Puujalkavitsien kruunaamaton kuningas
Hesarin ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski on joissakin arvioissa nimetty puujalkavitsien kruunaamattomaksi kuninkaaksi. Arvonimi ei tule tyhjästä. Heikki on jo pitkään tehtaillut X:ään lyhyitä sanaleikkejä, jotka haiskahtavat puujalkavitseiltä.
Aittokosken sanaheikit nauttivat X:ssä suurta suosiota. Pari esimerkkiä viime päiviltä. ”Ostin keittiöön Applen uuden vesikalusteen. Se on iHana!”
Ja toinen: ”On ihan maagista, kuinka suomalaisisät onnistuvat loihtimaan kömpelöitä sanaleikkejä tyhjästä. Etten sanoisi: suorastaan faijanomaista!”
Asemaansa Aittokoski vahvistaa uudella romaanillaan Kunnon kansalainen (Gummerus 2024). Sen päähenkilö on Varjeluspoliisin vahtimestari Ville, joka käy Jukolan uimahallin saunassa olemassa hiljaa. Hän häiriintyy tyhjästä puheesta. Hänen mielestään suomalaisten pyhässä paikassa vain kiuas saa puhua.
Mutta kuten tiedämme, yleisissä saunoissa hiljaisten joukkoon mahtuu aina juttelijoita pilaamaan harrasta hetkeä. Heti tarinan alussa Ville kohtaa saunan lauteilla miehen, joka rikkoo hiljaisuuden: ”Terve ja turaus”, mies huudahtaa. ”Täällähän on hiljaista kuin huopatossutehtaalla!”
Saunarauha on pilalla.
Kun Ville saunoo, hän tapaa lauteilla usein Rexona-miehen. Tämän huumori on puujalkavitsejä pullollaan, tajunnanvirtaa asiasta toiseen:
Vasta la vihta peipi, sano Svartsenekkeri! Mietitään sitä sitten syssymmällä! Syssystä jouluun! Karkki vai kepponen! Hyvää itsepäisyyspäivää! Kaamosta pukkaa! Talvi yllätti autoilijat! Kitka vai nasta? Vihta vai vasta? Kas siinä pulma… Kevättä kohti mennään! Hillolla vai mantelilla? Munarikasta päänsisäistä! Klaara vappen! Lomille lomps! No jokos ne tuli lusittua? Ei muuta ku takaisin verstaalle! Sorvin ääreen! Kustannuspaikalle! Jaaha, näin on, että heitähän Väinö löylyä!
Ja tätä rataa… Aina on tilaa vielä yhdelle, joka käyttää Rexonaa:
Että jotta koska kun, jos vaikka kuin! Tupii oor nattupii, tötteröö vai pikarii? Aus pai mit nah sait vontsuu! Inessiivi elatiivi illatiivi atessiivi aplatiivi, yllä alla, eestä takaa, illatiivi elatiivi, illatiivi elatiivi!
Suosikkini Kunnon kansalaisen henkilögalleriassa on Virhe-Janne Viialasta. Juuri mikään, mitä hän sanoo, ei mene aivan kohdilleen, mutta silti hän ilmaisee itseään ymmärrettävämmin kuin kukaan muu.
Virhe-Janne kertoo elämästään Villelle: Mä ostin kuule moottoripyörän. Voi sitä vauhdin karmaa! Ja Camel-buustit myös, huomaatko, nää on miehille jotka polkee omia kulkujaan! Pitää kato elää tossa ja nyt!
Vaimoaan Virhe-Janne kehuu tähän tapaan: Riitta on ihan yliverto. Se sitä paitsi sano mulle, ettei kukaan muu huolis, ku mä oon tällanen vohvelisankari. Se oli neulan kantaan!
Aittokosken työnantajan Hesarin nuiva arvio Kunnon kansalaisesta aiheutti lievän kohahduksen toimittajakuplassa. Kriitikko Sakri Pölönen huipensi arvionsa Aittokoskesta: Hänen meriiteillään olisi ollut lupa odottaa jotain Kunnon kansalaista enemmän.
Onhan se hämmentävää, kun arvostettu ja palkittu ulkomaantoimittaja sekä tietokirjailija heittäytyy humoristiksi. Siinä on monella naurussa pitelemistä.
Puujalkavitsien ystävänä viihdyin vallan mainiosti Aittokosken sanaleikkien parissa. Eikä romaani ole pelkkää sanaleikittelyä – siinä on myös tummia sävyjä. Veljen ja isän kohtalot eivät naurata.
Kunnon kansalainen on laatutyötä, oman lajinsa parhaimmistoa, vaikka romaanin aihe sinänsä kuulostaa vähän kuluneelta.
On helppo yhtyä Aittokosken omaan kiteytykseen, jonka mukaan absurdi päähenkilö vaikenee tiensä suomalaisuuden ytimeen.
Oliko nuiva arvostelu Artu Seppäsen kirjoittama? Se näyttää erikoistuneen Hesarissa teilauksiin. Viimeksi se antoi Coldplayn uudelle levylle vain yhden tähden.
Ilmoita asiaton viesti
Kriitikko oli Sakri Pölönen, kuten jutussa mainitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Luin Sakri P:n arvion ja hieman ihmettelin. Menikö integriteetin varjelun polelle? Vaikkakin ja suoraan sanoen en ole pitänyt Aittokoskea ”paljon minään”, enemmän kuorena ja ison areenan ansiosta nähtynä.
Helsingin Sanomien moniin ”uudistuksiin” kuului ulkopuolisten mestarien hyljintä, maan parhaiden esseistien ja sanataiteilijoiden (paitsi Sofi) suljettuan alueena. Toisin oli ennen tosiaan.
Mutta tämä arvostelu nosti Heikin pisteitä täkäläisessä pörssissäni. Hyvä niin. Ihminen joka kirjoittaa noin ei ole … miten nyt ilmaisisin, entisen arvioni veroinen. Vaan selvästi paree.
Ilmoita asiaton viesti
No tulipa luettua hyvin 😀
Ilmoita asiaton viesti
Aittokoski on tehnyt hienon journalistisen työn kirjoittamalla kokonaisen kirjasarjan Euroopan poliittisista oloista. Nyt hän näyttää vaihtaneen ihan kunnolla vapaalle?
Vitsi se on puujalkavitsikin, ja tekstinäytteiden perusteella huumori perustuu uudempaan kansanperinteeseen. Tuontyyppistä tekstiä ei ole ihan helppo kirjoittaa, koska ensin on palauteltava mieleen materiaali, ja sen jälkeen muuntokertoimella korjattava se ”vääräksi”.
Lukukokemus lienee kertakäyttöinen. Toistettu vitsi ei enää naurata, mutta varsin hauskasti Heikki vetää!
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tulee mieleen Koiviston kirjeen sanoittelu vuosikymmeniä sitten kansantaloustieteen professori Molanderille.
– pressa oli närkästynyt kyseisen hemmon julkikommenteista.
”Olette kuulemma taitava soittamaan saksofonia. Mitä jos keskittyisitte siihen?”
Aittokoskikin lienee löytänyt oman taitavuutensa. Hyvä, jos keskittyy siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Musiikkitoimittajan puolen vuosisadan kokemuksella en voi olla täsmentämättä. Manu kertoi kuulleensa, että Molanderilla ”on lahjoja trumpetinsoittoon” ja kysyi tosiaan, miksi tämä ei keskittyisi siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen aina arvostanut Aittokoskea ulkomaantoimittajana ja ovat ne puujalatkin usein siedettäviä. Sen alan hienovarainen ykkönen somessa on kuitenkin Arto Aspfors:
https://www.threads.net/@artoaspfors
Ilmoita asiaton viesti