Niklas Herlinin pojan koskettava surukirja isästään

Kustantaja, kirjailija, miljardööri Niklas Herlin (1963-2017) kuoli lokakuussa 2017 loma-asunnollaan Nizzassa. Pari kuukautta kuoleman jälkeen Niklaksen poika Heikki Herlin, 30, alkoi suunnitella kirjaa isästään.

Syntyi pojan koskettava ja herkkä surukirja sekä tarkkanäköinen ja rehellinen henkilökuva ristiriitaisesta miehestä (Tuollapäin on highway, Teos 2020). Kirja julkistettiin tänään (4.9.).

Niklas Herlin kirjoitti viime vuosinaan muistelmia lapsuudestaan ja vuosistaan opiskelijana Yhdysvalloissa. Näitä ”tempoilevia raakatekstejä” Heikki on käyttänyt hyväkseen pitkin kirjaa. Näin teoksessa kuuluu myös Niklaksen ääni.

Niklas Herlin ei ollut pukumiehiä. Hän oli pojan mielestä kuin elokuvahahmo, nahkatakkia ja bootseja käyttävä syntymärikas boheemi, jonka henkilöbrändiin kuuluivat olennaisina osina olut ja tupakka. Moni näki hänet oikeamielisenä, yksinäisenä ratsastajana.

Luonnoltaan Niklas Herlin oli ennen kaikkea toimittaja. Vakituisia työpaikkojakin oli Kauppalehdessä, Ilta-Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Myöhemmin vapaana toimittajana miehellä oli tietenkin oma työhuone, joka pojan kuvauksesta päätellen olisi ollut näkemisen arvoinen:

”Työhuone ja isä muistuttivat toisiaan: hallittu kaaos, pöytä ja lattiat täynnä papereita. Isäni inspiraation kehto muistutti sytykkeineen ja tupakantumppeineen palomestarin unihalvausta.”

Kirjassa käydään pintapuolisesti läpi Niklaksen työhistoria, mutta pääasiaksi nousee lapsen näkökulma isään: millainen mies oli Niklas Herlin julkisen roolinsa takana.

Heikki kirjoittaa, että hänen isänsä oli monessa mielessä ikuinen lapsi, tunneherkkä kiukuttelija ja joskus täysin kyvytön huolehtimaan itsestään: ”Hän oli rauhallinen mutta arvaamaton ja äkkipikainen, innostunut mutta masentunut, ärsyttävä mutta pohjattoman rakas ja rakastava ystävä monelle läheiselleen.”

Tiedetään, että Niklas Herlinillä oli hankala suhde omaan isäänsä, Pekka Herliniin. Niklas hoiti roolinsa Heikin ja kehitysvammaisen Riikka-tyttären isänä hyvin. Hän oli Heikin todistuksen mukaan isänä parhaimmillaan, ”vaikka olisi mokaillut muualla, niin hän ei monta kertaa mokannut isänä”.

Isä ja poika tekivät yhteisiä reissuja pitkin maailmaa. Amerikan raitilla he ajoivat tuhansia kilometrejä ja ”hän oli silloin onnellinen”, Heikki kirjoittaa. Amerikan valtateiltä tulee myös kirjan nimi: Tuollapäin on highway.

Herkimmillään Heikki Herlin on kuvatessaan omia häitään, joissa Niklas piti koskettavan puheen. Yhden kohdan puheesta Heikki muistaa erityisen hyvin, ja se kuuluu näin: ”Maailma pelastuu vain, jos me rakastamme toisiamme enemmän.”

Heikki kiteyttää: ”Jos isästäni olisi pakko muistaa vain yksi lause, niin tämä olisi kenties tärkein, tai vähintään mukana finaalissa.”

Ei liene ihan helppo tehtävä kirjoittaa kirjaa isästään. Heikki Herlin kuitenkin onnistuu hyvin. Mukana on paljon tunteikkaita jaksoja isästä, pojasta ja pyhästä Herlinien perheestä, mutta paljon on myös ansiokasta analyysia suomalaisesta yhteiskunnasta. On materiaalia sekä tirkistelijöille että asiatekstin ystäville.

Pekka Herlin kaavaili Niklaksesta tärkeää lenkkiä Koneen johtotehtäviin. Niklas istui jonkin aikaa Koneen hallituksessakin.

Mutta ei tullut Niklas Herlinistä Koneen ruhtinasta, tuli sen sijaan mm. tämän verkkolehden, Uuden Suomen perustaja.

P.S.

Uuteen Suomeen liittyy yksi henkilökohtainen muistoni Niklaksesta. Hän on ”syyllinen” siihen, että kirjoitan blogeja Uuteen Suomeen. Ensimmäinen kirjoitukseni lokakuussa 2014 käsitteli, ketäpä muuta kuin Niklas Herliniä: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/178764-paljastuksia-niklas-herlinista/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu