Onnen päiviä Pohjois-Karjalassa

Kuumana kesäpäivänä jopa kirjan kannen kuva traktorista talvipakkasella viilentää kummasti. Tämän kevään uutuuskirjan päähenkilö ei ole kuitenkaan traktori eikä Suomi vaan hollantilainen nuorukainen, joka etsii itseään ja onneaan Pohjois-Karjalasta (Herman Koch: Suomen päivät, Siltala 2020).

Kochin kirjaa lukiessa alkaa vaistomaisesti rallatella Leevi and the Leavingsin klassikkoa: Minä lähden Pohjois-Karjalaan / vaihdan farkut verkkarihousuun… Sivukujilla elämän kulkien / toivon onneni jostain vielä löytyvän.

Kun lukio oli ohi, äiti kuollut ja isällä uusi naisystävä, 19-vuotias Herman Koch päätti lähteä selvittämään päätään Lieksaan. Hän pestautui rengiksi maatilalle vuonna 1973: ”Rehkin tukkimetsässä, lypsin lehmiä, käänsin maata auralla.”

Me suomalaiset olemme tietysti innoissamme ja uteliaita, kun kansainvälinen menestyskirjailija kirjoittaa Suomesta. Mitähän se meistä ajattelee? Mitä mieltä hän on suomalaisista?

Syväanalyysiä on turha odottaa. Herman Koch ei selittele eikä analysoi, vaan kuvaa työntekoaan ja kertoo harvoista suomalaisista tuttavistaan, mutta keskittyy enimmäkseen itseensä.

Koch nimeää Suomessa oleskelunsa päälinjaksi lumiset metsät, sahat, susien ja karhujen läheisyyden ja perimmäisen yksinäisyyden ”ajaessani traktorilla talosta taloon ja myöhemmin, kevään alkaessa, pellolta pellolle”.

Maalaisromantiikkaa ja eksotiikkaa Koch tarjoili myöhemmin epäuskoisille kavereilleen, joille kertoi kokemuksiaan. Elämänsä onnellisimpia hetkiä Koch sanoo kokeneensa lieksalaisia peltoja auratessaan.

Pelloilla nuori mies ei kantanut huolta huomisesta. Hän kertoo, että ainoa tulevaisuus koostui siitä osasta peltoa, joka oli vielä kyntämättä ja hienoin hetki koitti aina puolivälissä: toisella puolella peltoa kaaos ja sotkuinen maa, toisella, Herman Kochin puolella – tulevaisuus.

Ja hyvinhän Hermanin lopulta kävi. Hänestä kasvoi kansainvälisesti menestynyt kirjailija, kolumnisti ja näyttelijä.

On kiinnostavaa, miten Herman Koch kirjansa loppupuolella ryhtyy selittämään sen sisältöä. Hän kirjoittaa 328-sivuisen teoksen sivulla 275, että tämä on omaelämäkerrallinen kirja, kunnes sivulla 311 vetää maton hyväuskoisen lukijan alta:

”Koko tässä kirjassa Suomen päivät en ole pelkästään seurannut faktoja vaan myös tehnyt niistä fiktiota siellä missä se on sopinut minulle paremmin.”

Mielikuvitusta on käytetty ja faktoja paisuteltu. Koch on vaihtoehtoisen totuuden miehiä: ”Fiktiokirjailijoiden suu on usein täynnä totuutta, mutta ainoa totuus on kyseisen kirjan totuus, ei totuus tapahtumista sellaisina kuin ne ovat todellisuudessa tapahtuneet.”

Hyvä että asia tuli jälleen kerran sanotuksi. Romaanikirjailijat ovat epäluotettavia todistajia, suuria ”valehtelijoita”, jos asia rehellisesti sanotaan. Kun faktaa ja fiktiota yhdistellään, vastuu siirtyy lukijalle. Totuus löytyy yhtä hyvin kaurapuurosta kuin kaunokirjallisuudesta.

Ja vaikka kirja alkaa Suomesta ja päättyy Suomeen, enimmäkseen ollaan kirjailijan kotikulmilla Hollannissa, missä välit isään ja tämän naisystävään eivät ole parhaat mahdolliset.

Suomen päivät onkin ennen kaikkea nuoren miehen kasvutarina, kuvaus hänen mutkikkaista suhteistaan lähipiirin ihmisiin. Kirjan perusteella puoli vuotta Pohjois-Karjalassa on lyhyt, mutta tärkeä vaihe nuoren Kochin tiellä kohti aikuisen miehen elämää.

Taitava kirjailija osaa tehdä arkisistakin asioista kiinnostavia. Eikä onni ole paikasta kiinni. Pieniä onnen hetkiä voi löytyä vaikkapa Lieksasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu