Professori talvisodan salaisena agenttina

Kun talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939, Suomella oli hätä kädessä. Tukea etsittiin kaikkialta, myös Virosta, jonne lähetettiin salainen rauhanagentti tunnustelemaan, olisiko Virosta rauhanvälittäjäksi.

Tuo tiedustelija oli itämerensuomalaisten kielten professori Lauri Kettunen (1885-1963), jonka matkasta professori Kari Tarkiainen kertoo uudessa esseekokoelmassaan (Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta, SKS Kirjat 2024).

Kettunen oli sopiva mies lähtemään tiedustelumatkalle. Hän oli toiminut Tartossa professorina ja tunsi Viron kuin omat taskunsa.

Viro oli tuolloin vielä muodollisesti itsenäinen ja puolueeton talvisodassa, vaikka olikin joutunut luovuttamaan tukikohtia Neuvostoliitolle.

Tyhmiä suomalaisia Virossa jopa pilkattiin, koska eivät osanneet sopeutua uuteen tilanteeseen Viron lailla vaan ajautuivat sotaan Neuvostoliiton kanssa.

Viroon rauhanvälittäjänä ei oikeasti uskottu, koska sen katsottiin olevan liikaa Neuvostoliiton käskettävissä. Kettusen piti selvittää myös virolaisten mielialoja sekä sitä, olisiko Virosta tulossa vapaaehtoisia sotaan. Kaikki kivet oli käännettävä.

Kettunen lähti matkaan 28. joulukuuta taskussaan ulkoministeri Väinö Tannerin valtuuskirje. Kunnon agentin tavoin Kettunen piti tarkasti silmällä ympäristöään, mutta ei havainnut kenenkään varjostavan itseään. Hän vältti visusti hotelleissa yöpymistä.

Kettunen tapasi muiden muassa puolustusvoimien komentajan Johan Laidonerin, pääministeri Jüri Uluotsin, vanhemman valtiomiehen Jaan Tõnissonin, tarttolaisia ystäviään ja erään toimittajan.

Suurimman pettymyksen tuotti Laidoner, jota Kettunen oli pitänyt lämpimänä Suomen ystävänä. Mihinkään toimiin Suomen hyväksi Laidoner ei halunnut ryhtyä, mutta kertoi kiinnostavia tietoja tapaamisestaan Stalinin kanssa.

Pienessä piirissä suljetuilla jatkoilla Stalin oli jopa kohottanut Suomen itsenäisyyden maljan. Rauhaa ei kuitenkaan tulisi Laidonerin mukaan nopeasti, sillä Neuvostoliiton kunnia vaatisi ensin voittoa sodassa.

Vaikka Kettunen päätti matkansa pettyneenä, ihan tyhjin käsin hän ei kotiin palannut. Viron Suomen ystävät olivat keränneet säkillisen kultakoruja talvisodan taistelujen tukemiseksi.

Tarkiaisen esseekokoelman nimi Taikaa ilmassa on peräisin Eino Leinon kirjoituksesta vuodelta 1921. Sanat kuvastavat Tarkiaisen mielestä monen suomalaisen suhtautumista Viroon.

Sen sijaan virolaisille ei kuulemma tulisi mieleenkään luonnehtia kotimaataan näin runollisesti: ”Kaunein, mitä he näkevät omalla taivaallaan, ei ole mitään yliluonnollista, vaan ehkäpä pääskysen lento tai sateenkaari.”

Taikaa ilmassa antaa monipuolisen kuvan eteläisestä naapurista. Tarkiainen kirjoittaa niin silmän iloista kuin vatsan nautinnoista ja esimerkiksi siitä, mikä oli Neuvosto-Virossa kiellettyä.

Tarkiainen sanoo kirjoittavansa ulkopuolisena, vaikka onkin tavallaan Viron sisäpiirin mies. Hän näet asuu Virossa ja hänen puolisonsa on virolainen.

Kun tarkkailee ulkopuolisena Viroa sisältä päin, syntyy oivallisia esseitä ja tuoreita näkökulmia.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu