Rouva Joenpelto – hieno nainen
Kirjailija Eeva Joenpellon (17.6. 1921- 28.1. 2004) syntymästä on kulunut 100 vuotta. Juhlavuonna Joenpelto näkyy monin tavoin – on tapahtumia, näyttelyitä ja näytelmiä. Samalla on mahdollisuus arvioida uudelleen Joenpellon laajaa tuotantoa.
Juhlavuoden teema on Paluu juurille. Vuoden ohjelmasta vastaavat Joenpellon kustantajan WSOY:n lisäksi WSOY:n kirjallisuussäätiö, Eeva Joenpelto -seura ja Lohjan kaupunki.
Viime aikojen arvioissa Joenpelto on nostettu Väinö Linnan rinnalle ja jopa ohi 1900-luvun suomalaisen elämänmenon kuvaajana, kansakunnan kertojana.
Kirjoittamassaan Joenpellon elämäkerrassa (Elämän kirjailija – Eeva Joenpelto, WSOY) Helena Ruuska tukeutuu Kirjasäätiön entisen asiamiehen Veikko Sonnisen arvioon, jonka mukaan Joenpellon Lohja-trilogia on yhtä hyvä kuin Linnan Pohjantähti, ellei parempi:
”Linna kertoo ihmisistään ylhäältä alaspäin, Joenpelto alhaalta ylöspäin. Joenpelto on parempi ihmiskuvaaja kuin Linna, joka kouraisee syvältä vain Jussia, Akselia ja Ottoa. Mutta Joenpellon Lohja-sarjassa ei ole ohuita henkilöitä.”
Ruuska sanoo yrittäneensä osoittaa Joenpellon paikan klassikkohyllyssä, ”aakkosissa muuten ennen Väinö Linnaa”.
Joenpelto ehti itsekin ottaa kantaa Linna-vertauksiin. Hän kirjoitti kirjeen eräälle lukijalle, jota ärsytti, koska Joenpeltoa oli verrattu Linnaan: ”En ole hänen veroisensa, en parempi jos en paljon huonompikaan. Olen aivan erilainen, koko kirjoittamiseni perustuu ihmiskuvaukseen eikä laajoihin eeppisiin kaariin.”
Joenpelto oli suorapuheinen ja itsepintainen. Hänen kirjojensa miehet ovat usein nahjuksia, naiset vahvoja.
Eeva Joenpelto oli uskomattoman suosittu 1970-90 -luvuilla. Hän oli kustantajalleen korvaamaton kirjailija. Parhaina vuosina lähes 15 prosenttia WSOY:n liikevaihdosta tuli Joenpellon kirjoista.
Kustantajan oli kuitenkin syytä olla varpaillaan kultakimpaleensa kanssa. Ruuska arvioi, että Joenpelto pyöritti kustantajaansa kuin Maila Talvio 1940-luvulla tai Sofi Oksanen viime vuosina. Joenpelto oli yli 50 vuotta WSOY:n kirjailija. Hän tunsi oman arvonsa.
Eeva Joenpelto viihtyi vallan kammareissa eikä hän myöskään kaihtanut käyttää valtaa. Hän oli sekä Sylvi että Urho Kekkosen ystävä. ”Saanen esittää likempää tuttavuutta. Minä olen Urho”, Kekkonen kirjoitti Joenpellolle toukokuussa 1975, puoli vuotta Sylvin kuoleman jälkeen.
Kun taistolaiset jylläsivät ja vasemmisto hallitsi kulttuurielämää 1970-luvulla, Joenpelto oli kummajainen. Hän oli näyttävä ilmestys, hieno nainen, joka pukeutui tyylikkäästi. Hänet leimattiin oikeistolaiseksi, vaikka ei hän mihinkään puolueeseen kuulunut.
Kirjailija Kaiho Niemisen mukaan oli tahoja, jotka suhtautuivat Joenpeltoon pilkallisesti ja ironisesti. Selän takana naureskeltiin, mutta häntä myös pelättiin.
Joenpelto sai lähes kaikki mahdolliset kunnianosoitukset mitä kirjailija Suomessa voi saada. Hän oli taitelijaprofessori, kunniatohtori ja Finlandia-palkinnonkin hän voitti 73-vuotiaana vuonna 1994 kirjallaan Tuomari Müller, hieno mies.
Tuomari Müller herää uuteen eloon tänä kesänä, kun Sammatin Vaahterateatterissa esitetään näytelmä, jonka Joenpellon romaanin pohjalta on käsikirjoittanut ja ohjannut Anna Rimpinen.
Viisaat istuvat varjossa.
Ilmoita asiaton viesti
Vetää kaikista ovista – jottei varjos haalistu.
Ilmoita asiaton viesti
Off topic: jostain tästä tuli mieleen että olen lainannut ties kenelle Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut. Löysin sen halvalla netistä, niin että kun vielä löytäisi johonkin lainaamani Mika Waltarin Neljä päivänlaskua.niin kesästä tulisi parempi.
Ilmoita asiaton viesti
Mulle taas tulee Joenpellon kirjojen nimistä mieleen Mauri Sariolan kirjojen nimet: Lavean tien laki, Ei loitsu eikä rukous, Leivätön pöytä on katettu, Pyykki on pantu ja pysyy jne…
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tuohon muuta kuin että: Ei kai se klisee naisilla on tippaleipäaivot ihan tuulesta temmattu ole.
PS. Mutta ei ole Joenpellolla eikä Sariolalla: Kun on tunteet
Ilmoita asiaton viesti
Minulla täsmälleen sama ajatus: jo kirjan nimi on tarina, joka panee mielikuvituksen laukkaamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt olisi, Jorma, ollut paikka tarttua kovaan haasteeseen, ja verrata kahta ajankohtaista voimanaista: Eeva Joenpeltoa ja Laila Hirvisaarta (Hietamiestä).
Paljon yhteistä – mutta niin erilaiset. Toinen jämerä realistinen uusmaalainen, toinen historian romantiikkaan taipuvainen karjalainen. Kumpaakin tituleerattiin painosten kuningattareksi, Hirvisaaren kirjojen yhteislevikki ylitti 4 miljoonaa, Joenpellon 26 romaania vielä selvästi tämänkin yli.
Kumpikin omalla tavallaan traaginen hahmo, feministi, radikaali, julkkis.
(Usutan, koska en itse tohdi).
Ilmoita asiaton viesti
Juu, olisi ollut sopiva hetki Hirvisaaren ja Joenpellon vertailuun. Joenpelto-blogi oli jo valmiina, kun kuulin Hirvisaaren kuolemasta. Ei jaksa ylenmäärin rehkiä kuumana kesäpäivänä.
Mutta please, tee se itse, sinullahan on tuossa edellä jo hyvät ainekset.
Ilmoita asiaton viesti
Sattui käsiini pieni ja ohut kirja vuodelta 1946. Eeva Helle ”Seitsemän päivää”. Aivan tuntemattomalta vaikutti kirjailija. Netistä selvisi, että Eeva Joenpelto oli uransa alkuvaiheessa käyttänyt tuota nimeä. Ei vielä valmis, mutta toki luettava teos.
Ilmoita asiaton viesti
Hän kirjoitti myös salanimellä Eeva Autere: Tulee sittenkin päivä… vuodelta 1950.
Ilmoita asiaton viesti
Spin-off: Kirjallinen tietokilpailukysymys – kuka oli Ilmari Autere?
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan se Saarikoski eräässä Salaman kirjassa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa useammassa Salaman kirjassa – Saarikoski jopa kommentoi omaa alter egoaan, taisi olla kirjassa Asiaa tai ei.
Salama loi kirjoihinsa melko tunnistettavat vastineet todellisille henkilöille. Esim. Tapausten kulku ja Finlandia-sarja kvartologia ovat kuin tirkistys 1960-80 -lukujen (erit. vasemmisto-)kulttuurijulkkisten elämään, tietysti Salaman silmälasien läpi.
Seuraavassa muutamia Salaman romaanihahmoja:
Ilmari Autere (Immu) = Pena, Pentti Saarikoski
Anita Autere, Anita = Tuula-Liina Saarikoski (myöh. Varis)
Kosti Herhiläinen, Kosti = Jussi Kylätasku
Paavi Himanen = Tuomas Anhava
Hermo Hormooni = Armo Hormia
Kaino Kaasinen = Jouko Turkka
Adam Plaanila = Arvo Turtiainen
Sally Plaanila = Brita Polttila
Johan Rymd = Jussi Kylätasku
Lalli Sahala = Pekka Kejonen
Santeri (Isoo-Santeri) = Jorma Ojaharju
Ja tietysti Salama itse = Harri Salminen (jonka nimen muuten Aki/Mika Kaurismäki nappasi omaa elokuvaansa).
Ilmoita asiaton viesti
Sattuneesta syystä sain vasta tänä kesänä tartutuksi Joenpellon elämäkeraan, vaikka vaimo luki sen jo tuoreeltaan (minä ostin kirjan silloin). Aloitin keskeltä ja luin loppuun ja sitten innostuneena alusta jälleen loppuun. Ihan täyttä asiaa, pätevä ja mallikelpoinen elämäkertates, tekee epäilemättä kunniaa kohteelleen – siinä määrin kuin ”malli” sitä ansaitsee. Vaikea ihminen ja kaikesta itseironiasta ym sellaisesta huolimatta kyvytön suhteuttamaan omaa asemaansa esim. muiden kirjailijoiden, vähemmän tai ei ollenkaan menestyneiden, asemaan ja elämäntilanteeseen.
Tähän asti olen tykönäni olettanut, että Päätalo ja Huovinen, nuo mieskirjailijat, jotka kaikin tavoin mitaten saivat paljon ja melkein kaiken, – ja olivat siitä huolimatta kroonisesti tyytymättömiä ja katkeroituneita, olisivat aivan omaa ”sarjaansa” tuossa suhteessa. Mutta nyt EJ pääsi melkein samaan kategoriaan.
Ilmoita asiaton viesti