Miksi venäläiset tukevat sotaa?

Brittiläinen tutkija Jade McGlynn on ollut tällä viikolla laajasti esillä Suomen mediassa uuden kirjansa vuoksi. Lähtökohta tulee selväksi heti kirjan nimessä (Venäjän sota, Docendo 2023).

Ukrainan sota ei siis ole vain Vladimir Putinin sota, kuten lännessä on usein väitetty, vaan se on myös sota, jota tavalliset venäläiset tukevat:

”Käsitys, että sotaa tuputetaan venäläisille, on seurausta lännen retorisesta perinteestä luonnehtia neuvostohallinto pahan valtakunnaksi ja sen kansalaiset itsevaltiuden kuolaimen kalvamiksi, kauan kärsineiksi liberaaleiksi.”

Teeskentely sikseen. Venäläiset ovat osasyyllisiä diktaattorinsa sotaretkeen. Sekä aktiivisia sodan kannattajia että vastustajia on kuitenkin melko vähän. Suurin osa on passiivista väkeä.

Kaiken perusta on massiivinen propaganda. Venäjän tiedotusvälineiden rummutus on tehnyt tehtävänsä. Kansalaiset alkavat uskoa Kremlin propagandaan.

Kaikki eivät välttämättä usko, mutta tukevat silti sotaa. Tällaisia ihmisiä ovat muiden muassa niin sanotun venäläisen maailman kannattajat sekä Naton uhkaan uskovat.

Osa ihmisistä taas suhtautuu myönteisesti sotaan, koska eivät oikein ymmärrä, mitä tapahtuu. He ovat hämmentyneitä ja sekaisin ristiriitaisista viesteistä. Ikään kuin varmuuden vuoksi he tukevat sotaa.

Tutkija piikittelee: ”Kun lukee Venäjän tiedotusvälineitä, ymmärtää, että Venäjän asevoimat aikoo antaa ukrainalaisille elämän tappamalla heitä.”

Viholliskuvat on vedetty niin överiksi, että Goebbelskin olisi kateellinen. Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se menee perille, kun sitä toistetaan jatkuvasti.

Zelenskyistä on luotu kuva, jonka mukaan hän on pelkkä pahojen voimien sätkynukke. Näitä voimia ovat amerikkalaiset, britit, baltit, puolalaiset, Nato, Etyj, Saksa, liberaalit, fasistit, Soros, HLBTQ-yhteisö…

Ketä vastaan Venäjä sitten sotii?

Tietenkin Ukrainaa, mutta erityisesti länttä vastaan. Vallalla oleva venäläisten asenne länttä kohtaan ei ole McGlynnin mielestä niinkään viha vaan halveksiva ylemmyydentunne, jota alemmuuskompleksi ruokkii.

Vihollisten lista on pitkä ja kirjava – on satanisteja, huumeriippuvaisia, liberaalifasistista cancel-kulttuuria, pakanoita, pride-paraateja, geneettisiä bioaseita kuljettavia muuttolintuja, Nato, militantteja balttihomoja…

Tutkijan johtopäätös: ihmisiä huijataan päästämällä valloilleen niin monia hämmentäviä kertomuksia yhtä aikaa, että ihminen tuntee itsensä häkeltyneeksi ja lakkaa nojautumasta tosiasioihin.

Karmeinta luettavaa ovat kirjan esimerkit Venäjän televisiosta. Erään keskustelun aikana kommentaattorit naureskelivat, että ukrainalaisilla lapsilla ei tule olemaan isiä eikä koteja vaan tuhottu maa ja että vaikka ”heillä olisi McDonald’s, se poltetaan”.

Yksi mediapersoona ehdotti valtakunnallisella tv-kanavalla ukrainalaisten lasten polttamista, jos he eivät pitäisi itseään venäläisinä.

Natsismin kitkemistä Ukrainasta McGlynn pitää kaikista Venäjän tavoitteista kuvottavimpana. Miksi demokraattinen valtio, jolla on juutalainen presidentti, pitää juuria natsismista?

Tutkija näkee Venäjän käymän valloitus- ja kansanmurhasodan ”sekopäiseksi yritykseksi todistaa kuviteltu visio venäläisyydestä”.

Sodassa on hänen mielestään kyse tunkkaisista pakkomielteistä, ja ne heikentävät Venäjän turvallisuutta ja suurvalta-asemaa enemmän kuin Nato koskaan pystyisi tekemään.

Ja tästä on pohjimmiltaan kysymys. Jos Venäjä lopettaisi taistelemisen, sota loppuisi, jos taas Ukraina lopettaisi taistelemisen, se olisi Ukrainan loppu.

Nopeita muutoksia on turha haikailla. Venäjä muuttuu vain, jos se häviää sodan.