Rouva Joenpelto – hieno nainen

Kirjailija Eeva Joenpellon (17.6. 1921- 28.1. 2004) syntymästä on kulunut 100 vuotta. Juhlavuonna Joenpelto näkyy monin tavoin – on tapahtumia, näyttelyitä ja näytelmiä. Samalla on mahdollisuus arvioida uudelleen Joenpellon laajaa tuotantoa.

Juhlavuoden teema on Paluu juurille. Vuoden ohjelmasta vastaavat Joenpellon kustantajan WSOY:n lisäksi WSOY:n kirjallisuussäätiö, Eeva Joenpelto -seura ja Lohjan kaupunki.

Viime aikojen arvioissa Joenpelto on nostettu Väinö Linnan rinnalle ja jopa ohi 1900-luvun suomalaisen elämänmenon kuvaajana, kansakunnan kertojana.

Kirjoittamassaan Joenpellon elämäkerrassa (Elämän kirjailija – Eeva Joenpelto, WSOY) Helena Ruuska tukeutuu Kirjasäätiön entisen asiamiehen Veikko Sonnisen arvioon, jonka mukaan Joenpellon Lohja-trilogia on yhtä hyvä kuin Linnan Pohjantähti, ellei parempi:

”Linna kertoo ihmisistään ylhäältä alaspäin, Joenpelto alhaalta ylöspäin. Joenpelto on parempi ihmiskuvaaja kuin Linna, joka kouraisee syvältä vain Jussia, Akselia ja Ottoa. Mutta Joenpellon Lohja-sarjassa ei ole ohuita henkilöitä.”

Ruuska sanoo yrittäneensä osoittaa Joenpellon paikan klassikkohyllyssä, ”aakkosissa muuten ennen Väinö Linnaa”.

Joenpelto ehti itsekin ottaa kantaa Linna-vertauksiin. Hän kirjoitti kirjeen eräälle lukijalle, jota ärsytti, koska Joenpeltoa oli verrattu Linnaan: ”En ole hänen veroisensa, en parempi jos en paljon huonompikaan. Olen aivan erilainen, koko kirjoittamiseni perustuu ihmiskuvaukseen eikä laajoihin eeppisiin kaariin.”

Joenpelto oli suorapuheinen ja itsepintainen. Hänen kirjojensa miehet ovat usein nahjuksia, naiset vahvoja.

Eeva Joenpelto oli uskomattoman suosittu 1970-90 -luvuilla. Hän oli kustantajalleen korvaamaton kirjailija. Parhaina vuosina lähes 15 prosenttia WSOY:n liikevaihdosta tuli Joenpellon kirjoista.

Kustantajan oli kuitenkin syytä olla varpaillaan kultakimpaleensa kanssa. Ruuska arvioi, että Joenpelto pyöritti kustantajaansa kuin Maila Talvio 1940-luvulla tai Sofi Oksanen viime vuosina. Joenpelto oli yli 50 vuotta WSOY:n kirjailija. Hän tunsi oman arvonsa.

Eeva Joenpelto viihtyi vallan kammareissa eikä hän myöskään kaihtanut käyttää valtaa. Hän oli sekä Sylvi että Urho Kekkosen ystävä. ”Saanen esittää likempää tuttavuutta. Minä olen Urho”, Kekkonen kirjoitti Joenpellolle toukokuussa 1975, puoli vuotta Sylvin kuoleman jälkeen.

Kun taistolaiset jylläsivät ja vasemmisto hallitsi kulttuurielämää 1970-luvulla, Joenpelto oli kummajainen. Hän oli näyttävä ilmestys, hieno nainen, joka pukeutui tyylikkäästi. Hänet leimattiin oikeistolaiseksi, vaikka ei hän mihinkään puolueeseen kuulunut.

Kirjailija Kaiho Niemisen mukaan oli tahoja, jotka suhtautuivat Joenpeltoon pilkallisesti ja ironisesti. Selän takana naureskeltiin, mutta häntä myös pelättiin.

Joenpelto sai lähes kaikki mahdolliset kunnianosoitukset mitä kirjailija Suomessa voi saada. Hän oli taitelijaprofessori, kunniatohtori ja Finlandia-palkinnonkin hän voitti 73-vuotiaana vuonna 1994 kirjallaan Tuomari Müller, hieno mies.

Tuomari Müller herää uuteen eloon tänä kesänä, kun Sammatin Vaahterateatterissa esitetään näytelmä, jonka Joenpellon romaanin pohjalta on käsikirjoittanut ja ohjannut Anna Rimpinen.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu