Putinin jälkeen kaaos ja sisällissota?

Dosentti Arto Luukkanen ei ole mikään kaiken maailman dosentti. Hän on taustaltaan hengenmies, teologian tohtori, joka hylkäsi pappisuran ja ryhtyi perussuomalaisten matkasaarnaajaksi.

Nyt hän pyrkii Euroopan parlamenttiin kesäkuun vaaleissa. Kampanjaa vauhdittamaan hän julkaisi tänään (11.4.2024) kirjan leipälajistaan Venäjästä (Putinin perukirja, Docendo). Alaotsikon mukaan kirja on tarina Venäjän sekurokratian itsetuhosta Ukrainassa ja siitä, kuinka Suomi karkasi idän karsinasta Naton pilttuuseen.

Luukkanen esittää rahvaan miestä, mutta käyttää niin hienoja sanoja, että me tavalliset (perus)suomalaiset emme tahdo pysyä mukana. Putinin sekurokratia on Luukkasen mielestä jo saavuttanut saturaatiopisteensä ja siksi on mahdollista tehdä alustava post-mortem-arvio.

Heti perään Luukkanen suomentaa lähtökohtiaan kirjoittamalla, että Putinin hallinnon appelsiinit on syöty. Reipas tulkinta presidentistä, joka on juuri valittu uudelle kaudelle.

Ei ole mikään uusi asia verrata Putinia Staliniin. Niin tekee Luukkanenkin ja siteeraa jugoslavialaista Milovan Djilasia, jonka mukaan vanheneva Stalin eli omaa arkeaan täydellisessä kuplassa:

”Kuin kömpelö kääpiö hän kulki keisarillisten kulta- ja marmorisalien poikki ja kaikki tekivät hänelle tietä, säteilevät, ihailevat katseet seurasivat häntä ja liehakoitsijat terästivät kuuloaan, jotteivat vain menettäisi ainoatakaan hänen sanaansa.”

Kiinnostavimmillaan Luukkanen on, kun hän arvioi Venäjän ja Putinin tulevaisuutta, vaikka liikkuukin jossittelun liukkaalla jäällä. Hän pitää todennäköisenä, että nyt Ukrainaan kohdistuva väkivalta siirtyy pian Venäjän sisälle.

Epävarmuutta luo se, että Putinille ei ole itsestäänselvää vallanperijää: ”Näyttääkin siltä, että mikäli Putin jostain syystä kuolee, edessä on aseellinen välienselvittely siitä, kenellä on oikeus hallita Venäjää.”

Tämä skenaario tarkoittaisi sisällissotaa, jolla Luukkanen spekuloi mennen tullen. Venäjä on täynnä aseita, yksityisarmeijoita ja mahtimiesten joukkoja. Ketä nämä palkka-armeijat tottelevat, jos maa ajautuu sekasorron partaalle?

Luukkanen kyselee, oliko viime kesän Prigožin-kapina enne tulevasta sisällissodasta, joka alkaisi, ”kun suuri johtaja ei enää kykenisi hallitsemaan”.

Presidentin juhannushalvaus kertoi Luukkaselle dynaamisuuden puutteesta ja siitä, ettei Putinin asema ollutkaan niin vahva kuin luultiin.

Dosentti kiteyttää, että kun väkivallan keinot ja rahat loppuvat, järjestelmä joutuu kriisiin ja Putinin hallinnon taru on lopussa.

Varmuuden vuoksi Luukkanen esittelee vaihtoehtoja. Putinin valtakausi voi hänen mielestään päättyä äkisti ja olla teatraalinen kuin Wagnerin oopperassa tai se voi säilyä vielä 5-10 vuotta.

Kun maalaa tarpeeksi lavealla pensselillä, osuu varmasti oikeaan: ”Yksi asia on varma: zombi-imperiumiksi muuttuneen Venäjän loppu voi tulla pian – parissa päivässä kuten vuonna 1917 – tai sitten se kestää vuosia.”

Venäläisiin Luukkanen uskoo yllättävän lujasti. Venäjän kansan tukena on aika, joka raivaa tieltään niin diktaattorit kuin hirmuvallan. Diktaattoritkaan eivät pysty taistelemaan aikaa vastaan.

Tässä kelpaa jälleen esimerkiksi Stalin, joka Hruštšovin muistelmien mukaan huokaisi vuonna 1951 lomallaan: ”Minä olen lopussa… Minä en luota keneenkään, en edes itseeni.”

Tänään näin voisi huokaista Vladimir Putin.

Putinin perukirja sisältää Venäjän tulevaisuudesta enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Se sisältää myös ripauksen toiveajattelua, mutta on kelpo yhteenveto siitä, miten tähän on tultu ja hyytävä ennuste siitä, mitä voi olla edessä.