Opas venäläiseen sieluun: ”Pakko nauraa, jotta ei itkisi.”

Klassikko on Mark Twainin määritelmän mukaan kirja, jota ihmiset ylistävät mutta eivät lue. Oma lukunsa ovat venäläiset klassikot, joita vihataan ja rakastetaan. Niiden painolastina on pelottava maine: ne ovat syvällisiä, vaikeita ja ristiriitaisia.

Onnellisen elämän perään haikailevan ei ehkä ensimmäisenä tulekaan mieleen hakea ohjeita venäläisistä klassikoista. Ne ovat yleisen käsityksen mukaa täynnä synkkää väkeä, joka ihmettelee, miten on päätynyt hirvittävään ahdinkoonsa.

Näistä lähtökohdista brittiläinen Viv Groskop on kirjoittanut persoonallisen ”elämäntaito-oppaan”, joka perustuu tunnettuihin klassikoihin (Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista, Atena 2019). Kirja on yllättäen mitä viihdyttävintä luettavaa.

Eikä kirja ole pelkästään riemastuttava. Se on myös täynnä vankkaa asiaa sekä kirjoista että kirjailijoista. Hienostelun ja teeskentelyn Groskop on heittänyt romukoppaan.

Kirjassa esitellään yksitoista klassikkoa ja niiden kirjoittajat. Leo Tolstoilta on kaksi kirjaa, Anna Karenina sekä Sota ja rauha. Muut ovat Boris Pasternakin Tohtori Živago, Anna Ahmatovan Requiem, Ivan Turgenevin Kuukausi maalla, Aleksandr Puškinin Jevgeni Onegin, Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Anton Tšehovin Kolme sisarta, Aleksandr Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä, Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja Nikolai Gogolin Kuolleet sielut.

Lukujen otsikoista saa vihjeen, millaisista elämänohjeista on kyse: Kuinka tutustua todelliseen itseesi, Kuinka olla optimistinen epätoivoisessa tilanteessa, Kuinka selviytyä yksipuolisesta rakkaudesta, Kuinka jaksaa eteenpäin, kun kaikki menee pieleen, Kuinka vaalia huumoria elämässä, Kuinka välttää tekopyhyyttä…

Kaiken yllä leijuvat kohtalo ja mystinen venäläinen sielu, johon Groskop törmäsi Venäjän arjessa 1990-luvulla. Silloin suurin kohteliaisuus nuorelle opiskelijalle kuului näin: ”Sinulla on venäläinen sielu.” Venäjällä kohtalo ja sielu ovat käteviä vastauksia kaikelle mitä on vaikea selittää.

Groskop on koulutukseltaan venäjän kielen maisteri. Hän on opiskellut ja työskennellyt pitkiä aikoja Venäjällä. Tekstin letkeydestä voi aistia sen, että Groskop on myös stand up -koomikko.

Brittikirjailija murskaa käsityksen, että pitäisi kuulua jonkinlaiseen asiaan vihkiytyneiden salaseuraan lukeakseen ja ymmärtääkseen venäläisiä klassikkoja. Hänen mielestään venäläinen kirjallisuus ansaitsee lisää rakkauskirjeitä ”totaalisilta idiooteilta”, jollaiseksi hän kai lukee itsensäkin.

Oma suosikkini esitellyistä kirjoista on Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, venäläisklassikoista hilpein. Se muistuttaa, että loppujen lopuksi kaikki sujuu paremmin höystettynä ripauksella hölmöyttä ja järjettömyyttä: ”On pakko nauraa. Jottei itkisi.”

Bulgakov kirjoitti romaaninsa pöytälaatikkoon 1930-luvulla KGB:n kyyditysten aikana, kun ”oviin koputettiin ja ihmisiä hävisi keskellä yötä”. Kirja julkaistiin vasta 1960-luvulla Bulgakovin kuoleman jälkeen.

Groskop selvittää, miten Stalin oli henkilökohtaisesti kiinnostunut Bulgakovista. Arvelujen mukaan kirjailijan yhteys Staliniin esti hänen vangitsemisensa ja teloituksen. Erityissuhde syntyi ilmeisesti Bulgakovin näytelmästä Turbiinien päivät, jonka Stalin kävi kirjan mukaan katsomassa peräti 15 kertaa.

Saatana saapuu Moskovaan -romaani saattaa Groskopin mielestä selittää jopa monien venäläisten välinpitämättömän suhtautumisen politiikkaan ja ajankohtaisiin asioihin. Bulgakov näet kuvaa yhteiskuntaa, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää: ”He ovat erittäin kyynisiä, ja kyynisyyden syyt selviävät romaanista täysin.”

Viv Groskop saapuu parin viikon kuluttua Suomeen selvittämään mainion kirjansa taustoja. Hän on yksi Helsingin kirjamessujen ulkomaisista vieraista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu