Osattiin sitä vihapuhetta ennenkin

Vihapuhe on hankala termi, jota on vaikea määritellä. Selvää kuitenkin on, että vihapuhetta on ollut aina, vaikka termi yleistyi vasta 2000-luvulla. Monien mielestä vihapuhe-termiä käyttämällä rajoitetaan sanomisen vapautta.

Siinä lähtökohtia Juri Nummelinin toimittamalle kahdelle kirjalle, jotka julkaistiin samanaikaisesti muutama vuosi sitten (Vasemmiston vihapuhetta 1900-1950 ja Oikeiston vihapuhetta 1900-1950, Savukeidas).

Selailin kirjoja sadepäivän ratoksi ja huomasin taas kerran, ettei vihapuhe todellakaan ole mikään uusi some-ajan ilmiö. Osattiin sitä ennenkin.

Vihaisia puheita on viljelty erityisesti sotien ja muiden kriisien aikana, jolloin poliittisia vastustajia leimattiin suruttomasti. Sama pätee yhä.

Räikeimpiin esimerkkeihin kuuluvat Ilmari Kiannon puheet sisällissodan aikana 1918. Hän vaati Keskisuomalainen-lehdessä punakaartilaisia naisia teloitettavaksi susinarttuina, etteivät he enää voisi synnyttää uusia punaisia Suomeen.

Vasemmalla laidalla lietsottiin luokkavihaa ja oikealla taas vihaan yllytti 1920-luvulla esimerkiksi salaseura Vihan veljet, jonka jäsenet julistivat toimivansa ikuisen ryssävihan hengessä. Pirua ja ryssää vastaan, luki salaseuralaisten rintanapissa.

Samassa hengessä sanoitti Reino Palmroth eli Palle talvisodan aikana suomalaisen vihapuheen klassikon (Silmien välliin), jota laulettiin tähän tapaan:

Mannerheimi sano: ”Nyt sitä lähtään  
Silmien välliin ryssiä tähtään!”  
Silmien välliin, silmien välliin,  
silmien välliin ryssää juu…

Kun suhdanteet muuttuivat sotien jälkeen, Palle erotettiin sekä armeijan että Yleisradion palveluksesta.

Nummelin on ottanut kirjaansa myös Kekkosen sensaatiot, joita hän pitää kiinnostavana ja huvittavana esimerkkinä sodanjälkeisestä vihapuheesta.

Sensaatioita levitti vuoden 1956 presidentinvaalien alla varta vasten Kekkosta vastustamaan perustettu lehti Sensaatio Uutiset.

Lehden listaama Kekkosen ansioluettelo oli vaikuttava: Kekkonen tappeli ministerin kanssa keskellä yötä loistohotellissa, raahasi naista korvarenkaista, sammui lattialle Tanskan pääministerin hautajaisten jälkeen, tanssi Kuolevaa Joutsenta Mikojanin kutsujen jälkeen ja hänen nimensä oli tuotu esiin lisenssihuijausten yhteydessä.

Fantastisimmasta päästä oli uutinen, jonka mukaan Kekkosesta ja hänen toilailuistaan oli tekeillä Hollywood-elokuva. Julistettiin, että se jättäisi varjoon jopa Tuntemattoman Sotilaan.

Nummelin huomauttaa, että Kekkos-tekstit oli kirjoitettu pari vuosikymmentä ennen kuin Lex Hymy eli laki yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä tuli voimaan.

Osassa jutuissa oli ainakin siteeksi totta. Kekkonen ei reagoinut lehden kirjoitteluun eikä nostanut kunnianloukkaussyytteitä. Sen vuoksi moni arveli, että jutuissa oli kuin olikin perää, vaikka Sensaatio Uutisia pidettiin yleisesti roskalehtenä.

Kun lukee vanhoja vihatekstejä, huomaa yhteisiä piirteitä nykyaikaan. Ennenkin ymmärrettiin tahallaan väärin ja kuitattiin vihapuheita huumoriksi.

Vanhoja tekstejä lukemalla saa perspektiiviä nykyisiin kiistoihin, jotka ovat vahvasti poliittisesti värittyneitä. Siinä ohessa saattaa suhteellisuudentajukin vähän lisääntyä.