Panu Rajalan kohtalona kirjat ja naiset

Täyttä elämää ja paljon erotiikkaa. Näin voisi tiivistää Panu Rajalan, 78, juuri julkaistujen muistelmien sisällön (Päin elämää! – Muistelmani, Siltala 2023).

Rajala myöntää, että naiset ovat olleet hänen kohtalonsa, mutta myös onnensa. ”Olen saanut rakastaa suurenmoisia naisia”, hän hehkuttaa.

Ennen kuin naisista tuli Rajalalle kohtalon kysymys, hän oli ennen kaikkea kirjamies. Kirjat ja naiset – ei niinkään huono kohtalo. Hullumminkin olisi voinut käydä.

Jos tietää Panu Rajalasta vain sen, minkä lööpit kertovat, saa kapean käsityksen miehen elämästä.

Lööpeissä hän on esiintynyt skandaalinkäryisenä naisten miehenä. Todellisuudessa hän on ollut laaja-alainen kulttuuripersoona, jonka ansioluettelo on pitkä.

Rajala on Nobel-kirjailija Sillanpäästä väitellyt tohtori, hän on ollut teatterimies ja professori, kulttuuribyrokraatti, Valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtaja, kirjailija ja tarvittaessa jopa näyttelijä, stadin kundi, josta tuli Hämeenkyrössä maalainen.

Viime vuosina Rajala on ollut ennen kaikkea kirjailija, jonka kirjoittamat elämäkerrat kirjailijoista ovat saaneet poikkeuksetta hyvän vastaanoton.

Rajalalla on ollut kunnioitettava kyky hankkia itselleen vihamiehiä ja -naisia. Hän parahtaakin muistelmiensa loppupuolella: ”Joskus mietin miksi kerään niin herkästi vihollisia.”

Rajala on kerjännyt verta nenästään, kun hän on yhdistänyt kirjamiehen ja naistenmiehen roolit.

Pilkkakirveiden vakiomaaliksi Rajala ponkaisi sen jälkeen kun oli julkaissut ensimmäisen vaimonsa Elina Ylivakerin kuoleman jälkeen kirjan Enkeli tulessa. Hän huomasi olevansa kohuttu seksikirjailija.

Yksi tuttava kiteytti Rajalan tilanteen: ”Tämän jälkeen sä et voi koskaan enää olla vakavasti otettava henkilö.”

Ja kun Rajala oli eronnut toisesta vaimostaan Katri Helenasta, hän kirjoitti 2013 kirjan Lavatähti ja kirjamies, josta tuli hänen vihatuin kirjansa. Kunnia meni, mutta maine kasvoi.

Se naisista – siirrytään kirjoihin.

Rajala on siitä harvinainen kirjailija, että hän ollut Finlandia-ehdokkaana niin kauno- kuin tietokirjailijana. Vain Hannu Mäkelä kuuluu samaan sarjaan.

Mutta Finlandia-palkintoa Rajala ei ole saanut, mikä tuntuu jurppivan miestä. Moni ennusti, että Rajalan pääteos, Mika Waltarin massiivinen elämäkerta Unio Mystica, saa Tieto-Finlandian, mutta kirja ei päässyt edes ehdolle.

Syntyi pienoinen skandaali. Tieto-Finlandian valitsijadiktaattori Veikko Sonninen paheksui esiraatia ja Rajalan kohtelua. Hän arveli, että Rajalan syrjäyttämisessä kyse oli ulkokirjallisista syistä, ”mitä ne herrannimessä sitten lienevätkään”.

Panu Rajalan muistelmat on täysipainoinen, 700-sivuinen järkäle, yksi parhaista muistelmakirjoista, joita olen viime vuosina lukenut. Ei mikään tavallinen tarina.

Rajalan kirja on hänen oma tarinansa, mutta se on myös tarina sotienjälkeisestä Suomesta yhden suurten ikäluokkien edustajan näkökulmasta.

On iloa ja surua, tragediaa ja komediaa. Rajala on elänyt monipuolisen elämän. Hän muistelee kanssaihmisiään enimmäkseen kohteliaasti, naisiaan jopa lämmöllä.

Huumorikin vilahtaa joskus riveiltä, joskus rivien välistä. Rajala siteeraa Alueviestin teatteriarvostelua, jonka kirjoitti sokea pappi Ari Suutarla.

Otsikko ylisti: Loistavaa teatteria Hämeenkyrön Myllykolussa. Siellä esitettiin Rajalan kirjoittamaa näytelmää.

Sokean teatterikriitikon loppukaneetti oli kuin piste iin päälle: ”Tämä täytyy nähdä vielä toiseen kertaan.”

P.S.
Pari pientä epätarkkuutta pisti silmään. Vintturin koulu, jossa Algot Untola toimi opettajana vähän aikaa, ei sijaitse Haapavedellä vaan Kaustisella.

Ja Aarno Laitisen sekä Lasse Lehtisen Hyvät herrat -sarjaa ei Yleisradio siepannut, kuten Rajala kirjoittaa, vaan sitä esitettiin ensin Kolmoskanavalla (1990-92) ja sitten Maikkarilla.