Pietari Suuri hatun polki – entä Putin?
Kun Vladimir Putin, 69, on alkanut vertailla itseään Pietari Suureen (1672-1725), on syytä ottaa selvää, millainen mies tuo julmuudestaan kuuluisa yli kaksimetrinen jättiläinen oli.
Oppaaksi Putinin ihaileman Pietarin sielun syövereihin löysin Veikko Huovisen kirjan Pietari Suuri hatun polki (WSOY 1995). Se on humoristin henkilökuva Pietari Suuresta, ja pääosin jykevää asiatekstiä, jota ryydittävät huovismaiset heitot.
Putin samaistuu Pietari Suureen ja Staliniin, kun hän yrittää rakentaa uutta imperiumia. Huovisen kirjaa lukiessa tuntuikin usein kuin olisi lukenut Pietari Suuren sijasta Vladimir Pienestä.
Huovinen on tutkinut perusteellisesti päähenkilönsä elämänvaiheet. Ja näin se menee eikä paljon naurata:
Pietari oli uskalias ja julma, mutta myös pelokas ja vainoharhainen. Hän pelkäsi tuonpuoleista ja maallisen vallan menettämistä. Hän pelkäsi myös, että häneen kohdistuisi sellainen veriteko, minkä hän näki poikana Kremlissä.
Pietari uskoi oppineensa historiasta ja entisten tsaarien teoista, miten venäläisiä oli hallittava: kovuudella, ruoskalla, nälällä, köyhyydellä ja orjuuttamisella. Pietarin mielestä suurta Venäjää ei hallita muuten kuin voimalla ja käytännön järjellä.
Vastustajansa, kuten kapinoivat streltsit, Pietari päätti nujertaa niin raa’asti ja näkyvästi, että kansa kauhistuisi ja nöyrtyisi lopullisesti itsevaltiaan tahtoon.
Pietari ei sietänyt vastustajia. Jos joku asettui häntä vastaan, seuraukset olivat vakavat. Sateli kepin iskuja, potkuja ja miekalla lyöntejä, niin hillittömiä, että uhri saattoi jopa kuolla.
Kun Pietari suuttui, hän oli järjetön ja pirullinen. Hän ei kurittanut hennolla lehtevällä oksalla, vaan hutki olan takaa astalolla.
Tsaari oli vihattu mies. Moni toivoikin, että Pietarin poika Aleksei vapauttaisi Venäjän hirmuvallasta ja ulkomaisista vaikutteista – ja palauttaisi maan entiseen raukeaan olotilaan.
Aleksein mielestä Pietari oli ihmispedoista kauhistuttavin: hän mestasi ja kidutti ihmisiä kuin Iivana Julma. Aleksei pelkäsi henkensä edestä. Hänen kohtalonsa olikin kova eikä hänestä koskaan tullut hallitsijana isänsä seuraajaa.
Pietari nauroi, kun voitti heikot, säikäytti läheisensä, nöyryytti säädylliset ja turmeli luontevan iloisuuden. Hänellä ei ollut kykyä eläytyä toisen ihmisen elämään, eikä hän ymmärtänyt heikkoja ja sortuneita. Yleiset moraalisäännöt eivät häntä sitoneet.
Ulkomaanmatkoillaankin Pietari käyttäytyi usein törkeästi, kuten Huovinen kuvaa. Hän puhui karkeita, karjahteli juovuksissa, kopeloi kunnioitettavien naisten pyllyjä ja rintoja, puristi yllättäen ruhtinattaren tai prinsessan syliinsä – kunnes sukupuolielämän rivo sana keskeytti hellyyden puuskan…
Pietari Suuri hatun polki ei ehkä kuulu Huovisen kirjojen parhaimmistoon, mutta se on nyt ajankohtaisempi kuin ilmestymisvuonnaan 1995, jolloin Venäjän presidenttinä toimi muuan Boris Jeltsin.
WSOY voisi ottaa esimerkkiä kilpailijastaan Otavasta, joka julkaisee Antti Tuurin Talvisota-kirjan uutena painoksena ja ohjaa tuoton ja tekijänpalkkion Ukrainan auttamiseen.
WSOY voisi panna paremmaksi ja julkaista Huovisen Pietari-kirjan tai vaikkapa koko trilogian Kolme pirullista viiksiniekkaa (Hitler, Stalin, Pietari Suuri) uutena jättipokkarina ja lahjoittaa myyntitulot Ukrainalle.
Pietarilla moukkamaisine tapoineen on muuten sivurooli myös Olli Jalosen Taivaanpallossa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin muistettu!
Ilmoita asiaton viesti
Kirjan nimi taisi kuitenkin mennä väärin. Kyse on Taivaanpallon jatko-osasta Merenpeitto.
Ilmoita asiaton viesti
Huolestuttavinta on se, että Vladimir Putin ei ymmärrä hakeutua lääkäriin, vaikka poteekin kroonista megalomaniaa.
Ilmoita asiaton viesti
Huovisen teoksista on ilmestynyt koonti (WSOY, 2003) kolmesta viiksiniekasta: Veitikka, Joe- setä ja Pietari suuri hatun polki.
Todella hulvatonta satiiria!
Mistä löytyisi ”huovinen”, joka kirjoittaisi vastaavan satiirin Vladimir Kalsarinmyrkyttäjästä?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tiedosta – hyvä tietää.
Ilmoita asiaton viesti
Onko aikamme liian tosikkomainen uusille huovisille?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on mielestäni hyvä kysymys. Pelkään että niin on tai kyllä kai huiviseksi haluavia voi olla mutta kykyä puuttuu, tuloksena tönkköä huumoria. Enemmän kai lukijoitakin lyhytjännitteiselle pissa, kakka, pieraus huumorille.
Arto Paasilinnaakin tässä yhteydessä muistelen hyvällä, oli hauskuttaja.
Ilmoita asiaton viesti
Myös pakinoitsijat ovat paljolti kadonneet esim. suurista päivälehdistä. Olli oli tietysti lyömätön, mutta minunkin nuoruudessani HS:ssä oli Origo ja Pii, jotka olivat toisinaan hauskoja. Bisquitkin taitaa olla lopettanut (vaikka hän ei suosikkeihini kuulunutkaan)
Johtuuko tämä siitä, että vitseistä suututaan helpommin? Esim. Ollin huumori oli kuitenkin terävää mutta sikäli säyseää, ettei kohdistunut todellisiin henkilöihin tai kansanryhmiin, mitä nyt sota-aikoina naapurikansaan (”Vot iivana”). Piiltä muistuu toisaalta mieleen jotain oikeastikin mautonta, jota en ilkeäisi toistaa edes tässä.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkälti samaa mieltä, vaikka voihan olla, että aika kultaa muistot. Muistelen, että esimerkiksi Huovisen Veitikkaa (Hitler) aikoinaan myös paheksuttiin paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Vastaanotto oli toki ristiriitainen (kuten esim. Huovisen muistelmateoksesta ”Muina miehinä” selviää), mutta olennaista on, että suuri kustantamo julkaisi sen.
Ilmoita asiaton viesti
Huumori, niinsanottu huumori on paljolti muuttanut televisioon. Lyhyitä, hyvin lyhyitä lapsellisia huumoripläjäyksiä, usein huonolla maulla tehtyjä.
Ongelma on sekin että nykyihminen on opetettu keskittymään vain hyvin lyhyeksi ajaksi mitä nyt esitetään. Kirjailijatkin joutuvat kirjoittamaan kirjoja joissa luvut ovat korkeintaan kolme sivua.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan kun Pentti Holappa kommentoi Sotapäiväkirjassaan Pirkko Saision Finlandia-voittajaa Punainen erokirja. Hänestä se oli kyllä hyvä, mutta silti hän toivoi, ettei se loisi koulukuntaa. ”Kirjallisuus saa olla vaikeaa.”
Ilmoita asiaton viesti
Elokuussa ilmestyy runokokoelmani Talvimatka. Siinä on kolme Putiniin liittyvää runoa. Yhden niistä inspiroi Mellerin blogi Angela Merkelin elämäkerrasta (kiitos inspiraatiosta, Jorma)! Siinä runon ”minä” on Merkel. Tykkään muutenkin kirjoittaa roolirunoja, runojen ”minä” en useimmiten ole minä. (Jos joku kokoelmani niin lukisi että ”minä” on aina minä, hän saattaisi joutua ymmälleen, koska siinä tapauksessa olisin tehnyt pari murhaa ja kuollut itsekin jo kahdesti).
Ilmoita asiaton viesti
On hieno ajatus myydä kirjoja ja kerätä rahaa Ukrainan auttamiseksi. Tässä kirjoituksessa mainitut Antti Tuurin ja Veikko Huovisen teokset sopivat tähän mainiosti.
Vladimir Putin on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Leningradin slummeissa. Nuoruudessaan hän työskenteli suojelupoliisissa Itä-Berliinissä, joka kuuului silloin Neuvostoliiton etupiiriin. Nythänen valtakaudellaan jopa lähin naapurimaa Ukraina on menossa omille teilleen. Ei ihme, että Putin on hermoraunio ja tekee primitiivireaktioita.
Ilmoita asiaton viesti