtikuuta, vaikka sen sisältö ei ollut lähimainkaan Varsovan liiton jäsenmaiden ja NL:n keskinäisten sopimusten kaltainen. Suomen eduskunta ratifioi sopimuksen 28. huhtikuuta äänin 156−11.
Mistä se Stalinin jousto silloin löytyi? Toki neuvotteluosapuolet olivat varmaankin oppineet kokemuksistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Britannialla tai muilla länsivalloilla ei järjellisesti katsoen ollut hyökkäyssuunnitelmia syksyllä 1939. Mutta paranoidit eivät katso asioita järjellisesti. Luulen Putininkin uskoneen vakavissaan, että Sevastopolia oltiin myymässä Natolle vuonna 2014.
Vuosi 1948 oli toinen juttu. Stalin oli todennäköisesti itsekin ällistynyt siitä, kuinka helposti puoli Eurooppaa oli juuri tipahtanut syliin. Ei ollut mitään kiirettä vallata parempia puolustusasemia.
Ilmoita asiaton viesti
Varsovan liittohan itse asiassa syntyi YYA-järjestelmästä vasta vuonna 1955. Nagyn Unkari ei oikeastaan halunnut siihen liittyä ja yritti erotakin, tunnetuin seurauksin.
Suomen ja Itävallan miehitys lakkasi ja maat pääsivät YK:n jäseniksi vuonna 1955.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Tosi on, että Varsovan liitto perustettiin vasta Länsi-Saksan liityttyä NATO:n jäseneksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisillä melkein kansallisuudesta riippumatta on sairaalloinen halu nähdä oma maansa mahdollisimman laajana ja mahtavana. Venäjä on nykyiselläänkin ylivoimaisesti maailman pinta-alaltaan suurin valtio. Venäjä on myös siirtomaavalta. Se ei hankkinut siirtomaita merten takaa vaan onnistui liittämään siirtomaat omien rajojensa sisälle. Ja siellä ne ovat pysyneet, suomalais-ugrilaiset kansat ja muut. Toisin on käynyt muille Euroopan siirtomaavallolle.
Venäjä levittäytyi jopa Amerikan mantereelle saakka aina Kalifornian liepeille. Mutta sitten tuli vastaan Yhdysvallat, joka pakotti Venäjän myymään Alaskan pilkkahintaan.
Euroopan puolella Venäjä oli laajimmillaan toisen maailmansodan jälkeen, jolloin mm. Baltian maat kuuluivat Neuvostoliittoon. Lisäksi sillä oli hallussaan määräysvalta ns. Varsovan liiton maihin. Tuon kaiken gruusialainen Stalin oli hankkinut Kremlin komentoon. Siksi hän on arvostettu Venäjällä.
Vielä nykyäänkin Venäjä on maailman laajin valtakunta. Mutta kansallismielisille ei mikään riitä. Putin on sanonut, että Neuvostoliiton romahdus oli historian suurin tragedia. Siihen kansallismielisten venäläisten on helppo yhtyä. Viis kaiken maailman ihmisoikeuskysymyksistä.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläisessä mentaliteetissa asuu vahvan johtajan kaipuu aina tsaarien ajoista nykypäivään asti.
Venäjän voima koetaan omaksi voimaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän näköinen NKVD-agentti murhasi Trotskin vuonna 1940:
https://en.wikipedia.org/wiki/Ram%C3%B3n_Mercader
Istuttuaan meksikolaisessa vankilassa 20 vuotta Mercader asui lopun ikäänsä Kuubassa ja Venäjällä. Tämän näköinen KGB:n pomo luovutti Mercaderille Neuvostoliiton sankarin arvon:
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexander_Shelepin
Ilmoita asiaton viesti
Hienotunteinen tapa huomauttaa pikku virheestä. Kiitos. Korjasin Trotskin kuolinvuodeksi 1940.
Ilmoita asiaton viesti
Netflixissä on mielestäni erinomainen tv sarja Trosky (documentary)
https://www.imdb.com/title/tt7599132/
Tässä on paljon historiallista tietoa Venäjän historiasta ja sen ajan johtajista.
Olen myös lukenut useamman yli tuhat sivuisen kirjan Stalinista ja Troskista ja mielestäni täma tv sarja on tarkka historiallisesti. (En ole vielä lukenut Jorma Mellerin tässä esittämää kirjaa.)
Ilmoita asiaton viesti
Aiheessa riittää tutkimista. Trotskin omaelämäkerta on varsin suositeltava, päättyy tosin vuoteen 1930.
Ilmoita asiaton viesti
Suomeksikin on hyvä Trotski-kirja, jonka Christer Pursiainen kirjoitti kymmenkunta vuotta sitten: https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512090204/trotski/
Ilmoita asiaton viesti
Jos riittää intoa lukea, amerikkalainen Stalin-tutkija Stephen Kotkin on kirjoittanut usean tiiliskiven painoisen kirja Stalinista ja sen ajan historiasta. (en ole lukenut, mutta YouTubissa on myös monta Kotkin’in luentoa)
https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Kotkin
Kiitos Jorma tästäkin keskustelusta. Vaikka luulin jo tietäväni kaiken Stalista, mutta tässäkin on esitetty yksityskohtia, joita en tietänyt!
Ilmoita asiaton viesti
Eräs Venäjä-tuntija kommentoi venäläisten suhdetta johtajiinsa ja toisaalta suhdetta siihen politiikkaan, mitä maa tekee, jotenkin näin: ”on helppoa vedota historiaan, tsaarin keisarivaltaan, alistettuna olemiseen, maaorjuuteen, siihen, että feodalismi ei päässyt kehittymään demokratiaksi vallankumouksen takia ja moneen muuhun seikkaan, joka korostaa johtaja-uskoa ja siirtää vastuun kansalta itsevaltiaalle. Totuus on kuitenkin se, että juuri tällaista politiikkaa (jota nyky-Venäjäkin harjoittaa) kansa haluaa. Ilman kansan syvien rivien tukea diktaattorikaan ei voi pysyä vallassa”.
Viisaita sanoja. Paljon puhutaan venäläisestä sydämellisyydestä ja kestiystävyydestä, tämä pitää varmasti paikkansa. Kuitenkin korostunut itsetietoisuus, pikkusieluisuuteen asti kurkoittava ylpeys, ”right or wrong – my country – ajattelu”, ohittaa kaiken muun, jopa oikeudenmukaisuuden.
Liekö tuo aggressiivinen ylpeys peruja viikingeiltä, ensimmäisiltä tsaareilta- varjagi Rurikin perillisiltä. Russland-sanan yhtenä etymologiana pidetään muinaisruotsin rodhmenn-sanaa (”soutumiehet”).
Venäjän ei ole koskaan tarvinnut tehdä Stalinin suhteen pesänselvitystä samaan tapaa kuin mitä esim. saksalaiset suhteessa Hitleriin. Kuitenkin Stalinin ruma kämmenen jälki verellä ja kärsimyksellä mitattuna ylittää Hitlerin vastaavan saldon.
Ilmoita asiaton viesti
Jos miettii venäläisten historiaa, niin olisi merkillistä, ellei Venäjällä tapahtuisi asioita, joita ei hevillä länsimaiden ajatusmallilla ymmärrä.
Ties miten kauan on maassa ollut tilanne, jossa rehellisyydellä ja omat todelliset ajatukset esiin tuomalla on ollut mahdoton menestyä.
On kasvanut vuosikymmenten, vuosisatojen aikana venäläinen ihminen, joka on joutunut soveltamaan elämänsä arkirealismiin.
Ei tietenkään voi väittää, että kaikki , mutta huomattava osa on oppinut selviytymään ja menestymään keinoilla, joita valtaosa länsimaisista ei ymmärrä eikä hyväksykkään.
Mikään ihme ei ole, että tälläinen kansa toimii niin, ettemme osaa ymmärtää tapahtumia.
Ilmoita asiaton viesti
Historillinen kehitys on tosi hidasta. Vladimir Kalsarimyrkyttäjältä on vienyt 20 vuotta viedä Venäjää 50 vuotta taaksepäin.
https://yle.fi/uutiset/3-11905268?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR117S0tp0tzxoxSoI4UiJSsal-FjLKyqoAfmDGFrdnwbdsYTvesAXkvuV8
Ilmoita asiaton viesti
Tänään vietetään Voitonpäivää. Linkissä ajankohtainen katsaus nyky-Venäjään ja Stalinin suosioon: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007966826.html
Ilmoita asiaton viesti