Pieni kylä – monta tarinaa

Kun luin lapsuuteni lappajärveläisestä kotikylästä juuri julkaistua kirjaa, Itäkylä heräsi eloon aivan uudella tavalla (https://www.itakyla.fi/). Elämää kraatterijärven rannalla on täynnä merkillisiä ihmiskohtaloita. Mukana on elämän koko kirjo.

Pieneen kylään mahtuu satoja tarinoita. Kyläkirjan vahvuus onkin siinä, että laajan fakta-aineiston lisäksi mukana on ihmisläheisiä, helposti luettavia tarinoita. Niitä kaltaiseni kylän entinen asukas suorastaan ahmii.

Kylän historiallinen aikajana on pitkä. Itäkylän alueelta on kivikauden löytöjä jo noin 5000-2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. En mene niin kauas vaan poimin muutaman herkkupalan vähän myöhemmiltä ajoilta.

On arvoituksellinen tarina Taavetintuvan rikkaasta Taavista (Murtoniemi), joka oli aikanaan Lappajärven rikkain isäntä (1841-1924). Jossakin on tarinan mukaan edelleen maahan haudattuna tonkallinen rikkaan Taavin rahoja.

Karhu-seppä (1867-1949) eli Matti Karhusaari oli seppä ja saarnamies, monipuolinen lahjakkuus, joka rakensi itselleen polkupyöränkin. Kun hän sai pyörän valmiiksi ja lähti ajelulle elonkorjuun aikaan, kylän naiset näkivät pellolta pitkäpartaisen miehen valkoinen paita päällään liikkuvan ikään kuin liitäen. Naiset siunailivat, että nyt ovat maailmanlopun enteet heidän silmiensä edessä.

Itsekin muistan Jaakko Takalan (1901-1980), mainion juttuniekan, joka kirjassa määritellään maailmanluokan tarinankertojaksi. Jaakko kävi kahdesti Amerikassa, oli neljästi naimisissa, kova urheilumies ja taitava tanssija, joka pisti ”polkassa polvilleen” sekoamatta tahdista.

Epäonnea naisten kanssa Jaakolla oli sekä Suomessa että Amerikassa, missä hänen seuraansa tuli kerran maailman rikkain nainen. Seurustelusta ei tullut mitään, koska naisella oli niin hieno silkkihame, että hänestä ei saanut otetta. Kun yritti rutistaa, nainen luiskahti lattialle.

Suomessa taas kun kolmas vaimo oli lähtenyt yhteisestä huushollista, Jaakko tokaisi: ”Tämä rupeaa käymään jo kunnian päälle!”

Jaakolla oli loputon halu hauskuttaa ihmisiä. Kuten Heli Vinkka-Puhakka kirjoittaa, Jaakon tarinoita oli mukava kuunnella, vaikka kaikki ymmärsivät, että ne olivat pajunköyttä ja parodiaa.

Kyläkirjasta voisi poimia juttuja kymmenittäin. On kertomus Ammesmäen palosta vuodelta 1921 ja uskomaton tarina Övermarkin painijaveljesten tiestä maailman huipulle.

On juttu salamyhkäisestä tekstiilitaiteilijasta, joka käytti Eero Petälän nimeä. Hän piti vähän aikaa 1950-luvulla ”Tuhannen riemun kahvilaa” Itäkylässä.

Petälän arveltiin olleen Lappajärvellä paossa jotakin. Hän kehuskeli salaisilla papereillaan, mutta ei koskaan paljastanut mitä ne sisälsivät. Salaperäisyyttä lisäsi se, että hän oli toiminut sodan aikana Lappajärven kesäasukkaan, Kustaa Vilkunan johtamassa sensuurivirastossa.

Venäjää ja suomea sujuvasti puhunut Petälä oli yhden huhun mukaan ollut keskeisesti mukana, kun sotien jälkeen neuvoteltiin Petsamon luovuttamisesta Neuvostoliitolle.

Salaisuutensa Petälä vei hautaan. Hänet löydettiin Helsingin kolera-altaasta hukkuneena vuonna 1970. Petälä on keskeinen henkilö Antti Tuurin romaanissa Levoton mieli, joka kertoo boheemista taiteilijasta, Arvid Bromsista.

Palataan vielä Itäkylän raitille ja kerrotaan kyläläisistä yksi asia, jota en olisi itse keksinyt. Jalasjärveltä Itäkylään 1940-luvun alussa muuttanut Elli Vinkka sen sanoi: Itäkylässä ihmiset ovat hienotunteisia ja syvällisiä.

Itäkylän kyläkirja on arvokas paikallinen kulttuuriteko. Se on korkeatasoinen perusteos, jota tulevatkaan sukupolvet eivät voi ohittaa.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu