Punainen prinsessa – Komea alku dekkarisarjalle
Antti Vihinen, 59, kulttuurin moniottelija, Lahden Sibelius-talon entinen johtaja, tohtorismies ja Saksan tuntija on tehnyt komean aluevaltauksen. Hän on kirjoittanut jännitysromaanin, joka kiilaa heti lajissaan Suomen kiinnostavimpien joukkoon (Punainen prinsessa, Into 2021).
Jos on istunut Hampurin yliopistossa kuuntelemassa luentoja Venäjän vallankumouksesta Ulrike Meinhofin tyttären kanssa, niin kuin Vihinen on tehnyt, on tietysti selvää, että mielessä alkaa itää suunnitelma poliittisesta trilleristä.
Vihisen romaani perustuu tositapahtumiin. No, ainakin osittain, kirjailija täsmentää. Faktaa ovat erityisesti tarinat 1970-luvulla Saksaa terrorisoineesta Punaisesta armeijakunnasta (RAF), Baader-Meinhof -ryhmästä, joka paitsi kauhistuttaa myös kiehtoo kirjailijaa.
Vihisen mielikuvitus alkoi laukata, kun hän kuuli Hampurissa 30 vuotta sitten, että kymmenen etsintäkuulutettua RAF-terroristia oli pidätetty DDR:ssä, Itä-Saksassa. Heitä oli vuosikaudet etsitty lännen puolella turhaan. DDR ja Stasi olivat tarjonneet terroristeille uuden elämän ja henkilöllisyyden.
Vihinen kysyi itseltään: mitä jos joku noista kymmenestä olisikin löytynyt Suomesta? Ja kun kirjailija oikein kuvitteli, yhdelle terroristille löytyi piilopaikka pienestä Suomesta.
Jännäri alkaa Tampereelta. Siellä on asunut kymmeniä vuosia väärällä nimellä muuan mystinen saksan kielen opettaja, huomattavan kaunis nainen, jonka punaiset hiukset olivat Punaisen armeijakunnan symboli – punainen prinsessa.
Tämän arvoituksellisen naisen, Helga Conradin, ruumis löytyy juhannuksena 2018 Pyhäjärvestä. Onko kyseessä murha vai onnettomuus?
Suomen poliisin aloittamat tutkimukset johtavat Baader-Meinhof -ryhmän jäljille ja pelko kasvaa, että RAF-terroristit ovat tehneet paluun. Pian mukaan tulevat Saksan poliisi ja turvallisuuspalvelu, Suomen Supo ja maan hallitus.
Vihinen kytkee tapahtumia ja henkilöitä sen verran taitavasti, että voi kuvitella, että näinkin olisi voinut käydä. Hän sekoittaa pakkaan DDR:ssä opiskelleet suomalaiset, joista joitakin Stasi kietoi pauloihinsa.
Mikä on Supon entisen johtajan rooli? Hän on opiskellut DDR:ssä, mutta salannut menneisyytensä. Onko hän peräti Stasin yhteyshenkilö Suomessa?
Kun Helga Conradin arvoitusta ratkotaan niin Saksassa kuin Suomessa, moni vanhakin asia saa uusia ulottuvuuksia. Jännittävä on kuvaus Etykin Helsingin huippukokouksen tapahtumista heinäkuussa 1975.
Helsingissä Punainen armeijakunta suunnitteli yhdessä Stasin kanssa liittokansleri Helmut Schmidtin murhaamista. Avainasemassa oli punainen prinsessa. Stasi vetäytyi hankkeesta viime hetkellä. Totta vai tarua?
Vihisen vahvuuksia on lähihistorian tuntemus. Tarinasta saa paljon ihan oikeata tietoa Baader-Meinhof -ryhmän taustoista, henkilöistä ja toiminnasta. Jotta uskottavuus säilyisi, kirjassa on myös kliseisiä poliisihahmoja, huonoa huumoria ja hyvin rakennettu loppuratkaisu. Homma toimii.
Punainen prinsessa on komea alku uudelle dekkarisarjalle, joka on saanut nimekseen Vaaran värit. Ryhdyinkin heti keksimään nimiä värisarjan tuleville kirjoille: Sininen enkeli, Keltainen leski, Vihreä petturi, Harmaa pantteri, Musta kostaja, Valkovenäläinen…
Nimet ovat kustantajan ja kirjailijan vapaasti käytettävissä.
Ruskea rouva ei arvannutkaan miten Tampere liittyykin sopivasti kuvaan
myös tänään.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa yllättävää, että Antti Vihiseltä on ilmestynyt tuollainen dekkarikirja ”Punainen prinsessa”. Minulla on nimittäin ollut melkein päivittäisessä käytössä Antti Vihisen mahtava teos ”Minä ja Mozart” (Into 2014). Se on kirja Mozartin elämästä ja teoksista. Otan sen esille melkein päivittäin, kun radiosta tulee Mozartin suurenmoisia teoksia. Avaan Vihisen kirjan ja katson, mitä hän kyseisestä sävellyksestä tykkää.
Kirjan lopussa on vielä lista niistä Mozartin teoksista, jotka Vihinen ottaisi mukaansa autiolle saarelle. Olen suurin piirtein samaa mieltä noista sävellyksistä. Mozart-elämäkerta on kyllä kirjoitettu niin suorasanaisella ja ronskilla kielellä, että uskon Vihisen pärjäävän hyvin dekkaristinakin. Pitääpä tutustua Vihisen dekkarityyliin. Kenties sieltä voi löytää jopa Tiitisen listan nimet…
Ilmoita asiaton viesti
Ei kerrota Tiitisen listan nimiä, valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Terrorismi on yleensä huono aihe varsinaiselle dekkarille monestakin syystä.
Teoksia voisikin useimmiten kutsua pikemminkin agenttitomaaneiksi tai poliittisiksi jännäreiksi.
Nämä ovat joidenkin ihmisten ehdottomia suosikkeja, koska ne tuntuvat jäsentävän maailmaa ja selittävän ”pahuutta” sen lisäksi, että tavallaan antavat luvan kuvitella salaliittoja ja agentteja omaan lähipiiriin.
Usein niistä puuttuu myös dekkareille niin tärkeä ”tavallinen arki”, ne muistuttavat pikemminkin sotaromaaneja.
Punainen Armeijakunta on silti kiinnostava, joskin äärettömän vaikea aihe minkään tyyppiselle kaunokirjalle.
Esim Meinhofista on kirjoitettu varmasti vähintäin satoja artikkeleita ja tutkimuksia , tehty elokuvia ja dokumentteja. Myös puhdasta fiktiota.
Tämä ehkä lähestyy ”Punainen kolmio” tai ”Hertta”-tyyppistä kaunokirjallisuutta. Sehän oli erittäin onnistunut, vaikkei mitään agentti -tai terroriteemaa sisältänytkään.
Kiinnostuksella odotan lukukokemusta.
Ilmoita asiaton viesti