Roihu sytytti uuden trilleritähden
Asuin Topeliuksenkadulla Helsingissä vuosikausia. Onneksi en asu enää. Siellä nimittäin tapahtuu kauheita. Tuomas Niskakankaan lähitulevaisuuteen sijoittuva trilleri (Roihu, Otava 2021) alkaa dramaattisesti, kun nuori nainen polttaa itsensä puistossa Topeliuksenkatu 13 kohdalla, entisessä naapurissani, Töölön kirjaston lähellä:
”Tuli tarrasi ensin naisen housuihin ja sitten puseroon. Kun liekkien kärjet iskivät hänen leukaansa, hän alkoi kirkua. Väreilevän ilman läpi hän ehti nähdä, että tutut kasvot asunnossa kadun toisella puolella kääntyivät kohti ikkunaa.”
Tutut kasvot kuuluvat pääministeri Leo Kosken oikeistohallitusta tukevalle miljonäärille, jota vastaan protesti on suunnattu. Se on tarkkaan harkittu isku myös hallitusta vastaan.
Kun salaisuudet ja suhteet alkavat paljastua, Kosken hallitus joutuu ahtaalle. Valtataistelussa ei keinoja kaihdeta eikä kaikki ole aina sitä, miltä aluksi näyttää.
Paljon tapahtuu: nuoren naisen polttoitsemurha, jolla on valtavat poliittiset seuraukset, vasemmiston vallankaappausyritys, Senaatintorin mellakka, neljätoista vahvistettua kuolonuhria, Leo Kosken ja vasemmistojohtajan sopimus vallankumouksen päättämisestä sekä lopulta yllättävä loppuratkaisu.
Yksi kirjan teemoista on kuin suoraan poliittisen pamfletin käsikirjoituksesta: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Tuomas Niskakangas on köyhän asialla, mutta poliitikkoihin hän ei tunnu luottavan. Hän ei ole vuosikausiin edes äänestänyt vaaleissa.
Roihun antama kuva politiikasta on kyyninen. Roihussa politiikka on teatteria, jossa ollaan vain näennäisesti avoimia.
Todelliset päättäjät istuvat muualla kuin hallitusten kabineteissa. Leo Kosken hallitus on nukkehallitus, jonka takana naruja vetelee rahamiesten Kilta.
Valtaan pyrkivän vasemmiston Emma Erolan takaa taas paljastuu salaperäinen Järkäle, joka käyttää hyväkseen naispoliitikon suurta suosiota. Järkäleen valtapelissä vasemmiston nuori komeetta on vain sätkynukke.
Niskakankaan trilleri on kauhukuva, dystopia, tulevaisuuden Suomesta. Ensin tyri oikeisto, jonka tilalle pyrki vasemmisto, mutta kävi kuten aina – vallankumous söi omat lapsensa sen jälkeen kun Suomi oli ensin saatu sekaisin.
Uskottavuuden rajoja koetellaan, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana, mutta perusasetelma toimii. Ja kun sotkut on selvitetty, vanha meno jatkuu uusin kasvoin vai jatkuuko sittenkään…
Kirjailijan tausta Helsingin Sanomien taloustoimittajana sekä Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana näkyy tekstissä. Taloudesta kauppatieteen maisteri innostuu välillä luennoimaan niin, että melkein unohtuu, että kyseessä on trilleri eikä pamfletti.
Kirjailija itsekin huomaa nopeasti, että jännitysromaanin lukijaa ei kannata liian pitkään vaivata Thomas Pikettyn tai Karl Marxin viisauksilla. Nyt lukija selviää säikähdyksellä ja ehkä vähän viisastuukin.
Tuomas Heikinpoika Niskakangas onnistuu hyvin. Jännite säilyy alusta loppuun. Hän ottaa vakuuttavasti heti ensi yrittämällä paikkansa kiinnostavien suomalaisten trilleristien eturivistä, jossa ei tungosta ole.
Nimet ovat kyllä aika paljastavia;)
Ilmoita asiaton viesti