Nuori Kekkonen Haminan valleilla

Suomessa julkaistaan paljon hyviä kirjoja, jotka jäävät täysin Finlandia-pöhinän ja kirjallisten pintailmiöiden varjoon. Yksi tällaisista teoksista on Martti Linnan syksyllä ilmestynyt romaani Tämä nuori maa (Karisto).

Kimmokkeen kirjalleen Linna sai, kun hän vuosia sitten luki Urho Kekkosen muistelmista Vuosisatani I (Otava) seuraavan katkelman: ”Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.”

Asia ei jättänyt myöskään Martti Linnaa rauhaan. Hän on kertonut kirjoittaneensa romaania lähes 10 vuotta.

Pitkä prosessi näkyy lopputuloksessa. Tämä nuori maa on kunnianhimoisesti toteutettu kertomus 17-vuotiaasta Kekkosesta eli Känästä Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilaana. Romaanissa on hyödynnetty Kekkosen sotamuistoja.

Kirja huipentuu Haminan valleille, missä Kekkonen sai yllättäen johdettavakseen valkoisten ryhmän, joka teloitti 9-10 punakaartilaista. Siitä Kekkonen sai ikuisen trauman.

Romaanissa Känä ehtii jo iloita, ettei tullut valituksi yhdeksi ampujaksi, kunnes luutnantti Taskinen keksii: ”Mitäs jos otetaankin tähän värski mies johtajaksi? Kekkonen! Tänne mars… Te, Kekkonen, otatte ja johdatte tämän teloituksen.”

Kekkonen käsittää heti, että kyseessä on Taskisen kosto. Nopeaälyinen Känä ei ole malttanut olla viisastelematta Taskiselle, joka ”on saanut taholtani kyllältänsä näsää ja viisautta”.

Kun Kekkonen on esiintynyt läpi yli 400-sivuisen romaanin rehvakkaasti niin sotatoimissa kuin raporteissaan Kajaanin Lehden sotakirjeenvaihtajana, tunnelma Haminan valleilla muuttuu.

Linna kuvaa eleettömästi Kekkosen silmin tunnelman muutoksen: ”Kiväärinpiippuja suora ja harmaa rivi. Harmaita miehiä rivissä. Savun pöllähdyksiä kiväärien piipuista. Silmänurkassa kokoon painuvia harmaita hahmoja, vasten harmaata vallia. Tämän värisenä tulen ikäni muistamaan tämän hetken. Harmaana.”

Vuosisatani I -teoksessa Kekkonen kertoi olleensa niin hermostunut, ettei muistanut, oliko hänellä kivääri vai ei. ”Mutta sen olen muistavinani, että en ampunut.”

Kekkosen ohella romaanin toinen päähenkilö on haminalainen lasitehtaan työmies, Känän ikätoveri Alfred ”Reeti” Riipinen. Haminan valleilla Känän ja Reetin tiet kohtaavat tunnetuin seurauksin.

Linna rakentaa henkilöidensä kautta uskottavaa ajankuvaa. Suomi oli täysin riekaleina. Punaisten ja valkoisten välillä ammotti syvä kuilu.

Ajan ilmapiiriä kuvastaa hyvin romaanissakin vilahtava Kyösti Wilkuna, joka runoili mahtipontisesti, että ”tulisi sota ja veriset vaatteet”. Wilkuna sai totisesti toivomansa.

Valitettavasti Linna kirjoittaa toistuvasti ja virheellisesti Kustaa Vilkunasta, vaikka hän tarkoittaa Kyöstiä. Kustaa oli Kyöstin veljen poika.

Romaanin alun ja lopun Linna on sijoittanut vuoteen 1968, jolloin tasavallan presidentti Kekkonen tunnustaa hiljaisena vieraalleen: ”Me olimme ihan liian nuoria siihen kaikkeen… Me ihmiset. Ja tämä maa.”