Räjähdemiehen perintö. Nobelin palkintoa eivät kohut horjuta.

On taas se aika vuodesta, jolloin kirjoista puhutaan tavallista enemmän. Helsingin kirjamessut alkavat tänään, joulusesonki on ovella ja kansainvälinen kirjavuosi huipentuu 10. joulukuuta, jolloin Tukholman gaalassa jaetaan Nobelin palkinnot.

Kirjallisuuspalkinnot ovat siinä suhteessa merkillisiä, että ne menevät aina väärille henkilöille. Joskus palkintojen ympärille saadaan isompikin skandaali. Kohuja on nähty monta kertaa myös suurimman ja kauneimman, Nobel-palkinnon, jakamisen yhteydessä.

Nobel-palkinnon kiemuroihin ja historiaan voi perehtyä lukemalla juuri julkaistun tietokirjan (Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö – Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta, Tammi 2019).

Ei mikään ihme, että liikutaan räjähdysherkällä alueella, sillä Nobelin palkinnot perustettiin dynamiittitehtailija Alfred Nobelin rahoilla liki 120 vuotta sitten.

Kirjallisuudentutkija Nyqvistin kirja ei ole mikään puiseva akateeminen opinnäyte, vaan helppolukuinen opus täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Yksi kirjan henkilöistä on tietenkin Suomen ainoa kirjallisuuden nobelisti F. E. Sillanpää, joka sai palkintonsa talvisodan aattotunnelmissa 1939.

Palkintotilaisuus oli Nyqvistin luonnehdinnan mukaan tragikoominen. Tukholman pörssitalolla pidetty palkintojuhla saatiin päättymään, kun Ruotsin Akatemian jäsenet taluttivat munkkilikööripulloa halaavan juhlakalun takaisin hotellille.

Sillanpäätä pystyi Tukholman juhlissa kuulemma käsittelemään vain tutkimusmatkailija Sven Hedin, jolla oli kokemusta villeistä kansoista.

Toikkaroinnin Nobel-ennätys menee kuitenkin dosentti Nyqvistin mielestä Norjaan ja vuoden 1920 nobelistille, Knut Hamsunille. Tukholmaan Hamsun saapui riehakkaalla tuulella, käpälöi juhlaillallisilla Selma Lagerlöfiä ja nimitteli akateemikko Henrik Schückiä ”kelpo juutalaiseksi”.

Kirjallisuuden Nobelin myöntää Ruotsin Akatemia. Se on salaseura, joka on viime vuosina itsekin ollut skandaalien keskellä. Akatemia ei anna tietoja ehdolla olevista kirjailijoista. Ehdokkaat ja perustelut pidetään salassa 50 vuotta. Päätöskokousten asiakirjoja ei julkisteta lainkaan.

Mutta se tiedetään, että vain 15 naista on saanut kirjallisuuden Nobelin. Tästä aihepiiristä Nyqvist on kirjoittanut perusteellisen katsauksen, kirjansa parhaan luvun. Ruotsin Akatemian asenteita kuvastakoon Henrik Schückin tokaisu Selma Lagerlöfistä, joka sai Nobelin 1909 ja josta tuli sittemmin myös Akatemian jäsen: ”Mummeli kirjoittaa kehnosti, mutta äänestää oikein.”

On mahdoton ajatus, että palkintopäätökset syntyisivät ainoastaan kirjallisten ansioiden pohjalta, vaikka Ruotsin Akatemia niin väittää. Kulisseissa pelataan monenlaisia valtapelejä. Eri maiden poliittinen tilanne voi vaikuttaa valintoihin.

Oliko esimerkiksi sattuma, että Orhan Pamuk sai Nobelin samoihin aikoihin, jolloin häntä syytettiin ”turkkilaisuuden halventamisesta” ja kirjailija joutui pakenemaan tappouhkauksia Turkista Yhdysvaltoihin.

Kritiikki ja kohut eivät Nobelin palkintoa horjuta. Päinvastoin. Kohut lisäävät kiinnostusta ja Nyqvistin johtopäätös on se, että mikä tahansa julkisuus on hyödyllistä julkisuutta.

Nobelin kirjallisuuspalkinto säilyttänee asemansa tulevinakin vuosina. Se on edelleen ylin tunnustus, jonka kirjailija voi urallaan saada.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu