Niin on jos siltä näyttää

Olen lukenut melkein kaikki kuusi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokasta. Viimeksi luin Marjo Niemen (Kuuleminen, Teos) ja Joel Elstelän (Sirkusleijonan mieli, WSOY) teokset.

Sana melkein tarkoittaa sitä, että Pirkko Saision Passion (Siltala) lukemisen keskeytin, kun tulin sivulle 144, josta kirja hyppäsi suoraan sivulle 193. Miten on mahdollista, että myyntiin ja kirjastoihin päässeestä kirjasta puuttuu 50 sivua?

En kyennyt harmistukseltani jatkamaan lukemista. Palautin Passion kirjastoon ja pyysin, että hankkikaa uusi. Romaanissa on peräti 732 sivua.

Kaikki ehdolla olevat kirjat ovat ehdokkuutensa ansainneet. Jokainen on hyvä omalla tavallaan https://kirjasaatio.fi/materiaalit/materiaalit-kaunokirjallisuuden-finlandia-2021 

En moiti romaaneja, mutta ihmettelen esiraatia. Raadin puheenjohtaja, Vihreän liiton kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti puheessaan, että vähintään joka kuukausi julkaistiin romaani, joka olisi ansainnut ehdokkuuden.

Kun raadin puheenjohtaja on ylistänyt kirjavuoden tason ja leveyden harvinaisen hyviksi, kuten aina tehdään, raati menee ja valitsee tasaisen hyvistä romaaneista peräti kolme jo ennen Finlandia-palkinnon voittanutta kirjailijaa.

Onko Suomen kaunokirjallisuuden kärki sittenkin näin kapea vai mistä on kysymys? Olisi olettanut, että monista tasaisen hyvistä kirjoista olisi suosittu sellaisia kirjailijoita, joille Finlandiaa ei ole vielä annettu.

Raati pelasi varman päälle ja osoitti mielikuvituksen puutetta. On kaunista harhaa väittää, että nyt on valittu parhaat.

Kaikki kirjoja lukevat tietävät, että Rosa Liksom, Pirkko Saisio ja Jukka Viikilä ovat hyviä kirjailijoita. Mutta niin ovat Anneli Kanto, Jari Tervo, Heidi Köngäs, Sirpa Kähkönen ja monet muut.

Eniten minua harmittaa Anneli Kannon puolesta. Hänen Rottien pyhimys -romaaninsa olisi ansainnut ehdokkuuden.

Jari Tervo taas saanee Finlandia-palkintonsa vasta 80-vuotispäivänsä kynnyksellä, jolloin ilmestyy hänen autofiktiivinen jäähyväisteoksensa Ettekö te tiedä kuka minä olen? Kriitikot luonnehtivat professori Tervon voittoa lohdutuspalkinnoksi hänen pitkästä urastaan, vaikka yleisesti muistutetaan, että hän on kirjoittanut parempiakin kirjoja.

Kirjallisuus on myös politiikkaa. Esiraadin kolmesta jäsenestä kaksi on vihreän liikkeen näkyvää naista, Outi Alanko-Kahiluoto ja Anna-Maria Soininvaara. Viime vuonna esiraadin puheenjohtajana toimi vihreiden entinen kansanedustaja Johanna Sumuvuori, Pekka Haaviston nykyinen valtiosihteeri.

Niin on, jos siltä näyttää.

Kirjasäätiö voisi laajentaa vähän valitsijoiden piiriä. Täältä kirjallisten piirien ulkopuolelta piirit näyttävät pieniltä ja sisäänpäin lämpiäviltä.

Joillekin voi tulla yllätyksenä, että myös perussuomalaisissa, keskustassa ja kokoomuksessa on paljon väkeä, joka lukee kirjoja. Toisaalta voi kysyä, onko viisasta, että poliitikot pannaan valitsemaan sitä, mikä on hyvää kirjallisuutta.

Näkyvistä poliitikoista kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan ovat vuoden 1993 jälkeen valinneet seuraavat henkilöt: Erkki Liikanen (SDP), Claes Andersson (Vas.), Paavo Lipponen (SDP), Tarja Halonen (SDP), Elisabeth Rehn (RKP) ja Tellervo Koivisto (SDP).

Elokuvaohjaaja Zaida Bergroth valitsee tällä kertaa voittajan esiraadin ehdokkaista ja tulos julkistetaan 1. joulukuuta. Bergrothin poliittisista tai kirjallisista mieltymyksistä en tiedä, mutta hänen isänsä ja Jussi Halla-ahon äiti sattuvat olemaan sisaruksia.

+9

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu