Pekka Lipponen lännetti Suomea sodan jälkeen

Sotien jälkeisen Suomen suursuosikit Pekka Lipponen ja Kalle Kustaa Korkki eivät ole unohtuneet. Parivaljakon seikkailuista on julkaistu kolmen tarinan kokoelma, jonka on koonnut kirjailija Tapani Bagge (Outsider – Pekka Lipponen kaukomailla, Aviador 2021).

Tarinoiden nimet kertovat, missä Lipponen ja Korkki seikkailevat: Suezin sulttaani, Kuubalainen serenadi ja Etelämeren hirviö. Kylmän sodan keskellä 1950- ja -60-luvuilla suomalaiset seikkailijat panivat asioita järjestykseen omalla tyylillään.

Kansa janosi ankarien sotavuosien jälkeen viihdettä ja uusia sankareita. Sen aukon Lipponen ja Korkki täyttivät ensin radiossa vuodesta 1945 lähtien ja sitten kirjoissa vuoteen 1965 asti.

Kun luin uudelleen poikavuosien sankareista, kävi kuten vanhoille jutuille tuppaa käymään. Kyselin itseltäni, että näinkö kehnoja ne olivatkin.

Nykynuorisolle tuskin kannattaa kaupitella Lipposen ja Korkin seikkailuja. Ne ovat nostalgiaa lähinnä entisille nuorille, nykyisille eläkeläisille.

Tavanomaisin kirjallisin kriteerein Outsiderin eli Aarne Haapakosken (1904-1961) ja Seppo Tuiskun (1935-2019) tekstejä ei kannatakaan arvioida. Ne ovat tarkoituksella matalaa taidetta.

Neuvostoliiton puristuksessa sotien jälkeen ollut Suomi otti Lipposen ja Korkin omikseen. Heidän suosionsa oli valtava.

Radiokuunnelmia seurasivat kaikki kynnelle kykenevät. Suureen suosioon oli osasyyllinen näyttelijä Oke Tuuri, joka Pekka Lipposena jätti Korkin lehdellä soittelemaan.

”Vaaran vuosina” lipposkirjat ja harmiton radioviihde kiinnittivät Suomea länteen. Lipponen ja Korkki olivat lännen miehiä. Molemmat pitivät tukikohtiaan Amerikassa, mistä he sukkuloivat eri puolilla maailmaa.

Pekan heikkouksia olivat sutjakkaat missit, pirskatinmoiset pihvit, paistetut perunat, pilsneri ja näkäräiset. Heikkouksistaan huolimatta Pekka pärjäsi maailmalla. Se nostatti itsetuntoa.

Rantasalmen Saparomäeltä maailmalle lähtenyt prinssieversti Pekka Lipponen, rehevä rehentelijä ja ahväärimies opetti suomalaisia myös nauramaan itselleen.

Lipposkirjojen isä, Pariisissakin opiskellut Aarne Haapakoski oli entinen suojeluskuntanuori ja Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivijäsen. Bagge kirjoittaa kokoelman jälkisanoissa, että Haapakoski ei suostunut lisäämään Lipposeen punaväriä, vaikka Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki sitä tivasi.

Sen sijaan Haapakoski suostui vähentämään radiokuunnelmissa Pekan näkäräisiä, pirskatteja ja änkytystä, vaikka Pekkaa näytellyt Oke Tuuri valitti, että Lipposelta katoaa kaikki luonne.

Pekka Lipposen esikuva oli Aarne Haapakosken vanha tuttava, Rantasalmella syntynyt liikemies Sulo Taskinen. Baggen mukaan Taskinenkin teki ahväärejä pitkin maailmaa, piti pihveistä ja näkäräisistä eikä kätkenyt kynttiläänsä vakan alle.

Kalle Kustaa Korkin nimi syntyi kuulemma ravintola Savoyn pöydässä. Etunimi tuli Haapakosken tuttavan pojan nimen mukaan. Ja kun etunimi oli keksitty, ”hetken päästä naapuripöydästä sinkosi samppanjapullon korkki keskelle Outsiderin seurueen pöytää, ja niin saatiin sankarille sukunimikin”.