Poika joka halusi lentää

JP (Juha-Pekka) Koskinen on kirjoittanut riipaisevan romaanin pojasta, joka tahtoi lentää (Tulisiipi, Like 2019). Yhdysvalloissa varttunut suomalaistaustainen poika kasvoi mieheksi Neuvostoliitossa ja tahtoi yhä vain lentää. Ja kyllä hän lensikin. Koskinen lennättää lukijan huikeisiin sfääreihin.

Romaanillaan Koskinen osallistuu sattumalta myös ajankohtaiseen keskusteluun Stalinin vainoista ja niiden suomalaisista uhreista. Se tarina on julma ja tosi.

Kaarle-pojan suomalainen perhe lähtee 1930-luvulla laman runtelemasta Amerikasta rakentamaan työväen paratiisia Neuvosto-Karjalaan. Matkaan lähdettiin suurin toivein. Nyt tiedetään, miten sillä reissulla useimmille kävi.

Tulisiiven päähenkilö Kaarle oli pikkupojasta lähtien lentämisen lumoissa. Hän oli naiivi yhden asian poika, josta hänen koulukaverinsa Linda kirjoitti pilkkarunon laivamatkalla.

”Kreisi boi sai siivet selkään, tyhmä luulee, niin pelkään,

lentävänsä kanteen taivaan, hulluus syynä lentovaivaan.

Tuskin näkee mitään muuta, tuijottelee aina kuuta.

Katolle jo salaa hiipi, meidän oma tulisiipi.”

Runo toistuu romaanissa pariin kertaan, ja se saa kirjan lopussa traagisia ulottuvuuksia. Kaarle piti tekstistä, koska se oli helppo muistaa ja sanat muistuttivat toisiaan.

Linda ihmetteli pojan puheita: ”Mutta sinä et ymmärtänyt koko juttua, tämä oli pilkkaruno. Ei kukaan tollo voi tykätä runosta, jossa häntä pilkataan.” Kaarle oli toista maata. Hän ei pilkasta välittänyt.

Lindan ja Kaarlen tiet kohtaavat monta kertaa Neuvostoliitossa. He ovat valinneet erilaiset keinot selviytyä. Linda mukautuu kyynisesti systeemiin ja etenee hyvin urallaan, vaikka tietää neuvostojärjestelmän valheelliseksi. Kaarle taas uppoutuu lentämiseen täysin siemauksin. Mikään muu ei ole niin tärkeää.

Kaarle kokee kovia, joutuu vankileirille onnettomien sattumien jälkeen, mutta lentäminen säilyy intohimona ja pelastaakin hänet vainoajien pinteestä. Hän on yksinkertaisesti niin hyvä lentäjä, että hänen ammattitaitoaan tarvitsee myös Neuvostoliitto.

Kaarle sopeutuu systeemiin, kunhan vain saa lentää. Hän tuhoaa sodassa kymmeniä saksalaisten vihollisten pommikoneita. Hänestä tulee Neuvostoliiton sankari. Saksalaiset onnistuvat kuitenkin lopulta ampumaan hänen koneensa alas, ja hän joutuu sotavankeuden kautta jälleen Neuvostoliiton vankileirille.

Mikään ei pysty lannistamaan intohimoista lentäjää. Vankileiriltä Kaarle, venäläiseltä nimeltään Gennadi, pääsee lopulta vapaaksi Lindan avustuksella. Ilmassa on myös romantiikkaa.

Koskinen panee parastaan, kun hän kuvaa, miten lentäjä päätyy avaruuden valloituksen venäläiseen eturintamaan. Lentäjän loppu on komea ja kaamea.

JP Koskinen kirjoittaa hyvin. Minusta tuntuu, että hän ei ole vielä saanut ansaitsemaansa arvostusta, vaikka on ollut Finlandia-ehdokkaanakin (Ystäväni Rasputin, 2013). Jo nyt rohkenen sanoa, että Tulisiipi kuuluu tämän syksyn ehdottomiin kirjavalioihin.

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu