Runeberg oli kova naistenmies
Runeberg oli kova naistenmies. Alan asiantuntijoihin kuuluu myös Panu Rajala. Hän onkin oikea henkilö kirjoittamaan elämäkerran, jonka keskeinen sisältö käsittelee Runebergin (1804-1877) rakkauselämää (Panu Rajala: Kansallisrunoilija – J. L. Runebergin elämä, Minerva 2020).
Tohtori Rajalan asiantuntemusta ei ole syytä epäillä. Hänellä on hyvät tiedot kirjallisuudesta ja laaja kokemus rakkauden rintamalta. Hän kirjoittaa hyvin ja tietää, mikä ihmisiä kiinnostaa.
Runeberg-kirjassa Rajala käy runoilijan elämänvaiheet ja teokset läpi niin kuin asiaan kuuluu, mutta ne ovat kuin pakkopullaa pääasian ympärillä. Keskittykäämme siis pääasiaan.
Runebergista on kirjoitettu paljon, mutta hänen naisjuttujaan ei Rajalan mielestä ole tutkittu tarpeeksi. On jopa onnistuttu ohittamaan hänen suurin rakkautensa vähin äänin.
Rajala korjaa tämän vakavan puutteen ja antaa puheenvuoron neiti Emilie Björksténille, joka oli tärkein ja viimeinen luku Runebergin rakkaustarinoissa. Emilie ”vangitsi runoilijan sydämen vuodesta 1845 tämän elämän loppuun saakka, lähes kolmeksi vuosikymmeneksi”.
Emilie oli Hauhon kirkkoherran tytär. Hän opiskeli Porvoon sisäoppilaitoksessa kieliä ja musiikkia. Hän oli tavoiteltu kaunotar ja seurapiirien sydäntenmurskaaja, myöhemmin myös runoilija; kiehtova yhdistelmä älykköä ja hupakkoa. Hän oli 19 vuotta nuorempi kuin Runeberg.
Emilie oli vasta 16-vuotias, kun Runeberg iski ensi kerran silmänsä häneen. Siitä kesti vielä vuosia ennen kuin vaihdettiin ensi suudelma vappuna 1847.
Suudelman jälkeen Runeberg oli mennyttä miestä ja Emilie menetti onnesta lähes tajuntansa: ”Hänen huulensa polttivat huuliani. Se suudelma oli täyteläinen ja lämmin kuin ainoastaan hänen suudelmansa voi olla”, Emilie kirjoitti päiväkirjaansa.
Romanssissa tapahtui ratkaiseva läpimurto, kun pariskunta ryhtyi sinuttelemaan toisiaan. Se vaati pitkän kypsyttelyn. Runeberg vaati sinuttelua, mutta Emilie ei suostunut pitkään aikaan. Häntä hirvitti niin intiimi suhde suureen runoilijaan.
Kun sinuttelu sitten alkoi, siihen liittyi ehto. Ihmeellistä sinä-sanaa sai käyttää vain kahden kesken. Suudelmia ja sinuttelua pitemmälle tämä intohimoinen suhde ei tiettävästi koskaan edennyt.
Rakkaus Emilieen siivitti Runebergin kirjallisen tuotannon nousukiitoon, kohotti luovan toiminnan huippuunsa. Maamme-laulun Runeberg omisti Emilielle, syntyi Vänrikki Stoolin tarinat ja paljon virsiäkin siinä sivussa.
Suhde ei ollut Rajalan mukaan mikään vähäpätöinen sivuepisodi runoilijan elämässä, vaan mullisti hänen persoonallisia vaiheitaan, kosketti syvästi perhe-elämää ja kuohutti laajasti porvoolaisia ja koko sitä osaa Suomea, jossa Runebergin nimi tunnettiin.
Runebergin vaimo Fredrika hyväksyi hiljaisesti miehensä rakkaudet ja ystävystyikin Emilien kanssa. Rajalan luonnehdinnan mukaan Fredrika oli Runebergin ”sydämen äiti”, kodin hoitaja, henkinen kanssasisar ja fyysinen perheenlisääjä, kun taas Emilie oli hänen romanttisen sydämensä ja koskaan täyttymättömän intohimonsa valtiatar.
Panu Rajala ei kainostele kirjoittaa Runebergin rakkauksista viihderomaanien nyyrikki-tyyliin. Hän julkaisee innokkaasti sellaisiakin yksityiskohtia, joista menneet tutkijat häveliäästi vaikenivat.
Annetaan viimeinen sana Runebergille, joka ei tainnut ottaa naisjuttujaan ihan yhtä tosissaan kuin Rajala. Runeberg teki yhteenvedon naisistaan pilarunossa, jonka hän kirjoitti Emilielle. Suomennos on Tarmo Maneliuksen:
”Monet, monet lemmin armaat, rumat, kauniit vuorottain,
pitkät, pätkät, nuoret, harmaat, minkä palkan viimein sain?
Paksut kaksi, ruipeloita; yksi Augusta, yks Sofi,
kaks Mariaa, Fredrikoita, yks Emilie.”
No Panu on oikea nimi Rajalalle, jos nimi olisi enne nimittäin. Aika oli varmaan edullinen panomiehille, eli aika ennen aikaa METOOn ja Alyssa Milanonin.
Runebergin torttu saa nyt aivan uuden merkityksen;)
Ilmoita asiaton viesti
Rajala menetti kaiken kunnioitukseni teoksellaan Lavatähti ja kirjamies. En tule koskemaan hänen tekeleisiinsä edes koronavarusteisiin suojautuneena.
Ilmoita asiaton viesti
Samoin, luen kaikkea, mutta tuon kirjan jälkheen ohitan Rajalan.
Ilmoita asiaton viesti
Olihan se huono asia Panun kirjoittaa mitä kirjoitti.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomo ja Pikku-Hilkka, ette kai vain nyt ole liian ”dogmaattisia”. Tekevälle sattuu ja rakkauden höpsöttämälle miehelle vielä herkemmin. Ehkä tuo ”Lavatähti ja kirjamies” kertoo vain mistä siinä oli kysymys. Elämässä on asioita, joita ei aina voi hallita, mutta niistä ei kannat avaieta.
Joten unohtakaa vanhat ja tarttukaa blogistin esittelemään kirjaan (en ole tuota tehnyt) tai aloittakaa vaikka Rajalan kirjoittamasta ”Unio Mysticasta” (pokkarin sivukoolla oleva pehmykantinen, 992 sivua). Olen allerginen paksuille kirjoille, mutta ”Unio Mystica” vei mukaansa. Mielestäni hyvä, helppolukuinen ja ymmärrettävä kuvaus Mika Waltarista, aikalaistensa kulttuurikuvioista Suomessa ja etenkin Helsingissä. (Ehkä blogisti on ko. kirjan arvioinut täällä – en muista.)
Sorry, meni ohi Runebergistä, mutta liittyi Rajalaan. Tuottelias Rajala on tyylinsä valinnut. Kyll Suomen kirjallisessa maailmassa on aina tilaa yhdelle Rajalalle, hyvinkin on.
Ilmoita asiaton viesti
En ole täällä Unio Mysticaa arvioinut, lukenut olen kyllä ja hyväksi havainnut aikoinaan. Rajalan kirjoittamat kirjailijaelämäkerrat ovat olleet kauttaaltaan hyviä. Ja kuten mainitsit: aina on tilaa yhdelle Rajalalle!
Ilmoita asiaton viesti
Juu, moon vaikka dogmaattinen, tai siis lapsellinen, minusta Rajala oli raaka ja julmako kirjotti sen kirjansa, hui kauhistus sitä!!
Ilmoita asiaton viesti
Minun silmissäni tietyt ”taideteokset” ovat niin raskaita epäonnistumisia, että langettamani tuomio on… elinkautinen. Kyllähän Rajala kirjoittaa saa, mutta en todellakaan aio liittyä hänen lukijoihinsa.
Kun maito on kaatunut, ei sitä saa takaisin kannuun.
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut Panu Rajalan henkilökuvateoksista vain Leinon ja Waltarin elämäkerrat ja ne olivat mielestäni ihan hyviä. Mikä on mättänyt tuossa kirjassa, jota siis en ole lukenut?
Ilmoita asiaton viesti
Minäkään en ole lukenut, mutta veikkaan, että kyse on epäritarillisuudesta ex-vaimoa kohtaan, onko näin?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjassa (Lavatähti ja kirjamies) mätti varmaankin se, että siinä Katri-Helenasta kirjoitettiin monien mielestä tökeröllä tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kun tänne on syntynyt vuoropuhelua, en malta … vaikkapa Pikku-HIlkalle ja muillekin. (((
Panu Rajala on myös kirjoittanut kirjan ”Enkeli tulessa”. Jos muistan oikein, Rajala kirjoitti sen ”Katri-Helenan aikaan”; kaunis, intiimi, paikoin rohkeakin kuvaus menetetystä ”suuresta ” rakkaudesta. Eikös pari puinut kirjan rohkeita kuvauksia peräti televisiossa, ja ne puintihetket kyllä olisi voineet jäädä väliin – mutta julkisuuspeli on mitä on.
”Enkeli tulessa” on hyvinkin rajalamainen kirja, joka liikkuu tunteiden ohella myös mm. New Yorkin malli- toimittaja- ja vähän jetset-maailmoissa. Ko. kirja saattaa kertoa kirjoittajasta paljonkin; esim. sen, että miehenkin elämään taitaa mahtua vain yksi suuri rakkaus, jonka dramaattinen menettäminen vaikuttaa monella taholla – ehkä osin siksi ”Lavatähti ja kirjamies” oli mitä oli.
Runebergiin tartuminen närästää hiukan, kun Jorma mainitsi sen olevan ”nyyrikkimäisesti” kirjoitettu – tai ehkä juuri siksi etsin sen käsiini.
Ilmoita asiaton viesti
Nyyrikkimäisyys on lievä kärjistys; sitä on lähinnä joissakin Emilien ja Runebergin suhteen kuvauksissa. Pääasiassa Rajalan teksti on sujuvaa asiaproosaa.
Ilmoita asiaton viesti
No joo kyllä, sen Enkeli tulessa, mie muistan lukeneeni ja jos oiken muistan, vioin siinäki epähienoutta, vähänkö selän takana käsittelis poissaolevan henkilökohtasuuksia, semmonen nolo ulottuvuus siinä. Ja siis Katri Helena sortu just siihen laatuun tai tyyliin, joka Rajalan kirjotuksissa on?
Ilmoita asiaton viesti