Niklas Herlinin pojan koskettava surukirja
Kustantaja, kirjailija, miljardööri Niklas Herlin (1963-2017) kuoli lokakuussa 2017 loma-asunnollaan Nizzassa. Pari kuukautta kuoleman jälkeen Niklaksen poika Heikki Herlin, 30, alkoi suunnitella kirjaa isästään.
Syntyi pojan koskettava ja herkkä surukirja sekä tarkkanäköinen ja rehellinen henkilökuva ristiriitaisesta miehestä (Tuollapäin on highway, Teos 2020). Kirja julkistettiin tänään (4.9.).
Niklas Herlin kirjoitti viime vuosinaan muistelmia lapsuudestaan ja vuosistaan opiskelijana Yhdysvalloissa. Näitä ”tempoilevia raakatekstejä” Heikki on käyttänyt hyväkseen pitkin kirjaa. Näin teoksessa kuuluu myös Niklaksen ääni.
Niklas Herlin ei ollut pukumiehiä. Hän oli pojan mielestä kuin elokuvahahmo, nahkatakkia ja bootseja käyttävä syntymärikas boheemi, jonka henkilöbrändiin kuuluivat olennaisina osina olut ja tupakka. Moni näki hänet oikeamielisenä, yksinäisenä ratsastajana.
Luonnoltaan Niklas Herlin oli ennen kaikkea toimittaja. Vakituisia työpaikkojakin oli Kauppalehdessä, Ilta-Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Myöhemmin vapaana toimittajana miehellä oli tietenkin oma työhuone, joka pojan kuvauksesta päätellen olisi ollut näkemisen arvoinen:
”Työhuone ja isä muistuttivat toisiaan: hallittu kaaos, pöytä ja lattiat täynnä papereita. Isäni inspiraation kehto muistutti sytykkeineen ja tupakantumppeineen palomestarin unihalvausta.”
Kirjassa käydään pintapuolisesti läpi Niklaksen työhistoria, mutta pääasiaksi nousee lapsen näkökulma isään: millainen mies oli Niklas Herlin julkisen roolinsa takana.
Heikki kirjoittaa, että hänen isänsä oli monessa mielessä ikuinen lapsi, tunneherkkä kiukuttelija ja joskus täysin kyvytön huolehtimaan itsestään: ”Hän oli rauhallinen mutta arvaamaton ja äkkipikainen, innostunut mutta masentunut, ärsyttävä mutta pohjattoman rakas ja rakastava ystävä monelle läheiselleen.”
Tiedetään, että Niklas Herlinillä oli hankala suhde omaan isäänsä, Pekka Herliniin. Niklas hoiti roolinsa Heikin ja kehitysvammaisen Riikka-tyttären isänä hyvin. Hän oli Heikin todistuksen mukaan isänä parhaimmillaan, ”vaikka olisi mokaillut muualla, niin hän ei monta kertaa mokannut isänä”.
Isä ja poika tekivät yhteisiä reissuja pitkin maailmaa. Amerikan raitilla he ajoivat tuhansia kilometrejä ja ”hän oli silloin onnellinen”, Heikki kirjoittaa. Amerikan valtateiltä tulee myös kirjan nimi: Tuollapäin on highway.
Herkimmillään Heikki Herlin on kuvatessaan omia häitään, joissa Niklas piti koskettavan puheen. Yhden kohdan puheesta Heikki muistaa erityisen hyvin, ja se kuuluu näin: ”Maailma pelastuu vain, jos me rakastamme toisiamme enemmän.”
Heikki kiteyttää: ”Jos isästäni olisi pakko muistaa vain yksi lause, niin tämä olisi kenties tärkein, tai vähintään mukana finaalissa.”
Ei liene ihan helppo tehtävä kirjoittaa kirjaa isästään. Heikki Herlin kuitenkin onnistuu hyvin. Mukana on paljon tunteikkaita jaksoja isästä, pojasta ja pyhästä Herlinien perheestä, mutta paljon on myös ansiokasta analyysia suomalaisesta yhteiskunnasta. On materiaalia sekä tirkistelijöille että asiatekstin ystäville.
Pekka Herlin kaavaili Niklaksesta tärkeää lenkkiä Koneen johtotehtäviin. Niklas istui jonkin aikaa Koneen hallituksessakin.
Mutta ei tullut Niklas Herlinistä Koneen ruhtinasta, tuli sen sijaan mm. tämän verkkolehden, Uuden Suomen perustaja.
P.S.
Uuteen Suomeen liittyy yksi henkilökohtainen muistoni Niklaksesta. Hän on ”syyllinen” siihen, että kirjoitan blogeja Uuteen Suomeen. Ensimmäinen kirjoitukseni lokakuussa 2014 käsitteli, ketäpä muuta kuin Niklas Herliniä: https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/178764-paljastuksia-niklas-herlinista/
Suru kulkee suvussa.
”Pahan ihmisen seurassa”
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/niklasherlin/42757-pahan-ihmisen-seurassa/
Ilmoita asiaton viesti
Niklas oli samassa koulussa kuin minä, mutta muutamia vuosia alemmalla luokalla. (Antti puolestaan oli samalla luokka-asteella).
Muistan kuitenkin Niklaksenkin, koska hän oli eräänlainen kapinoitsija ja otti yhteen joidenkin opettajien kanssa aika rajusti. Toisaalta teki jotenkin totisenkin vaikutelman. Ei hänen veljiäänkään varsinaisesti voinut ”lupsakoiksi” luonnehtia.
Ilmoita asiaton viesti
Olisinkohan koskaan nähnyt hänestä iloista ja hymyilevää kuvaa? En ainakaan muista.
Ilmoita asiaton viesti
Herlinit puuttuvat tästä: https://www.youtube.com/watch?v=ZIdrjYI-J8c
Mutta tässä he ovat mukana: https://www.youtube.com/watch?v=kq0X06OJdOk
Kukaan ei malta käsitellä Herlinin perheen jäseniä mainitsematta suvun valtaisaa varallisuutta. Vanhahtava ”miljardöörin” titteli seuraa Niklasta jopa haudan taakse. Ja onhan sillä merkitystä, koska jos raha jotain antaa, niin mahdollisuuksia, vaihtoehtoja.
Niklas Herlinille varallisuus tarjosi mahdollisuuden esimerkiksi Uuden Suomen (1919-1991) ”palauttamiseen” moderniksi tiedotusvälineeksi v. 2007. Siksi Niklaksella on erityisasema tämänkin blogikentän lukijoiden ja kirjoittajien ajatuksissa.
Olen muutamien viime vuosikymmenten kuluessa syvällisesti ymmärtänyt, että pojasta polvi paranee. Lapsista kehittyy vanhempiaan etevämpiä. Nyt Heikki Herlin on ilmeisesti osannut kirjoittaa kirjan, jonka päättelen olevan Niklaksen kirjoituksia valmiimpi, rauhallisempi ja kiinnostavampi.
Myös ainakin Ilta-Sanomien Suvi Kerttula on esitellyt Heikin kirjan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006623371.html
Ilmoita asiaton viesti
Käsitykseni Niklas Herlinistä välittävänä isähahmona vahvistui, kun luin Jorma Mellerin kirja-arvion. Vielä juuri ennen kuolemaansa Niklas Herlin kirjoitti Uusi Suomi verkkolehden vapaavuoro blogissa, jossa hän nosti isyydessään onnistumisen merkittäväksi asiaksi itselleen.
Tässä linkki Niklas Herlinin blogiin:
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/niklasherlin/242962-saavutukseni-kasvattajana/
Ilmoita asiaton viesti
Niklaksen kokemukset olivat sentään ihmisen kokoisia, päin vastoin kuin verrokkikulttuuri (!) P-Koreassa missä kolmannen sukupolven pysymistä hillotolpalla tehostetaan teloittamalla vääristä ajatuksista epäiltyjä sukulaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kirjoittanut näille Uuden Suomen sivuille blogeja vuodesta 2011. Huomasin, että Niklas Herlin oli aivan poikkeuksellinen rikas mies. Hänellä oli näet lämmin sydän köyhiä ja sorrettuja, meidän pienimpiä veljiämme kohtaan. Noissa tunnelmissa kirjoitin mm. tämän US Puheenvuoron:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timouotila/154244-rikas-mies-kerrankin-koyhan-asialla/
Ilmoita asiaton viesti
Sisarenpoikani Heikki on tehnyt hienon työn avatessaan suuren surutyönsä kirjaksi. Siinä on hienoa kuvausta ja lähteiden käyttöä, Heikki pärjäisi halutessaan myös historioitsijana. Minuun kirja iski henkilökohtaisella tasolla, mutta kyllä siinä on pohtimista myös suurelle yleisölle.
Keskustelu jatkuu täällä Uudessa Suomessa. Olen varma, että Niko seuraa sitä tyytyväisenä pilven reunalta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on kommenttini Heikki Herlinin kirjoitukseen, jossa kerrottiin Niklas Herlinin poismenosta:
http://heikkiherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244399-faijan-piikkiin?ref=poiminnat
Kommentti Heikki Herlinin US Puheenvuoroon:
Timo Uotila14.10.2017 01:44
Kiitos aidosta, rehellisestä ja upeasta kirjoituksesta. Tuosta tekstistä käy ilmi, että sen tekijä on varmasti Niklas Herlinin poika. Isäsi oli todella varakas mies, mutta hän ei koskaan halunnut asettua norsunluutorniin. Bisneskeplottelu ja voittojen haaliminen hinnalla millä hyvänsä oli mahdollisimman kaukana Niklas Herlinistä. Hän ei selvästikään viihtynyt pönöttävissä rahamiesten hyvä-veli-kerhoissa vaan tuopin ääressä tavallisen kansan parissa.
Kun luin kirjoituksesi, huomaan heti, miten tavallisen, jopa vähävaraisen kansan jokapäiväsen elämän ilot ja myös huolet askarruttivat isäsi mieltä. Hänellä oli suuri sydän, myötätuntoa erityisesti sorrettuja ja solvaistuja kohtaan. Hän avusti mm. kehitysvammaisten palveluja ja ongelmanuorisoa.
Meille Uuden Suomen lukijoille ja kirjoittajille Niklas Herlin oli sananvapauden tuki ja turva. Hänen viimeinen Puheenvuoronsa käsitteli Julkisen Sanan Neuvoston merkitystä. Kirjoitin siihen kommentin, jossa kannatin lämpimästi hänen ajatuksiaan. Tulin tuntemaan isäsi vain näiden kirjoitusten kautta. Huomasin olevani paljossa samoilla linjoilla.
Toivoisinkin, että voisit ryhtyä vähitellen jatkamaan isäsi suuriarvoista työtä Uuden Suomen ja sananvapauden hyväksi.
Lämmin osanotto sinulle ja siskollesi.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, se Niklas oli syämmen viisas. Ja tosiaan tykkäs maalaisista, kannusti minuaki kirjottaan murtheella, oiken puolusti oikeuttani kirjottaa omala laillani. Ihana erikoinen ihminen ja tämä kirja meni lukujonhoon, ilonen kiitos taas lämpimästä, tyylikhäästä ja asiallisesta postauksesta ❤
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla on su 6.9. hieno juttu Heikki ja Niklas Herlinistä.
Kannattaa myös katsoa Arto Nyberg-ohjelma Yle TV1:ssä su 6.9. tai netistä Yle Areenasta.
Ilmoita asiaton viesti
Heikki on tietysti pesunkestävä Herlin, mutta myös äitinsä poika ja ”tuote”, mistä oheinen Jouni Snellmanin kommentti osaltaan muistuttaa. Kirjasta välittyy Hämäläisen sukua kohtaan arvostus, jota myös Niklas tunsi, vaikka oman isänsä Pekka Herlinin hän julkisesti lyttäsikin mitä ankarimmin.
Hämmästyttävää oli lukea, kuinka suurista terveysongelmista Niklas kärsi ainakin toistakymmentä vuotta. Itsehoito näyttää lisäksi olleen kovin suurpiirteistä, eikä selvästikään kuulunut potilaan kiinnostuksen kohteisiin. Mitähän kohtalon ivaa mahtoi olla sekin, että monacolaisessa sairaalassa Niklaksen luunmurtumaa hoidettiin epäilemättä niin hyvin kuin kyettiin, mutta myöhemmin suomalaislääkäri joutui toteamaan hoidon puutteellisuuden ja tietyn epäonnistumisen? Tuossa kohdassa lukija kysyy: olisiko kannattanut sittenkin mökkeillä Suomessa Nizzan sijasta?
Heikki Herlin kirjoittaa tavattoman kiinnostavan jakson isänsä viimeisiltä vuosilta, jolloin Niklas esiintyi Uudessa Suomessa enää blogistina. Niklas laati blogitekstin työhuoneessaan, mutta lähti sen jälkeen läppäri kainalossaan lähikapakkaan. Siellä hän asettui taloksi ja tarkkaili nettiyhteyden turvin, millaisia kommentteja kirjoitus Usarin palstalle poiki. Niihin hän sitten reagoi, usein myös keskusteluketjuun osallistuen. Suora lähetys pubin kantapöydästä!
Silloin tällöin jouduin lukiessani palaamaan muutamia rivejä taaksepäin: kuka olikaan äänessä? Poika on monin tavoin isänsä kaltainen, ja koska kirjassa on paljon sitaatteja Niklas Herlinin kirjoituksista, huomasin välillä ajatuksieni sekoittuvan näiden kirjoittajasukupolvien välillä.
Hyvä taidekokemus paranee loppua kohti, ja Heikki Herlin osaa todellakin viimeistellä kirjansa sen päätössivuilla. Tunnelma on epätodellisuudessaankin seesteinen, ja ympyrä sulkeutuu kauniisti. Tuollapäin on… ei enää highway, vaan eräs toinen tie.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä, Tuomo. Hyvin ja tarkasti olet kirjan lukenut.
Ilmoita asiaton viesti