Nuori Aaro ei kuvia kumartanut

Hesarin entinen kirjallisuuspaavi, yli kahdeksankymppinen Pekka Tarkka tuntuu olevan elämänsä kunnossa. Hän on kirjoittanut komean elämäkerran nuoren Aaro Hellaakosken elämästä (Nuori Aaro – Hellaakosken tiede, taide ja runous 1893-1928, Siltala).

Ennen Tarkan kirjan lukemista tiesin Hellaakoskesta (1893-1952) lähinnä sen, että hän oli kirjoittanut runon Hauen laulu (Kosteasta kodostaan nous hauki puuhun laulamaan…).

Muistin hämärästi myös, että hän oli tohtoriksi väitellyt maantieteilijä, toiminut opettajana helsinkiläisessä oppikoulussa. Siinä kaikki.

Nuori Hellaakoski oli paitsi rytmiä uudistanut runoilija ja arvostettu maantieteilijä myös kuvataiteen, teatterin ja kirjallisuuden ärhäkkä kriitikko. Todellinen moniottelija.

Tarkan kuvaus Hellaakosken lyhyeksi jääneestä kriitikon urasta on riemastuttavaa luettavaa. Nuori Aaro ei kuvia kumartanut. Kuvataiteilijoista hänen moukarinsa alle jäivät heti niin Akseli Gallen-Kallela kuin Eero Järnefelt.

Vielä ankarammin Hellaakoski kohteli kirjailijoita. Hän arvosteli V. A. Koskenniemen Aika-lehteen viisi Eino Leinon teosta ja tyrmäsi ne kaikki. Leino oli nuoren kriitikon mielestä ”pintapuolinen sanojen viljelijä, tuulenviemä, vailla luonnetta ja vailla halua itsekuriin”.

Leinon tuotannosta Hellaakoski hyväksyi vain Helkavirsien ensimmäisen sarjan. Toisen sarjan runoja höysti ”vetelä ja hempeämielinen teosofia”.

Muitakin eturivin kirjailijoita Hellaakoski kohteli tylysti. Erityisen rasittavana hän piti Ilmari Kiantoa, julkisuuden kerjäläistä, jota ”heitättää”.

Kriitikon manifestinsa Hellaakoski julkisti viipurilaisessa Karjalan Aamulehdessä, jonka palkkalistoilla hän toimi muutaman kuukauden.

Kirjallisuuskritiikissä lähes kaikki oli nuoren vihaisen miehen mielestä pielessä – se oli mitä julkeimman epärehellisyyden palvelija. Arvosteluja ohjasivat ”puoluepyyteet, klikkihenki, kestiystävyys, toveruussuhteet, sänkykamarifilosofia, kostonhimo” ja vielä: kirjasivuilla ”ennakkoluulot ja ahdasmielisyys käyvät käsikädessä tyhmyyden kanssa”.

Hellaakoski noudatti kriitikon toimessa omaa ohjettaan, jonka kirjasi yhteen runoonsa: Paha painovirhe minusta tee, / joka sotkee ja haittaa ja häiritsee.

Hellaakoski pohti pitkään ammatinvalintaansa. Tarkan mukaan Sydän viittoi kohti runoilijan ja taidekriitikon kutsumusta, Järki neuvoi tiedemiehen ja opettajan uralle, jolloin elannon järjestäminen ja perheen perustaminen olisivat vakaalla pohjalla.

Jonkinlainen kompromissi syntyi. Kriitikon ja tiedemiehen ura jäivät taka-alalle, opettajan ja runoilijan yhdistelmä vei voiton.

Tarkka päättää kirjansa vuonna 1928 julkaistun runokokoelman Jääpeili laajaan esittelyyn. Siihen sisältyy myös Hellaakosken tunnetuin runo Hauen laulu, jonka Tarkka nimeää suomenkielisen modernin lyriikan ensimmäiseksi merkkiteokseksi.

Unto Kupiaisen varhaisen tulkinnan mukaan Hauen laulu on eroottinen runo, ”onnellisen runoilijan villi rakkausjoiku”, joka samalla toteuttaa myös laulajan tragiikan.

Myöhempiin tulkitsijoihin kuuluu Tuula Hökkä. Ehkä hän osui asian ytimeen: ”Jospa runo onkin arvoitus vailla vastausta.”

Runon rytmistä voi nauttia ilman syvällisiä tulkintojakin. Lukekaa ja tulkitkaa itse, jos asia kiinnostaa: https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-kirjallisuutta/laulavan-hauen-arvoitus