Onko Putin aito vai väärä tsaari?

Kun Ukrainan sodankäynti takkuilee, Venäjällä on ryhdytty jo kyselemään, mikä mies Vladimir Putin oikein on. Onko hän aito vai peräti väärä tsaari?

Tätäkin kysymystä taustoittaa nykyisin Sveitsissä asuva Mihail Šiškin, jonka erinomainen esseekokoelma julkaistiin juuri suomeksi (Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä, WSOY).

Putinia Šiškin kutsuu kirjassaan tsaariksi. Venäjän älymystön jäsenet saattavat Šiškinin mukaan kysellä Kuka on syypää ja Mitä on tehtävä, mutta tavalliselle kansalle tärkein kysymys on ollut ikuisesti toinen: Onko tsaari aito vai väärä?

Tähän kysymysten kysymykseen voi vastata vain voittamalla tai häviämällä sodan. Pari esimerkkiä.

Stalin oli aito tsaari ja häntä kunnioitetaan Venäjällä entistä enemmän. Gorbatšov puolestaan hävisi sekä Afganistanin sodan että kylmän sodan länttä vastaan, joten hän oli väärä tsaari. Häntä paheksutaan ja vihataan vieläkin.

Venäjä rakastaa vahvoja tsaareja, heikoista ei välitetä.

Krimin valloituksen jälkeen Putinia juhlittiin oikeana tsaarina, mutta nyt hänen asemaansa heikentää se, että Ukrainaa ei ole voitettu:

”Patrioottisen opposition Telegram-viestipalvelut, joilla on satojatuhansia tilaajia, huutavat jo maanpetosta ja vaativat voittoa hintaan mihin hyvänsä.”

Šiškin kirjoittaa, että mitä enemmän ruumisarkkuja Ukrainasta palaa Venäjälle, sitä kovemmin huudetaan: ”Meikäläisiä lyödään. Oikean tsaarin etsintä on jo alkanut.”

Putin on pakkovoiton edessä. Hän on ajanut itsensä sellaiseen nurkkaan, että sieltä on vaikea päästä kunniallisesti ulos. Hän on myrkyttänyt ihmiset vihalla.

Putinin propaganda on toitottanut vuosikausia, että ”Ukrainassa lyödään meikäläisiä!” Tässä retoriikassa Venäjä on vihollisten ympäröimä ja Eurooppa fasismin kehto.

Propaganda valehtelee, mutta valheet ovat voittoisa ase, Šiškin valittaa. Hän kirjoittaa, että Putin on pettänyt ihailijansa kaikkialla. ”Roima machomies satulassa onkin turpea kääpiö, joka piiloutuu suojaan loputtoman pitkän pöydän taakse.”

Putinille Šiškin ennustaa karua kohtaloa. Hänen on taisteltava katkeraan loppuun saakka vallastaan, maksoi mitä maksoi, sillä hän tietää tarkkaan, millainen loppu diktaattoreilla on.

Arvokkaita eläkepäiviä viettävä Putin on ”absurdi ajatus” ja häntä odottaa parhaassakin tapauksessa vankila. ”Gaddafin lopun kaltainen päätös ei sekään ole poissuljettu.”

Kovin lohdullisena Šiškin ei näe Venäjänkään tulevaisuutta. Kun heikon itsetunnon korvaavat isänmaallinen paatos ja ylimielisyys, syntyy pahaa jälkeä.

Kun virkavalta nöyryyttää kansalaisia ja kohtelee heitä kuin kuraa, patrioottinen suuruudenhulluus korvaa päivittäiset nöyryytykset edes jollakin lailla.

Šiškin kysyy, mistä lahoavan venäläisen maaseudun asukkaat voisivat olla ylpeitä ja vastaa: ”Jäljellä on enää vain voitokas isänmaa.” Vuosittaisia voitonjuhlia juhlitaan aseiden kalistelulla kuin viimeistä päivää.

Olemme voittajakansaa, huutavat kansanjoukot, joilta on ryövätty kaikki kansalaisoikeudet. Ylpeys venäläisyydestä tursuaa Šiškinin mukaan napinrei’istäkin.

Sota vai rauha on kuin oppikirja nykyisestä Venäjästä ja siitä, miten tähän on tultu. En ole ensimmäinen, joka sanoo, että jokaisen pitäisi lukea tämä kirja.