Missä Susitaival, siellä ongelma

Viime aikojen ilmiöihin kuuluu se, että on ryhdytty arvioimaan uudelleen aikansa toisinajattelijoiden, kuten Georg C. Ehrnroothin, Kullervo Rainion ja Kauko Kareen elämäntyötä. Samaan joukkoon monin varauksin voidaan lukea Paavo Susitaival, josta on juuri julkaistu uusi kirja (Jussi Niinistö: Paavo Susitaival – Kolme sotaa, kaksi kapinaa, neljä linnareissua, Minerva 2021).

Kannuksen kaupunginjohtaja, entinen puolustusministeri Jussi Niinistö on myös historiantutkija. Hän teki taannoin Susitaipaleesta väitöskirjansa, johon nyt ilmestynyt teos perustuu. Se on päivitetty kansanpainos Susitaipaleen elämästä.

Niinistö määrittelee Paavo Susitaipaleen (1896-1993) Suomen nykyhistorian viimeiseksi mohikaaniksi. Hän oli viimeinen elossa ollut aktivisti, jääkärivärväri, vapaussodan komppanianpäällikkö, suojeluskuntapiirin piiripäällikkö, Mäntsälän kapinan johtohahmo, IKL:n kansanedustaja, talvisodan rintama- ja jatkosodan rykmentinkomentaja, tuottelias kirjailija ja kekkosvastainen toisinajattelija.

Susitaival, entinen Sivén, on hämmentävä tapaus. Tulee mieleen mukaelma eräästä letkautuksesta: missä Susitaival, siellä ongelma. Jos ongelmia ei muuten ollut, Susitaival provosoi niitä itse. Hän ajautui väistämättä marginaaliin.

Paavo Susitaipaleen elämälle antoivat traagisen pohjavireen hänen isänsä ja veljensä varhaiset kuolemat. Isä kuoli 1918 ja veli Bobi Sivén teki itsemurhan Repolassa 1921 vastalauseena Tarton ”häpeärauhalle”. Repola, jossa Bobi toimi vt. nimismiehenä, piti luovuttaa rauhansopimuksen mukaan neuvosto-Venäjälle.

Akateemisen Karjala-Seuran piirissä Bobi Sivénistä tuli marttyyri, jonka surmanluoti ommeltiin AKS:n lipun nauhoihin.

Everstiluutnantti Paavo Susitaival oli ennen kaikkea sotilas. Hänet muistetaan IKL:n kansanedustajana, joka talvisodan sytyttyä lähti rintamalle ja johti Ryhmä Suden legendaariseen voittoon Suomussalmella. Sotien jälkeen Susitaipaleen sotilasura päättyi poliittisista syistä eikä ”puolustusvoimilla ollut enää käyttöä hänen kaltaisilleen”.

Viimeiset vuosikymmenet Susitaival elätti itsensä kirjallisilla töillä. Kun muut julkaisukanavat menivät tukkoon, apuun tuli Kauko Kare ja hänen Nootti-lehtensä. Miehiä yhdistivät samanlaiset mielipiteet Kekkosesta ja suomettumisesta.

Hyvällä tahdollakaan Susitaivalta ei voi pitää merkittävänä poliitikkona. Mustavalkoinen ajattelu ja haluttomuus kompromisseihin eivät poliittista uraa edistäneet. ”Vaskistin” eduskuntakausi jäi lyhyeksi.

Monet leimasivat Matti Kurjensaaren tavoin Susitaipaleen poliittiseksi pelleksi, jota ei tarvinnut ottaa vakavasti. Pellen mainetta lisäsivät Susitaipaleen omituisia muotoja saanut vapaamuurarien vastustus sekä niin sanotut hullun paperit, jotka hän hankki Valtiollisen poliisin kuulusteluja varten sotien jälkeen.

Niinistö määrittelee Susitaipaleen veitikaksi, jossa oli paljon poikamaista ärsyttämisen halua. Hän oli ”mukaansatempaava puhuja, tyylikäs kirjoittaja ja hauska seuramies”.

Joka käänteessä Susitaival painotti Suomen itsenäisyyttä. Sen kääntöpuolena oli ”ryssänviha”, jonka siemenet kylvettiin jo lapsena. Se taas ei sopinut Suomen uuteen linjaan, jossa vakuutettiin ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa.

Susitaival toteutti ystävyyspolitiikkaa omalla tavallaan. Vielä vanhoilla päivillään hän tapasi hätkähdyttää vieraitaan ehdottamalla maljaa Stalinille, joka oli tapattanut tuhansia etevimpiä upseereitaan talvisodan alla: ”Se oli suuri teko Suomen hyväksi”, hän virnuili hämmentyneille vierailleen.

Paavo Susitaival eli lähes 100-vuotiaaksi ja Jussi Niinistökin ehti tavata hänet. On kiinnostavaa, että vakaalta vaikuttava Niinistö valitsi tutkimuskohteekseen fasistiksi itsensä määritelleen veijarin, joka on kuin romaanihenkilö.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu