Nuori Aaro ei kuvia kumartanut

Hesarin entinen kirjallisuuspaavi, yli kahdeksankymppinen Pekka Tarkka tuntuu olevan elämänsä kunnossa. Hän on kirjoittanut komean elämäkerran nuoren Aaro Hellaakosken elämästä (Nuori Aaro – Hellaakosken tiede, taide ja runous 1893-1928, Siltala).
Ennen Tarkan kirjan lukemista tiesin Hellaakoskesta (1893-1952) lähinnä sen, että hän oli kirjoittanut runon Hauen laulu (Kosteasta kodostaan nous hauki puuhun laulamaan…).
Muistin hämärästi myös, että hän oli tohtoriksi väitellyt maantieteilijä, toiminut opettajana helsinkiläisessä oppikoulussa. Siinä kaikki.
Nuori Hellaakoski oli paitsi rytmiä uudistanut runoilija ja arvostettu maantieteilijä myös kuvataiteen, teatterin ja kirjallisuuden ärhäkkä kriitikko. Todellinen moniottelija.
Tarkan kuvaus Hellaakosken lyhyeksi jääneestä kriitikon urasta on riemastuttavaa luettavaa. Nuori Aaro ei kuvia kumartanut. Kuvataiteilijoista hänen moukarinsa alle jäivät heti niin Akseli Gallen-Kallela kuin Eero Järnefelt.
Vielä ankarammin Hellaakoski kohteli kirjailijoita. Hän arvosteli V. A. Koskenniemen Aika-lehteen viisi Eino Leinon teosta ja tyrmäsi ne kaikki. Leino oli nuoren kriitikon mielestä ”pintapuolinen sanojen viljelijä, tuulenviemä, vailla luonnetta ja vailla halua itsekuriin”.
Leinon tuotannosta Hellaakoski hyväksyi vain Helkavirsien ensimmäisen sarjan. Toisen sarjan runoja höysti ”vetelä ja hempeämielinen teosofia”.
Muitakin eturivin kirjailijoita Hellaakoski kohteli tylysti. Erityisen rasittavana hän piti Ilmari Kiantoa, julkisuuden kerjäläistä, jota ”heitättää”.
Kriitikon manifestinsa Hellaakoski julkisti viipurilaisessa Karjalan Aamulehdessä, jonka palkkalistoilla hän toimi muutaman kuukauden.
Kirjallisuuskritiikissä lähes kaikki oli nuoren vihaisen miehen mielestä pielessä – se oli mitä julkeimman epärehellisyyden palvelija. Arvosteluja ohjasivat ”puoluepyyteet, klikkihenki, kestiystävyys, toveruussuhteet, sänkykamarifilosofia, kostonhimo” ja vielä: kirjasivuilla ”ennakkoluulot ja ahdasmielisyys käyvät käsikädessä tyhmyyden kanssa”.
Hellaakoski noudatti kriitikon toimessa omaa ohjettaan, jonka kirjasi yhteen runoonsa: Paha painovirhe minusta tee, / joka sotkee ja haittaa ja häiritsee.
Hellaakoski pohti pitkään ammatinvalintaansa. Tarkan mukaan Sydän viittoi kohti runoilijan ja taidekriitikon kutsumusta, Järki neuvoi tiedemiehen ja opettajan uralle, jolloin elannon järjestäminen ja perheen perustaminen olisivat vakaalla pohjalla.
Jonkinlainen kompromissi syntyi. Kriitikon ja tiedemiehen ura jäivät taka-alalle, opettajan ja runoilijan yhdistelmä vei voiton.
Tarkka päättää kirjansa vuonna 1928 julkaistun runokokoelman Jääpeili laajaan esittelyyn. Siihen sisältyy myös Hellaakosken tunnetuin runo Hauen laulu, jonka Tarkka nimeää suomenkielisen modernin lyriikan ensimmäiseksi merkkiteokseksi.
Unto Kupiaisen varhaisen tulkinnan mukaan Hauen laulu on eroottinen runo, ”onnellisen runoilijan villi rakkausjoiku”, joka samalla toteuttaa myös laulajan tragiikan.
Myöhempiin tulkitsijoihin kuuluu Tuula Hökkä. Ehkä hän osui asian ytimeen: ”Jospa runo onkin arvoitus vailla vastausta.”
Runon rytmistä voi nauttia ilman syvällisiä tulkintojakin. Lukekaa ja tulkitkaa itse, jos asia kiinnostaa: https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-kirjallisuutta/laulavan-hauen-arvoitus
Olen lukenut Aaro Hellaakosken runoteoksia ja tunnen häntä runouden kautta. Hänen toimintansa kriitikkona oli uutta tietoa. Ehkä hän vain kokeili sanomisen rajoja nähdäkseen kuinka siihen regoidaan.
Kovin hyvä kriitikko hänestä ei ilmeisesti olisi tullut tässä mainittujen esimerkkien valossa. Hän siis moitti monia hyviä kirjailjoita ja runoilijoita – turhaan.
Mainitsen tässä tuntevani hänen runoihinsa sävelletyt laulut Kesäyö, Heinäkuu ja Satakieli laulaa. Niitä voi kuunnella esimerkiksi youtubessa. Ne ovat kauniita esityksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Hellaakosken (o.s. Helaakoski) Hauen laulun loistava ”mainos” kohoaa keskellä Helsinkiä, keskustan kansalaistorilla, toivottaen tervetulleeksi Musiikkitaloon saapujat.
Kuvanveistäjä Reijo Hukkanen on Oulusta kuten Hellaakoskikin. Alumiinista ja teräksestä valmistettu Laulupuut on mielestäni Waltarin Eliten edessä olevan monumentin rinnalla pääkaupunkiseudun upein julkinen taideteos.
Waltarin patsaan edessä hiljenen, siirryn uuteen mystiseen ulottuvuuteen, Hukkasen työ riemastuttaa ja energisoi.
Hauki kipuaa halkopinojen ja flyygelinkansien keskeltä kurkottamaan kohti sitä mehevää käpyä.
(Kuvat: kirjoittajan).
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2022/10/8DD5CFD7-25B9-4F8B-8D23-2FB8C89C0D6A.jpeg
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/2022/10/BB13537F-219F-488C-A189-FB8DDEE3B687-scaled.jpeg
Ilmoita asiaton viesti
”… mielestäni… pääkaupunkiseudun upein julkinen taideteos.”
– Osallistun tällä Gunnar Finnen veistoksella:
https://www.visit-plus.com/sites/default/files/images/satu_totuus.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Kerran joku ulkomaalainen kysyi minulta tuosta haukipatsaasta, että mikä ihme se on. Yritin sanoa, että se on ”statue” ja mainitsin muistaakseni myös sanat ”fish” ja ”pike” jonkinlaista osviittaa antaakseni, mutta kysyjälle näytti jäävän täydeksi arvoitukseksi, miksi tuollainen oli pystytetty. Ehkä hän oli kotoisin maasta, jossa moderni veistostaide ei kuulu katukuvaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta luonto-symboliikan merkitystä suomalaisessa taiteessa ja meille elämässä yleensäkin on useimmiten helppo avata ulkomaalaisille.
Esim. hauella on aivan erityinen merkitys demonisena syvyyksien petona, karhulla on vastaavan tyyppinen asema metsien valtiaana.
Paitsi Hauen laulu myös esim. Kalevala (Väinämöisen kannel hauen leukaluista) yhdistää hauen musiikkiin, joten se on oiva symboli Musiikkitalolle.
(Ruokakalana hauki ei ole aina paras mahdollinen.)
Ilmoita asiaton viesti
(Hauesta saa ihan hyvää, kun panee reilusti voita. Lipstikka on oiva mauste. Mutta alkaisikohan tämä rönsyillä turhan kauas blogin aiheesta…)
Ilmoita asiaton viesti
Sulkumerkit pois, Olli! Hellaakosken runous tiivistyy Hauen lauluun, joten kalareseptit ovat keskusteluun suorastaan välttämätön lisä.
Ilmoita asiaton viesti
”Nuori Aaro ei kuvia kumartanut” ja ”kirjallisuuskritiikissä lähes kaikki oli nuoren vihaisen miehen mielestä pielessä”.
Oma listaukseni lähinnä 1900-luvun lopun henkilöistä, joilla – kotiseutuni sanonnan mukaan – ”hyvä ei oo mitekää”: Hannu Taanila, Paavo Haavikko, Matti Wuori, Leif Salmén, Erno Paasilinna ja joukkueen kuopuksena Markku Eskelinen. Ruben Stillerin nostan viime tingassa korvista kuiville, koska hän esiintyy nykyään rauhallisen rakentavasti.
Onko ankaralla kriitikolla ja kaikkeamollaavalla nettitrollilla mitään eroa? Heräät aamulla, juot kahvit, vilkaiset ikkunasta ja ryhdyt latelemaan pahantahtoisuuksia. (Olikohan tämä mieleenijuolahtanut mukaelma sattumoisin juuri Paasilinnan määritelmä toisinajattelijalle?)
Oheiskuvan signeeraus näyttää hämmästyttävältä: Wäinö Aaltonen 1921. Onpa huikea tulkinnallinen muotokuva näköistaiteilijan*) siveltimestä!
Pekka Tarkalle tunnustus, että on ikämiehenä rohjennut kirjoittaa kirjan ja asettua siten alttiiksi kirjallisuuskriitikoille. Wikipedia kiertää kuin kissa kuumaa puuroa luetellessaan Tarkan tuotannon: ”tutkimuksia, muistelmia, toimitteita, suomennoksia”. Entäs kirjoja?
*) Hämeensillan patsaat, Eduskunnan veistossarja, Paavo Nurmi.
Ilmoita asiaton viesti
Kansi on todellakin huikea. Wäinö Aaltonen oli Hellaakosken ystävä ja myöhemmin Aaltosen Lempi-sisaresta tuli Hellaakosken vaimo.
Ilmoita asiaton viesti
Hellaakosken pää tuli lapsuudessani tutuksi helsingin-hautajaisista. Kummitteli reitillä, mennen tullen. Toki sittemmin luin hänen runojaan, mutta läheiseksi teki hänen väitöskirjansa, samaa alaa kun tutkimme. Onnistuin saamaan kappaleen.
Ilmoita asiaton viesti
Sattumalta luin juuri Joel Lehtosen Rakastuneen ramman painoksen, jonka loppuun oli painettu muutamia aikalaisarvosteluja. Mielenkiintoista kyllä, mukana oli myös Hellaakosken arvostelu, joka osoittaa, ettei hänkään sentään kaikkea lytännyt:
”’Rakastunut rampa’ näyttää olevan tekjänsä huolellisinta työtä. Vaikka pitäisikin vielä enemmän joistain Lehtosen varhemmista tuotteista, niin ilolla antautuu lukemaan näin tiivisrakenteista ja reheväkasvuista romaania…”
Ilmoita asiaton viesti
Hellaakoski ja Lehtonen taisivat olla hyviä kavereita keskenään, mikäli oikein muistan.
Ilmoita asiaton viesti