Pietari Suuri hatun polki – entä Putin?

Kun Vladimir Putin, 69, on alkanut vertailla itseään Pietari Suureen (1672-1725), on syytä ottaa selvää, millainen mies tuo julmuudestaan kuuluisa yli kaksimetrinen jättiläinen oli.

Oppaaksi Putinin ihaileman Pietarin sielun syövereihin löysin Veikko Huovisen kirjan Pietari Suuri hatun polki (WSOY 1995). Se on humoristin henkilökuva Pietari Suuresta, ja pääosin jykevää asiatekstiä, jota ryydittävät huovismaiset heitot.

Putin samaistuu Pietari Suureen ja Staliniin, kun hän yrittää rakentaa uutta imperiumia. Huovisen kirjaa lukiessa tuntuikin usein kuin olisi lukenut Pietari Suuren sijasta Vladimir Pienestä.

Huovinen on tutkinut perusteellisesti päähenkilönsä elämänvaiheet. Ja näin se menee eikä paljon naurata:

Pietari oli uskalias ja julma, mutta myös pelokas ja vainoharhainen. Hän pelkäsi tuonpuoleista ja maallisen vallan menettämistä. Hän pelkäsi myös, että häneen kohdistuisi sellainen veriteko, minkä hän näki poikana Kremlissä.

Pietari uskoi oppineensa historiasta ja entisten tsaarien teoista, miten venäläisiä oli hallittava: kovuudella, ruoskalla, nälällä, köyhyydellä ja orjuuttamisella. Pietarin mielestä suurta Venäjää ei hallita muuten kuin voimalla ja käytännön järjellä.

Vastustajansa, kuten kapinoivat streltsit, Pietari päätti nujertaa niin raa’asti ja näkyvästi, että kansa kauhistuisi ja nöyrtyisi lopullisesti itsevaltiaan tahtoon.

Pietari ei sietänyt vastustajia. Jos joku asettui häntä vastaan, seuraukset olivat vakavat. Sateli kepin iskuja, potkuja ja miekalla lyöntejä, niin hillittömiä, että uhri saattoi jopa kuolla.

Kun Pietari suuttui, hän oli järjetön ja pirullinen. Hän ei kurittanut hennolla lehtevällä oksalla, vaan hutki olan takaa astalolla.

Tsaari oli vihattu mies. Moni toivoikin, että Pietarin poika Aleksei vapauttaisi Venäjän hirmuvallasta ja ulkomaisista vaikutteista – ja palauttaisi maan entiseen raukeaan olotilaan.

Aleksein mielestä Pietari oli ihmispedoista kauhistuttavin: hän mestasi ja kidutti ihmisiä kuin Iivana Julma. Aleksei pelkäsi henkensä edestä. Hänen kohtalonsa olikin kova eikä hänestä koskaan tullut hallitsijana isänsä seuraajaa.

Pietari nauroi, kun voitti heikot, säikäytti läheisensä, nöyryytti säädylliset ja turmeli luontevan iloisuuden. Hänellä ei ollut kykyä eläytyä toisen ihmisen elämään, eikä hän ymmärtänyt heikkoja ja sortuneita. Yleiset moraalisäännöt eivät häntä sitoneet.

Ulkomaanmatkoillaankin Pietari käyttäytyi usein törkeästi, kuten Huovinen kuvaa. Hän puhui karkeita, karjahteli juovuksissa, kopeloi kunnioitettavien naisten pyllyjä ja rintoja, puristi yllättäen ruhtinattaren tai prinsessan syliinsä – kunnes sukupuolielämän rivo sana keskeytti hellyyden puuskan…

Pietari Suuri hatun polki ei ehkä kuulu Huovisen kirjojen parhaimmistoon, mutta se on nyt ajankohtaisempi kuin ilmestymisvuonnaan 1995, jolloin Venäjän presidenttinä toimi muuan Boris Jeltsin.

WSOY voisi ottaa esimerkkiä kilpailijastaan Otavasta, joka julkaisee Antti Tuurin Talvisota-kirjan uutena painoksena ja ohjaa tuoton ja tekijänpalkkion Ukrainan auttamiseen.

WSOY voisi panna paremmaksi ja julkaista Huovisen Pietari-kirjan tai vaikkapa koko trilogian Kolme pirullista viiksiniekkaa (Hitler, Stalin, Pietari Suuri) uutena jättipokkarina ja lahjoittaa myyntitulot Ukrainalle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu