Natsikortti heilahtaa helposti Saksassa

Olen ollut monien lailla siinä uskossa, että Saksa on tehnyt esimerkillisellä tavalla tilit selviksi menneisyytensä kanssa toisin kuin Venäjä.

Kun luin Berliinissä pitkään asuneen Pertti Rönkön uuden kirjan, en ole enää niin vakuuttunut (Viidennen valtakunnan vieraana – raportti natsivarjoistaan irtaantuvasta uudenvärisestä Saksasta, jossa historia tekee kipeää, mutta jossa oikeus toisinajatteluun ei ole vieläkään itsestäänselvyys, BoD 2023).

Kirjan pitkä ja monipolvinen alaotsikko kertoo, mistä on kyse. Saksa on yhä menneisyytensä vanki. Menneisyys hallitsee Saksaa ehkä enemmän kuin mitään muuta eurooppalaista valtiota.

Kaltaiselleni pintapuoliselle median seuraajalle Rönkön teksti on hätkähdyttävää luettavaa. Onko Saksa menossa ojasta allikkoon, kun se jahtaa kuviteltuja natseja menetelmin, jotka tuovat mieleen natsi-Saksan synkät ajat?

Historian varjot näkyvät Saksassa kaikkialla. Yksi Rönkön teeseistä kuuluu niin, että Saksassa sana on vapaa, mutta vain vallanpitäjien pelisäännöillä.

Kiistojen ytimessä on Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD), joka muistuttaa perussuomalaisten kaltaisia eurooppalaisia puolueita. Suosiotaan jatkuvasti kasvattaneeseen AfD:hen on lyöty surutta natsileima. Se on osa poliittista valtataistelua.

Kampanjaa AfD:tä vastaan johtaa, uskokaa tai älkää, sisäministeriön alainen Poliittisen kasvatuksen keskusvirasto. Tällaisesta virastosta propagandaministeri Goebbelskin olisi ylpeä.

Valtion rahoittamasta kampanjasta on tullut myös osa ay-liikkeen, kirkkojen ja monien muiden järjestöjen toimintaa. Valtio ylläpitää ilmiantopalvelua ja maksaa kanteluista palkkioita.

Kun Suomessa juuri nyt presidentinvaalien aattona ehdokkaat korostavat kilvan isänmaallisuuttaan, Saksassa tilanne on toinen: kansallistunnetta häpeillään ja heikosta itsetunnosta on tehty kansallishyve.

Millainen haloo syntyisi Suomessa, jos tasavallan presidentti tai presidenttiehdokkaat ilmoittaisivat julkisesti, etteivät ole ylpeitä suomalaisuudestaan?

Saksassa entinen liittopresidentti Johannes Rau (SPD) sanoi taannoin julkisessa tilaisuudessa, ettei ole lainkaan ylpeä siitä, että on saksalainen.

Samaan sarjaan kuuluu entinen ympäristöministeri, vihreiden kärkipoliitikkoihin kuuluva Jürgen Trittin, joka ei ole koskaan laulanut Saksan kansallislaulua eikä aio tehdä sitä tulevaisuudessakaan.

Kiellettyjä asioita Saksassa riittää. Kieltolistan kärjesssä ovat Hitlerin kuvat, hakaristit ja SS-tunnukset, mutta kiellettyjä ovat myös monet eleet, kirjaimet, numerot, sanat, sävelet ja asut.

Rönkkö on havainnut, että vaikka etäisyys natsiaikaan kasvaa, kiellettyjen asioiden lista pitenee.

Jos leikkii vakavilla asioilla, voi joutua vaikeuksiin, mistä kertoo Adolf-koiran tapaus. Isäntä oli opettanut koiralleen vaarallisen tervehdyksen komentamalla: ”Adolf, istu, Tervehdi.”

Komennon jälkeen sekarotuinen Saksan paimenkoira nosti oikean etukäpälänsä, joka tulkittiin kielletyksi Hitler-tervehdykseksi. Isännästä ja koirasta tehtiin rikosilmoitus. Koiraa ei tuomittu, mutta isäntä sai ehdollisen vankeustuomion.

Pertti Rönkkö on koonnut kirjaansa vaikuttavia esimerkkejä, jotka osoittavat, että ”ei koskaan enää” -hengessä toimiva Saksa on luiskahtanut ihmisten mielipiteiden ohjailussa ja kriittisten näkökulmien torjunnassa 1930-luvun jäljille.

Esimerkkien valossa ymmärtää hyvin Rönkköä, jonka mielestä Saksassa natsikortti heilahtaa aivan liian helposti toisinajattelijoiden vaientamiseksi.