Oliko 1970-luku pimeä vuosikymmen?
Dosentti Ville Pernaa lähtee siitä, kuten hänen uuden kirjansa nimikin osoittaa, että 1970-luku oli pimeää aikaa (Pimeä vuosikymmen – Suomi 1968-1981, Siltala).
Pernaan laskuopin mukaan 70-luku alkoi 1968, kun Tšekkoslovakia miehitettiin ja Vanha vallattiin sekä päättyi 1981, kun Kekkonen sairastui ja erosi.
Jos ottaa lähtökohdaksi, että pimeää oli, löytyy tämän päivän silmin kosolti kauhisteltavaa: taistolaiset, Neuvostoliitto, Vladimirov, Kekkonen, Beljakov… Ja jos näkökulma on Suojelupoliisin arkistojen näkökulma, kuten Pernaalla usein on, voi nähdä paljon pimeitä juttuja.
Todellisuudessa ihmisten arjen tasolla 1970-luku oli useimmiten samanlaista harmaata kuin muutkin vuosikymmenet. Pimeys on katsojan silmässä.
Samaan aikaan kun Suomi Neuvostoliiton kyljessä suomettui, se myös lännettyi. Solmittiin EEC-sopimus, joka oli iso askel kohti länttä. Kekkonen isännöi Etykin huippukokousta, suomalaisten elintaso nousi, ja alkunsa saivat historialliset uudistukset, kuten peruskoulu ja päivähoito.
Neuvostoliiton pelko on viisauden alku, ajattelivat 1970-luvun suomalaiset vallanpitäjät. Neuvostoliiton ja kotikommunistien aikeista ei oikein tiedetty ja Prahan miehityksen jälkeen epätietoisuus kasvoi.
Kommunisteja tarkasti seurannut Supo raportoi jatkuvasti vallankumouksen uhasta. Supon näkökulmasta vallankumous ei ollut vitsi vaan todellinen uhka. Kekkonen suhtautui uhkaan vakavasti. Puhuttiin uusista vaaran vuosista 1970-71.
Kommunistien sisäiset asiat Supo sai Veikko Hauhian ansiosta tietää suunnilleen reaaliajassa. Taustalla vallankumouksen naruja veteli tökerösti vähän aikaa suurlähettiläs Aleksei Beljakov ja Hertta Kuusinen lohdutti, että sosialismiin siirryttäessä vain ”jonkin verran väkivaltaa joudutaan käyttämään”.
Tiedustelurintamalla kävi kova kuhina, kuten Pernaa hyvin kuvaa. Supo tarkkaili kommunisteja ja Neuvostoliiton lähetystössä olevien KGB-miesten touhuja, KGB taas loi yhteyksiä suomalaisiin monella rintamalla.
Supon mukaan KGB:n tiedustelutehtävissä Helsingin lähetystössä oli yli sata henkilöä. Heidän perässään Supo yritti pysyä. Joskus onnistuttiin hyvin, joskus huonommin.
Pernaa arvioi, että KGB:n toiminta Suomessa tuotti hyviä tuloksia. Poliitikkoihin oli helppo luoda suhteita. Oma kotiryssä oli merkittävän poliitikon merkki.
Tieteellis-tekninen vakoilu vaati enemmän työtä, mutta ammattitaitoiset vakoilijat olivat tehokkaita. Lännen merkittävää tietotaitoa valui Neuvostoliittoon suomalaisten kautta.
Pernaa kertoo yksityiskohtaisesti Sergei Sidorovin tapauksen. Hän kietoi pauloihinsa niin miehiä kuin naisia. Hän tapasi jopa Suomen ja Neuvostoliiton tieteellis-teknisen komitean puheenjohtajaa Pekka Kuusta, Supon mukaan ”merkillisen salaperäisesti”.
Sidorov viritti perinteisen seksiansan ainakin kahdelle merkittävässä asemassa olevalle suomalaisnaiselle. Vakavin oli Kemiran tietopalvelun johtajan, Eila Helinin tapaus. Supo seurasi Sidorovin ja Helinin salamyhkäisiä tapaamisia pitkään, kunnes käräytti parivaljakon. Helin tuomittiin maanpetoksellisesta toiminnasta ja Sidorov joutui lähtemään Suomesta.
Jokainen vuosikymmen on pimeä omalla tavallaan. Olen varma, että tulevaisuuden villepernaat näkevät 50 vuoden kuluttua 2020-luvussa paljon pimeitä asioita. Silloin monet nykyiset muoti-ilmiöt on heitetty naurettavuuksien mustaan aukkoon.
Keskiluokkaisen perheen vesana ja lapsuuteni 70-luvulla kasvaneena vuosikymmen näyttäytyy varsin valoisana. Kun äiti meni autotehtaalle tiedottajaksi, perheeseen saatiin pränikkä Saab 96 vanhan minin tilalle. Isän piti leivän syrjässä telakalla rakennetut Neuvostoliittoon rakennettavat laivat. Faijalla itsellä paatit kasvoivat ja olin mukana kun ostettiin ensimmäistä väritelkkaria. Kaukosäädillistä mallia ei huolittu, tekee kuulemma ihmisen laiskaksi jos sen vertaa ei viitsi tuolilta nousta että vaihtaa kanavaa. Joita oli kaksi. Broidi sai stereot, ne piti itse tehdä puulaatikkoon mutta ihmeelliset olivat.
Työttömyys oli pientä ja työpaikat turvattuja, inflaatio söi asuntolainat. Kotona ei juuri politikoitu paitsi mummi, joka oli kivenkova SKDL:n aktiivi ja vei pojan vanhemmiltaan salaa kerran pioneereihin. En mennyt toiste vaan partioon. Koulussa kyllä tiedettiin kenen vanhemmat on kommareita. Veneseurojakin kaupungissa oli kaksi: purjehdusseura ja työväen moottoriveneseura ja jäsenet tunnisti takeista. Moottoriveneseuran äijät saattoivat nimitellä porvaripenikaksi mutta ei haitannut, v-un kommarit.
Luulen että aika monelle arjen 70-luku näyttäytyy hyvänä aikana. Tai sitten vain aika kultaa muistot,
Ilmoita asiaton viesti
Silloinhan asiat oli parhaimmillaan:) Ei kärsitty enää puutetta, mutta mukavuudenhalu ja ylenmääräinen viihde ei ollut vielä pilannut ihmisten fyysistä ja henkistä kuntoa siinä määrin kuin nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Vallankumouksen uhka ja muu hämäräkiemura, sitähän se pitkä vuosikymmen oli. Kirjamessuilla selkiytyi salaisen kolmikon: Veikko Hauhia, Veikko Puskala ja Kalle Lehmus, merkitys. Kaimat siellä saivat huomiota..
DI Helinin surullinen tarina on tosiaan kuin agenttifilmin käsikirjoitus, kas kun kukaan ei ole siihen tarttunut. Sehän on aamupäivälehdistön ja päävalvoja Sepon toimesta ruodittu julkisuudessa: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0776e218-e9f3-4bd0-b05b-5ca09769b702
Ilmoita asiaton viesti
Epäreilua nimetä ”pimeä vuosikymmen”, kun kansikuvassa esittäytyvät Tarja Halonen, Ben Zyskowicz ja Danny, täysissä voimissaan olevat aktiivikansalaiset. Osaako kirjailija tai kustantaja ehkä jotenkin todistaa heidän yhteytensä pimeyteen?
ETYK-päätösasiakirja allekirjoitettiin Helsingissä perjantaina 1.8.1975. Se oli täsmälleen sama päivä, jolloin täytin 15 vuotta. Omassa ajattelussani tuo ajankohta on tietysti vuosikymmenensä ehdoton lakipiste. Olisikohan itse Urho Kekkonen ollut samaa mieltä?
Ilmoita asiaton viesti
Aamulla muistelin sonkajärveläisten fb-palstalla käyneeni 1960-luvulla kansakoulun kahdeksannen luokan ns. kansalaiskouluna. Siellä tutustuttiin mm. lannoitteisiin, opetellen happamuuksia ja muita mullan koostumuksia joten tiedettiin sen voivan olla myös ruosteenpunaista, eikä vihjailtu kotitalon Punapellon nimen liittyvän politiikkaan, Siitä kuulin 1972 ”piäkaapunnissa” kun ilman että olisin ehtinyt minkään puolueen porukoihin, lyötiin yo-vuonna leima otsaan Suomen Sosialidemokraatti lehden etusivulla. Olin iltakoululaisena kirjoittanut viisi ällää. Siihen yltääkseni olin työpäivän päälle kuuden vuoden ajan noussut Kalevankatua Ressun koululle ohi Vanhan ylioppilastalon, jonka parvekkeelta kerran yo-johtajat aloittivat vallankumousta. Olin nähnyt omin silmin, mutta en siitä mitään ymmärtänyt.
Lehden kuva leimasi sekä minun että monen muunkin elämää -70 luvulla. Arkajalkana en ollut vaatinut lehdeltä korjausta. Jotkut odottivat taivaan porttien olevan minulle auki Suomen politiikassa.
Tämän vuoden toukokuussa kävin tutustumassa Ostia Antican museoalueeseen Rooman lähistöllä. Peltoaukea Saline di Ostia oli antiikin aikana meriveden alla tuottaen suolaa jota sanottiin palkaksi ”salari”. Sitä annettiin legioonien sotilaille, noille rautanyrkeille. Suolan omistus oli paavin myöntämä monopoli koska ajateltiin kaiken mikä oli maanpinnan alla ihmissilmien ulottumattomissa kuuluvan Jumalalle ”joka ensin oli luonut maan ja taivaan”. Paavi sitä hänen maallisena edustajana hallinnoi, vähän niin kuin poliittisen historian tulkinta nykyään Erkki Tuomiojalla ”historioitsijalla ilman rajoja”. Tieto voi suomenkielistä alkaa ahdistaa, mutta helpottaa kunhan ymmärtää olevansa maanpäällä aivotyön kehitysmaalaisena.
Ilmoita asiaton viesti
Ville Pernaan käsittelemä aikajakso kattaa myös Suomen poliittisen lähihihistorian varmaankin noloimman pimeän tapahtumasarjan eli UKK:n uudelleenvalinnan poikkeuslain avulla vuonna 1973.
Erkoista tuon poikkeuslain syntyhistoriassa on, että vaikka Kekkonen oli keskustalainen, poikkeslakiesityksen lähetti virallisesti liikkeelle puoluesihteerinsä Kalevi Sorsan johdolla keskustapuolueen pahin kilpakumppani SDP. Keskustapuolue tuli tietenkin heti innolla mukaan, samoin SKDL, mutta kokoomuksessa hanketta aluksi vierastettiin. Vasta Suomen EEC-vapaakauppasopimuksen muka vaarantuminen ilman Kekkosta sai myös kokoomuksen poikkeuslain taakse.
Kun kaikki maan suurimmat poliittiset liikkeet, pääministeripuolue (pääministeriksi oli Rafael Paasion jälkeen tullut syksyllä 1972 Sorsa) SDP, keskustapuolue, kokoomus ja SKDL olivat nyt poikkeuslakimenettelyn takana, sen vastustajia väheksyttiin, pilkattiin ja suorastaan halveksittiin jopa arvovaltaisessa mediassa, Yle etunenässä. Toisinajattelijoita tuolloisessa Yhden Totuuden Suomessa kohdeltiin lähinnä äärioikeiston edustajina, joiden viittaukset perustuslakiinkin sivuutettiin ilman älyllistä keskustelua.
Lopputulos oli, että eduskunta valitsi UKK:n jatkamaan vielä neljä vuotta eli vuoteen 1978 saakka. Kun suurimman osan tuosta neljästä vuodesta Suomen pääministerinä oli poikkeuslain yksi innokkaimmista puuhamiehistä Kalevi Sorsa, jonkinlaisen diilin mahdollisuutta Sorsan (ja SDP:n) ja Kekkosen välillä ei pidä sulkea pois. Asiaa kannattaa ainakin tutkia, sillä 70-luku saattaa osoittautua vielä odotettuakin pimeämmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Noinhan se meni. Poikkeuslain vastustajia pidettiin äärioikeistolaisina. Silloiset leimakirveet tuntuvat nykyisin naurettavilta, mutta niin tulevat tuntumaan nykyisetkin joidenkin vuosikymmenten kuluttua, mihin blogistikin ansiokkaasti viittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Poikkeuslaista tulee myöhempien tapahtumien valossa vielä omituisempi: sama Kekkonen joka nimitettiin presidentiksi ilman vaaleja, oli vuonna 1978 jälleen ehdokkaana vaaleissa, vieläpä kokonaiselle kuusivuotiskaudelle.
Kuulun niihin lukiolaisiin, jotka osana koulunkäyntiään katsoivat yhteistyöelokuvan ”Luottamus”. No, ainakin sen saattoi tehdä ns. talon ajalla! Televisiosarja ”Sodan ja rauhan miehet” esitteli sekin Suomen ja Neuvostoliiton suhdetta, mutta se piti katsoa omaan piikkiin.
Minun 70-lukuni päättyi tylysti 11.2.1980, kun aloitin varusmiespalvelukseni. Sille ei käytännössä ollut vaihtoehtoa, koska suvustani löytyi liuta sotasankareita, enkä missään tapauksessa halunnut erottua esimerkiksi pasifistina.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko siinä mennyt kehtaamisen rajat, että kaksi poikkeuslakia peräkkäin olisi jo saanut Suomen näyttämään diktatuurimaalta? Muistan hyvin nuo 1978 vaalit, jolloin olin 13-vuotias. Viimeiseen saakka toivoin, että Ahti M. Salonen pystyisi yllättämään…
Ilmoita asiaton viesti
Perustuslailliset laskelmoivat hiukan väärin Ahti M. Salosen kohdalla. kun lanseerasivat entisen demarin ehdokkaakseen. Siellä ajateltiin, että entinen demari kerää laajalti ääniä perustuslaillisten normikannattajien ulkopuolelta ikäänkuin protestiksi. Tosiasiassa monet oikeistolaiset äänestäjät vieroksuivat nimenomaan hänen aiempaa demariuttaan. Ei äänestäjillä ollut sellaista pelisilmää kuin perustuslaillisessa puoluetoimistossa ajateltiin. Olisi ollut parempi, että Georg C. Ehrnrooth olisi itse asettunut ehdokkaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedä tuosta, olisiko se auttanut. Perustuslailliset saivat kuitenkin muistaakseni 6 valitsijamiestä, mikä oli ihan hyvin yhden kansanedustajan puolueelle (heillä oli parhaimmillaan kaksi kansanedustajaa, joista toinen oli Kokoomuksesta loikannut K. Rainio).
Ilmoita asiaton viesti
Presidentinvaalikampanjaa johti kuitenkin Panu Toivonen ja Ehrnrooth oli hyvin taka-alalla jostain syystä.
Tiedän aika paljon tuosta tilanteesta, koska isäni oli Ahti M. Salosen valitsijamiesehdokkaana kyseisissä vaaleissa. Sai muistaakseni noin 150 ääntä. Olin itsekin eräässä perustuslaillisten järjestämässä Ahti M. Salosen kampanjatilaisuudessa, joka pidettiin Sibelius Akatemian talossa. Tilaisuus alkoi juhlallisesti Jääkärimarssilla, jota yleisö kuunteli seisten.
Myöhemmin olin sitten myös kyseisen presidentinvaalin Helsingin vaalipiirin ääntenlaskijana, mikä oli hyvin mielenkiintoinen kokemus.
Ilmoita asiaton viesti
Omassa muistikuvassani 70-luku oli pimeä vuosikymmen. Toisaalta se oli nuoruuteni vuosikymmen (14 – 24 vuotta) ja siksi siihen liittyy paljon merkittäviä henkilökohtaisia muistoja. Mutta olisin mielelläni vaihtanut nuoruuteni vuosikymmenen 60- tai 80-lukuun.
60-luvulla vallitsi ihanteiden kirjo. Tuli hippiliike, rockmusiikki, kulttuurivallankumous, joka näyttäytyi myös Suomessa monella tavalla. Suurin osa tuosta johtui suurten ikäluokkien astumisesta aikuisuuteen ja olemassa olevien arvojen haastamisesta. Lisäksi 60-luku oli teknologisen kehityksen vuosikymmen, jolloin monet keksinnöt levisivät ihmisen arkielämään.
70-luvulla tuli krapula tuosta kaikesta. Ihanteet kanavoituivat politiikkaan ja idealisteista tuli kommunisteja tai porvareita. 70-luku oli riitainen vuosikymmen, öljykriisin ja laman sävyttämä sellainen. Lakkoja oli joka kevät ja ilmapiiri oli sellainen, että Suomi on tuotapikaa siirtymässä sosialismiin ja Neuvostoliiton etupiiriin. Tuli poikkeuslaki, inflaatio jylläsi y.m. y.m.
80-luku toi vapautuksen tuosta kaikesta. Kekkosesta päästiin eroon, inflaatio loppui, lakkojen sijaan tuli Korpilammen henki, pankit avasivat rahahanansa, aurinko paistoi ja ihmiset nauttivat elämästään.
Näin minä kehityksen miellän.
Ilmoita asiaton viesti
-70 luvun loppuvuosina ollessani kauppa-ja teollisuusministeriön palveluksessa kansliapäällikkö Bror Wahlroos kertoi julkisuudessa suomalaisia johdettavan yhdistystoiminnan ja erityisesti urheilujärjestöjen kautta.
Tänään lehdet kertovat Huuhkajien menevän Roomaan valmistautumaan ensi viikon maaotteluun Sarajevossa.
Keväällä raportoituani FB:ssä edellä mainitsemaltani Ostia Antican matkalta luin pian Hesarista laajan raportin ex-komentaja Jarmo Lindbergin ”kenraalitason” pyöräilyretkestä Roomassa paikallisen komentajan seurassa.
Olen raportoinut myös tuoreemmasta, lokakuun Rooman matkastani
Ilmoita asiaton viesti
Siihen aikaan Neuvostoliiton mielistely oli maan tapa.
Varsinainen poliittisen huoruuden kultakausi.
Poliitikkoja ramppasi Tehtaankadun suurlähetystössä solkenaan, ja jokaisella oli siellä oma kotiryssä ohjailemassa ja urkkimassa, mitä Suomessa tapahtuu.
Poliitikkojen suu kävi kuin papupata.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tänäkin päivänä on useita itänaapurin nuoleskelijoita vielä korkeissa viroissaan, jopa EU:ssa, tai muuten antavat kaikenlaisia vanhakantaisia lausuntojaan. Katsovat, että suomettuminen oli jotenkin pakollista.
Nöyrä piti maamme johdon suurvallan edessä jotenkin olla, mutta siinä mentiin täysin mahdottomuuksiin. Oltiin suorastaan rähmällään!? Oman ja puolueen edun kasvattamisessa kilpailtiin kuka pisimmän lipaisun vetäisee. Kuvottavaa!
Ilmoita asiaton viesti
”Jokainen vuosikymmen on pimeä omalla tavallaan. Olen varma, että tulevaisuuden villepernaat näkevät 50 vuoden kuluttua 2020-luvussa paljon pimeitä asioita. Silloin monet nykyiset muoti-ilmiöt on heitetty naurettavuuksien mustaan aukkoon.”
Tuohon blogistin yhteenvetoon on helppo yhtyä.
Kirjoituksessa (ja ilmeisesti myös Pernaan kirjassa) ”pimeys” määrittyy pääasiassa poliittisten tapahtumien kautta. Se on kovin suppea näkemys.
Totta kai taistolaisuuden aika ja Kekkosen hallintakulttuuri olivat sairaita ilmiöitä.
Toisaalta 70-luvulla poissa olivat nykyisen tajuntateollisuuden monet perverssit ilmiöt kuten crime-tv, tosi-tv, viihdehutun ylivalta. Some lieveilmiöt, yliviritetty poliittinen korrektius Afrikan tähtineen, jne.
Nuoruuttani 70-luvulla eläneenä katson tuota periodia taaksepäin viattomuuden aikakautena – mutta niin varmaan tekevät kaikki sukupolvet oman nuoruuden epookin osalta.
Fakta varmasti on, että seksuaalisesti elettiin historiallisesti yhtä vapaimmista ajoista: edellisen vuosikymmenen aikana monet vanhat normit oli heitetty romukoppaan, ehkäisypilleri vapautti monien esiaviollisen käyttäytymisen, Hiv tuli vasta seuraavalla vuosikymmenellä, covid vasta vuosikymmenten jälkeen. Ikäluokat olivat suuria, tanssipaikat täyttyivät ääriään myöten iltapävästä alkaen.
Myöhemmät sukupolvet meetoineen ja tiukkoinen pipoineen eivät varmaan kykene kuvittelemaan tuon ajan vapaa-ajanviettopaikkojen riehakasta tunnelmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olin 1970-luvulla Ylen ulkomaanasioiden hoidossa. Yle oli jäsenenä sekä lännen yleisradioliitossa EBU:ssa että idän OIRT:ssä ainoana yleisradioyhtiönä. Suomi osallistui sekä Euroviisuihin että Interviisuihin.
Suomella oli eräänlainen välittäjän rooli. Ilmassa oli ns. Helsngin henki, jota presidentti Sauli Niinisto on pitänyt esillä. Hän on selvästikin pyrkinyt ottamaan UKK:n tyyliin välittäjän roolin. Helsingin hengen voimalla pidettiin v. 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous, Etyk, johon sisältyi myös lehdistönvapautta vaativat ”kolams kori”.
Etyk ja ”kolmas kori” olivat osaltaan viemässä sananvapautta Varsovan liiton maihin. Kehitys johti 9.11.1989 eli tasan 32 vuotta sitten Berliinin muurin murtumiseen ja pian Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoamiseen. Tämä puoli tuosta 1970-luvusta on myös syytä pitää mielessä.
Ilmoita asiaton viesti
Olit jo aiemmin eräässä yhetydessä kirjoittanut tuosta ”kolmannesta korista” ikäänkuin perustana vuoden 1989 Berliinin muurin murtumiseen.
Ikäväkseni täytyy todeta, etten usko sillä olleen tapahtumien kulkuun mitään merkitystä. Sen paremmin Neuvostoliitto kuin sen vasallivaltiotkaan Euroopassa viis veisasivat kolmannesta korista eikä sillä ollut minkäänlaista vaikutusta ihmisten arkeen. Ei yhtään mitään.
Kyllä kehitys, joka johti sosialismin ja Neuvostoliiton ylivallan murtumiseen, johtui aivan muista syistä. Ennen kaikkea siitä, että Neuvostoliiton talouden perusta mureni eikä se pystynyt enää huolehtimaan liittolaisistaankaan. Jos jotain ulkoista syytä etsii, niin jonkin verran ansiota tulee antaa Ronald Reaganille ja Yhdysvalloille mm. ”tähtien sota” bluffista.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kyllä kehitys, joka johti sosialismin ja Neuvostoliiton ylivallan murtumiseen, johtui aivan muista syistä. Ennen kaikkea siitä, että Neuvostoliiton talouden perusta mureni eikä se pystynyt enää huolehtimaan liittolaisistaankaan.”
Kyllä Etykin ”komannella korilla” oli suuri merkitys. Tuo sanavapauden vaatimus tuli Etykin päärösasiakirjaan nimenomaan länsivaltojen vaatimuksesta. Neuvostoblokki piti Etykin tärkeimpänä sanomana sodanjälkeisten rajojen turvaamista.
”Kolmannen korin” vaikutus alkoi tuntua kunnolla Gorbatshovin valtakaudella. Berliinin muuri murtui ja Varsovan liitto ja sittemmin koko Neuvostoliitto hajosivat myös ja ennen kaikkea sen takia, että Kremlin valtiaana oli Mihail Gorbatshov, varsinainen rauhan mies. Jos siellä olisi istunut kuka tahansa muu, olisi varmaankin päädytty kolmanteen maailmansotaan.
Neuvostoliiton talous oli tosiaan heikolla kannalla. Mutta olihan Neuvotoliitolla ydinaseet ja satelliitit, joilla oli pyöritty maapallon ympäri jo 1950-luvulla. Kuka tahansa muu kuin Gorbatshov olisi käyttänyt noita aseita tuossa tilanteessa. Gorbatshov oli mailmanrauhalle luojan lykky.
Ilmoita asiaton viesti