Runeberg oli kova naistenmies

Runeberg oli kova naistenmies. Alan asiantuntijoihin kuuluu myös Panu Rajala. Hän onkin oikea henkilö kirjoittamaan elämäkerran, jonka keskeinen sisältö käsittelee Runebergin (1804-1877) rakkauselämää (Panu Rajala: Kansallisrunoilija – J. L. Runebergin elämä, Minerva 2020).

Tohtori Rajalan asiantuntemusta ei ole syytä epäillä. Hänellä on hyvät tiedot kirjallisuudesta ja laaja kokemus rakkauden rintamalta. Hän kirjoittaa hyvin ja tietää, mikä ihmisiä kiinnostaa.

Runeberg-kirjassa Rajala käy runoilijan elämänvaiheet ja teokset läpi niin kuin asiaan kuuluu, mutta ne ovat kuin pakkopullaa pääasian ympärillä. Keskittykäämme siis pääasiaan.

Runebergista on kirjoitettu paljon, mutta hänen naisjuttujaan ei Rajalan mielestä ole tutkittu tarpeeksi. On jopa onnistuttu ohittamaan hänen suurin rakkautensa vähin äänin.

Rajala korjaa tämän vakavan puutteen ja antaa puheenvuoron neiti Emilie Björksténille, joka oli tärkein ja viimeinen luku Runebergin rakkaustarinoissa. Emilie ”vangitsi runoilijan sydämen vuodesta 1845 tämän elämän loppuun saakka, lähes kolmeksi vuosikymmeneksi”.

Emilie oli Hauhon kirkkoherran tytär. Hän opiskeli Porvoon sisäoppilaitoksessa kieliä ja musiikkia. Hän oli tavoiteltu kaunotar ja seurapiirien sydäntenmurskaaja, myöhemmin myös runoilija; kiehtova yhdistelmä älykköä ja hupakkoa. Hän oli 19 vuotta nuorempi kuin Runeberg.

Emilie oli vasta 16-vuotias, kun Runeberg iski ensi kerran silmänsä häneen. Siitä kesti vielä vuosia ennen kuin vaihdettiin ensi suudelma vappuna 1847.

Suudelman jälkeen Runeberg oli mennyttä miestä ja Emilie menetti onnesta lähes tajuntansa: ”Hänen huulensa polttivat huuliani. Se suudelma oli täyteläinen ja lämmin kuin ainoastaan hänen suudelmansa voi olla”, Emilie kirjoitti päiväkirjaansa.

Romanssissa tapahtui ratkaiseva läpimurto, kun pariskunta ryhtyi sinuttelemaan toisiaan. Se vaati pitkän kypsyttelyn. Runeberg vaati sinuttelua, mutta Emilie ei suostunut pitkään aikaan. Häntä hirvitti niin intiimi suhde suureen runoilijaan.

Kun sinuttelu sitten alkoi, siihen liittyi ehto. Ihmeellistä sinä-sanaa sai käyttää vain kahden kesken. Suudelmia ja sinuttelua pitemmälle tämä intohimoinen suhde ei tiettävästi koskaan edennyt.

Rakkaus Emilieen siivitti Runebergin kirjallisen tuotannon nousukiitoon, kohotti luovan toiminnan huippuunsa. Maamme-laulun Runeberg omisti Emilielle, syntyi Vänrikki Stoolin tarinat ja paljon virsiäkin siinä sivussa.

Suhde ei ollut Rajalan mukaan mikään vähäpätöinen sivuepisodi runoilijan elämässä, vaan mullisti hänen persoonallisia vaiheitaan, kosketti syvästi perhe-elämää ja kuohutti laajasti porvoolaisia ja koko sitä osaa Suomea, jossa Runebergin nimi tunnettiin.

Runebergin vaimo Fredrika hyväksyi hiljaisesti miehensä rakkaudet ja ystävystyikin Emilien kanssa. Rajalan luonnehdinnan mukaan Fredrika oli Runebergin ”sydämen äiti”, kodin hoitaja, henkinen kanssasisar ja fyysinen perheenlisääjä, kun taas Emilie oli hänen romanttisen sydämensä ja koskaan täyttymättömän intohimonsa valtiatar.

Panu Rajala ei kainostele kirjoittaa Runebergin rakkauksista viihderomaanien nyyrikki-tyyliin. Hän julkaisee innokkaasti sellaisiakin yksityiskohtia, joista menneet tutkijat häveliäästi vaikenivat.

Annetaan viimeinen sana Runebergille, joka ei tainnut ottaa naisjuttujaan ihan yhtä tosissaan kuin Rajala. Runeberg teki yhteenvedon naisistaan pilarunossa, jonka hän kirjoitti Emilielle. Suomennos on Tarmo Maneliuksen:

”Monet, monet lemmin armaat, rumat, kauniit vuorottain,
pitkät, pätkät, nuoret, harmaat, minkä palkan viimein sain?
Paksut kaksi, ruipeloita; yksi Augusta, yks Sofi,
kaks Mariaa, Fredrikoita, yks Emilie.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu