Palomiesten arki – Tulta, hikeä ja kyyneleitä

Palomiesten työ ei ole vain tulipalojen sammuttamista. Elämän koko kirjo on läsnä, kun turkulainen palomestari Reijo Salminen kertoo muistojaan yli 40-vuotiselta uraltaan (Tulta, hikeä ja kyyneleitä – Palomestari muistelee, Siltala 2021).

Kirjan nimi viittaa rankkoihin kokemuksiin, kuten esimerkiksi Estonian pelastustöihin, mutta mukaan mahtuu paljon myös huvittavia juttuja, jotka naurattavat ainakin jälkeenpäin.

Vakavat ja huvittavat asiat kulkevat rinta rinnan, kun Salminen tarinoi. Monesti traagisiin tapahtumiin liittyy koomisia piirteitä.

Komedia ja tragedia yhdistyvät esimerkiksi Hirvensalon saaren eräässä ulkohuussissa eräänä kesänä. Mies oli tehnyt hälytyksen ja kun palomiehet saapuivat paikalle, paljastui mistä oli kysymys.

Reijo Salminen kertoo: ”Vaimo oli ollut huussissa asioillaan, istuinosa oli mennyt rikki, vaimo oli pudonnut sen läpi ja päätynyt paska-astiana toimivaan metalliseen tynnyrin puolikkaaseen. Ja siellä vaimo oli yhä, kaksin kerroin.”

Näky oli Salmisen mielestä huvittava, mutta kasvot oli pidettävä peruslukemilla. Avioparille tilanteessa ei ollut mitään hauskaa.

Salminen kuvaa yksityiskohtaisesti, miten pelastustoimet etenivät vaivalloisesti kohti onnellista loppua. Peltisakset otettiin avuksi ja lopputulos oli se, että ”rouva luiskahti vihdoin irti, mutta nyt me kaikki olimme yltä päältä ehdalla paskalla kuorrutettuja”.

Tarinan opetus: ”Itse olin jonkin aikaa tämän keikan jälkeen melko varovainen ulkohuusseissa käydessäni”, Salminen kirjoittaa.

Oma lukunsa ovat eläintarinat vuosien varrelta. Kun koiranpentu pelastettiin merestä, palomiehet saivat ihailijakirjeitä ja -kortteja, villasukkia ja täytekakkuja. ”Koskaan emme olleet saaneet ihmisten pelastamisen jälkeen tällaista huomiota”, Salminen huokaa.

Lyhyiden eläinjuttujen otsikot ovat kuin novellien aiheita: Kissa kuusessa, Lipputangon nupissa istuvan kissan arvoitus, Rusakko kaljakuppilassa, Jumiin jäänyt hevonen, Hevonen ja palomiehen rouva, Kolmesataa sikaa, Silakoita maantiellä ja Vanni-norsun hammastulehdus.

Pelastustöissä tuli Salmiselle usein vaaran paikkoja. Häntä on purtu, potkittu, tönitty, uhkailtu kirveellä ja yritetty puukottaa. Hän on roikkunut ohuen vaijerin varassa helikopterista pintapelastajan tehtävissä ja sukeltanut vaarallisissa vesissä. Hän on kokenut toinen toistaan hirvittävämpiä näkyjä ja inhimillisiä tragedioita:

”Välillä ihmettelen, miten olen vielä edes jotenkin järjissäni – ja ylipäätään hengissä.”

Järjissä pysymistä on auttanut se, että Salminen on pitänyt työstään. Hän kehuu palomiesten hyvää yhteishenkeä. Kaveria ei ole jätetty pulaan.

Kun tosi on kyseessä, palomiehet puhaltavat yhteen hiileen.

Tulta, hikeä ja kyyneleitä on kuin palomiesten oppikirja, joka välillä uuvuttaa yksityiskohtiensa runsaudella. Se on myös juttukokoelma, parhaimmillaan tosielämän seikkailukertomus maalla, merellä ja ilmassa.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu