Mitä tapahtuu Venäjällä Putinin jälkeen?

Tuotekortti

Kun ilma alkaa olla sakeana arvailuja Putinin asemasta, on aika ottaa selvää, mistä on kyse. Kirjat ovat hitaita välineitä kommentoimaan ajankohtaisia asioita, mutta taustaa niistä saa, jos viitsii vaivautua.

Aloitetaan Arvo Tuomisen uudesta kirjasta (Venäjä – Kirjoituksia Venäjästä ja Putinista, Readme). Tuominen ei malta pitää näppejään erossa ajankohtaisista asioista, vaikka tietää hyvin, että veikkaukset voivat mennä pieleen.

Arvo panee koko asiantuntijan arvovaltansa peliin, esittää konkreettisia näkemyksiä ja lyö nimiä pöytään jopa Putinin seuraajasta. Tuominen lähtee siitä, että vallansiirto on Putinille ”ihan oikeasti elämän ja kuoleman kysymys”.

Ennen kuin mennään nimiin, muistutetaan mieliin suuri kysymys: tapahtuuko Venäjän vallanvaihdos rauhanomaisesti vai suuren sekasorron jälkeen?

Yhden miehen pitkä hallintokausi on päättynyt usein sekasortoon. Kun Iivana Julma kuoli, sekasortoa kesti puoli vuosisataa. Levotonta aikaa elettiin myös sekä Stalinin että Brežnevin lähdön jälkeen.

Tuominen arvioi, että sekasorto uhkaa nytkin ja erityisesti, jos Putin jatkaa presidenttinä elämänsä loppumetreille asti. Ja jos sota Ukrainassa jatkuu vuosikausia, Arvo arvioi, että Putin pysyy vallassa vielä kauan.

Heti perään Tuominen kuitenkin veikkaa, että Putin jää sivuun jo vuonna 2024, jos vain Ukrainan sodassa on saavutettu jonkinlainen ratkaisu. Putinin on tietenkin kyettävä selittämään ratkaisu voitokseen.

Kun Putinin seuraajaa mietitään, Tuominen kehottaa kiinnittämään huomiota eliitin lapsiin. Kun valtaan ja rahaan 1990-luvulla kiinni päässeet siirtyvät sivuun, vallan ja rahat perivät heidän lapsensa.

Tuomisen mielestä on täysin mahdollista, että vallansiirto hoidetaan tulevaisuudessa ikään kuin perintönä. ”Tässä tapauksessa kysymys kuuluukin, nouseeko valtaan Patruševin poika vai Putinin tytär? Kummassakin tapauksessa papat saisivat pitää henkensä ja rahansa.”

Venäjän presidenttipelin ykkösnimeksi Tuominen nostaakin yllättäen turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Patruševin pojan, maatalousministeri Dmitri Patruševin.

Venäjällä ratkaisut voivat olla yllättäviä. Tuomisen mielestä Putin nimeää seuraajansa todennäköisesti hyvin nopeasti ja yllättävästi, jos hän on valinnan tekijän asemassa, kun ratkaisu tehdään.

Tuominen taustoittaa hyvin Venäjän kehitystä ja usein hän myös ymmärtää venäläisiä, vaikka ei hyväksykään nykymenoa. Nimispekulaatiot ovat kiinnostava lisä kirjan kokonaisuudessa.

Fantastisimman arvion Venäjän tulevasta presidentistä luin kirjailija Rax Rinnekankaan esseekokoelmasta Baabel (Lurra Editions). Hän kirjoittaa Katariina Suuren paluusta ja nostaa esille Aleksei Navalnyin puolison Julian nimen. Menemättä yksityiskohtiin siteeraan tekstiä, jossa on monta jos-sanaa:

”Jos järjestelmä sallii ehdokkuudet ja jos Julia Navalnaja onnistuu säilymään hengissä ja vieläpä terveenä ja jos vaalit ovat rehelliset ja demokratian toteutuminen edes riekaleina sallitaan, hänet valitaan Venäjän seuraavaksi presidentiksi, joka armahtaa miehensä, joka kärsii siinä vaiheessa mitä todennäköisimmin elinkautista tuomiotaan, jos on edelleen elossa.”

Hyvä lähtökohta arvioille itänaapurin tulevaisuudesta on, että kukaan ei tiedä, minne Venäjä on menossa.

Pitkään Moskovassa asunut toimittaja Pekka Lehtonen kiteyttää epätietoisuuden mainiossa kirjassaan Myyttien ja utopioiden maa (Warelia) tokaisemalla, että Venäjä kulkee edelleen sattumanvaraisesti jonnekin.

Lehtonen siteeraa Gogolin Kuolleita sieluja vuodelta 1842: ”Minne riennät sinä Venäjä, vastaa! Ei vastausta. Kulkuset helisevät ihanasti, jyrähdellen repeilee kappaleiksi ilma muuttuen tuuleksi, ohi lentää kaikki, mitä vain on maan päällä, ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja valtakunnat.”

 

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu