Oodi Olympiastadionille

On kulunut tasan 82 vuotta siitä, kun Helsingissä vihittiin käyttöön Stadion, josta tuli myöhemmin Olympiastadion. Päivän kunniaksi tänään (12.6.) on julkaistu laaja historiikki Stadionin vaiheista (Erkki Alaja: Olympiastadion, Teos).

Jos Olympiastadion olisi ihminen, Alaja kutsuisi kirjaansa elämäkerraksi. Stadion onkin elänyt monipuolisen elämän – on ollut urheilua, kulttuuria ja viihdettä, suuria massatapahtumia ja megatähtien konsertteja, sotaa ja rakkautta.

Kaikkea ei ole mahdollista panna yhteen kirjaan eikä yhteen kirja-arvioon, joten on tehtävä valintoja. Olympiastadion on tarinoiden pohjaton aarreaitta, josta riittää ammennettavaa. On makuasia, mitä Alajan aitasta haluaa nostaa päivänvaloon.

Olympiastadionin historiassa yksi henkilö nousee ylivoimaisesti ylitse muiden, ja hän saa myös runsaasti tilaa kirjassa. Hän on Erik von Frenckell (1887-1977), joka paikan Erkki, joka lienee kautta aikain vaikutusvaltaisin suomalainen urheilujohtaja:

”Ilman häntä Helsinki olisi jäänyt stadioniansa vaille. Ilman häntä Helsinki ei olisi saanut olympiakisoja vuodeksi 1952, eikä kisoista olisi tullut suurta menestystä.”

Erik von Frenckell puhui julkisesti stadionin rakentamisesta jo 1910-luvulla. Ja kun puhuttiin Stadionista, haaveiltiin olympialaisista. Kisat saatiinkin vuodeksi 1940, mutta sota tuli väliin ja unelma siirtyi vuodelle 1952.

Alaja hehkuttaa, miten olympiakisojen saaminen Suomeen oli Helsingin, Suomen, suomalaisen urheiluelämän ja Erik von Frenckellin henkilökohtainen voitto.

Kirjassa kuvataan vauhdikkaasti, miten Suomen liput lensivät salkoihin, kun päätös kisapaikasta tuli. Sanomalehdet julkaisivat lisälehtiä. Samana iltana eduskunnan puhemies K.  A.  Fagerholm ilmoitti radiossa päätöksestä, ja lähetyksen lopuksi kajahti Porilaisten marssi. Presidentti Paasikiven mielestä olympiaisännyys lisäsi ulkopoliittista liikkumavaraa. Maailma ei ollut unohtanut Suomea.

Olympialaiset oli Olympiastadionin tähtihetki. Kylmät väreet menevät vieläkin pitkin selkäpiitä, kun lukee, miten 55-vuotias Paavo Nurmi juoksi Stadionille tulisoihtu kädessään.

Pekka Tiilikainen selosti ääni väristen radiossa: ”Hiukset ovat jo kadonneet otsalta, ikävuodet ovat uurtaneet vakoja kasvoillekin, mutta juoksun rytmi on täsmälleen sama kuin silloin kun maailmanennätykset musertuivat kuin pähkinät rautajyrän alla…”

Nurmen valinta soihdun tuojaksi ei tyydyttänyt kaikkia. Muuan ruotsalainen toimittaja, joka seisoi aivan Erik von Frenckellin vieressä, kun Nurmi juoksi maratonportista Stadionille, kysyi välittömästi: ”Miksi te annoitte hänelle tämän kunniatehtävän? Hänethän oli tuomittu ammattilaiseksi.” Tähän von Frenckell vastasi: ”Koska Jean Sibelius ei ottanut vastaan kunniatehtävää, käännyimme kansainvälisesti toiseksi tunnetuimman suomalaisen puoleen.” Vastaus hiljensi häkeltyneen ruotsalaisen.

Urheilu elää tarinoista ja niin elää myös kirja, jonka esipuheessa Alaja kehottaa lukijaa heittäytymään mukaan: ”Nyt mennään ja lujaa.” Usein vauhti onkin kova, välillä tahti hiljenee, jotta rytmi säilyy.

Pidin eniten tarinoista Stadionin ensimmäisiltä vuosikymmeniltä ja suunnitteluvaiheen ajoilta. Niissä oli itselleni eniten myös uutta tietoa.

Erkki Alaja on tehnyt valtavan työn. Vaikka hän korostaa, ettei ole pyrkinytkään kuvaamaan kaikkea, paljon hän on saanut mahtumaan kansien väliin. Jopa liiankin paljon pikkutarkkaa tietoa kaltaiselleni penkkiurheilijalle. Lukijan turnauskestävyys on koetuksella.

Olisin aivan hyvin tullut toimeen ilman pitkiä luetteloita esimerkiksi Olympiastadionin remontin urakoitsijoista ja yhteistyökumppaneista. Ymmärrän, että nimet ovat tärkeitä, mutta loppua kohti kirja alkaa saada yhä enemmän toimintakertomuksen luonnetta.

Oodi Olympiastadionille on viimeisen luvun nimi. Siinä kirjailija kertoo henkilökohtaisia Stadion-tarinoitaan, joista yksi kerrottakoon tässä.

Erkki Alaja istui Maailmankisojen katsomossa Stadionilla vuonna 1991, kun Tuuli Merikoski juoksi ”valloittavan herkällä askeleella” 800 metrin Suomen ennätyksen 2.00,59. Uskomatonta kyllä, aika on edelleen Suomen ennätys.

Vielä uskomattomampana Alaja pitää sitä, että hänet vihittiin avioliittoon kesällä 2012 tämän ennätysnaisen, Tuuli Merikosken, kanssa. Vihkimisen jälkeen ”edessä oli 800 metrin mittainen häämatka kävellen Töölönkadulta Olympiastadionille, jossa paraikaa käytiin yleisurheilun EM-kisoja”.

Näin saatiin tällekin tarinalle onnellinen loppu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu