Saksalainen suomalaisena – Kuka on tää mies?
Talvella 1994 Suomen EU-jäsenyysneuvottelut olivat ajautuneet umpikujaan. Brysselissä neuvoteltiin lähes tauotta yötä päivää, kun maaliskuun alkuun asetettu takaraja lähestyi.
Suomen neuvotteluryhmän ahtaassa huoneessa on neuvoton tunnelma. Saksalaisia piipahtaa huoneessa antamassa vinkkejä suomalaisille.
Yksi saksalainen jää muiden lähdettyä ovensuuhun kuuntelemaan ulkoministeri Heikki Haaviston tuskailua. Saksalainen avaa sanaisen arkkunsa: ”Jos mä saan neuvoa, niin tää ei ole kovin hyvä tapa hoitaa asiaa. Tilanne on erilainen”, mies sanoo selvällä suomen kielellä, jossa on vain lievä saksalainen korostus.
Hämmästynyt Haavisto huomaa saksalaisen ja kysyy terävästi: ”Kuka tää mies on?”
Välähdys Brysselistä sisältyy J. P. Pulkkisen tänään (8.9.2024) julkaistuun kirjaan (Diplomaatti – Hans-Friedrich von Ploetzin eurooppalainen odysseia, Gummerus 2024).
Salaperäinen saksalainen oli Saksan ulkoministeriön Eurooppa-osaston päällikkö Hans von Ploetz. Hän opiskeli 1960-luvun lopulla suomen kielen työskennellessään silloisen Länsi-Saksan pääkonsulaatissa Helsingissä.
Samalla Suomen komennuksella löytyi suomalainen vaimo Päivi, joka sattui olemaan puolustusvoimain komentajan, K. O. Leinosen tytär.
Palataan Brysseliin 1994. Kirjassa kerrotaan, että kun Suomi oli ahdingossa Brysselissä, Genscherin pojat Saksasta tulivat Kaarlehdon poikien avuksi. Millaisia konkreettisia neuvoja saksalaiset Hans von Ploetzin johdolla antoivat, jää hämärän peittoon.
J. P. Pulkkinen kirjoittaa: ”EU:ssa tiedettiin, että Hansilla oli erikoissuhde Suomeen, se ei ollut salaisuus. Asia kuitenkin hyväksyttiin, sillä kaikki tiesivät, että Hansin toiminnassa ei ollut mitään epäilyttävää ja hänen päämääränsä olivat kunnialliset. Saksasta tuli Suomen poliittinen kummisetä.”
Harvinainen diplomaatti – kunnialliset päämäärät, toiminnassa ei mitään epäilyttävää ja kaiken lisäksi vaimonsa kotimaan poliittinen kummisetä. Ei mitään kyynisiä fraaseja diplomaatin tehtävästä valehdella asemamaassa isänmaansa puolesta.
Hans von Ploetzin roolia suomalaisten kummisetänä on korostanut erityisesti yksi toimittaja, jo edesmennyt Aarno Laitinen, Hansin ystävä 1960-luvun lopulta asti. Pulkkisen siteeraama Laitinen kirjoitti Iltalehdessä 2007, että ”eräänlainen vävypoikamme” sai EU-neuvotteluissa jopa liittokansleri Helmut Kohlin ja ulkoministeri Klaus Kinkelin puolellemme.
En ihan osta ajatusta, että Helmut Kohl olisi tarvinnut von Ploetzia kääntämään itseään Suomen puolelle, vaikka Laitinen ylistääkin ystäväänsä yhdeksi viisaimmaksi tuntemistaan ihmisistä.
On selvää, että von Ploetz on ollut suomalaisille tärkeä linkki Saksan hallinnossa. Siitä voidaan keskustella, oliko hän Suomen lännettymisen kummisetä, kuten kirjassa mainostetaan.
Konkretiaa kaipaaville Pulkkinen muistuttaa diplomaattien tragediasta, joka on Max Jakobsonin mukaan se, että heidän suurimmistakaan saavutuksista ei jää mitään jälkeä aikakirjoihin.
Hans von Ploetz, 84, oli eittämättä huippudiplomaatti. Hän työskenteli Saksan kannalta tärkeillä posteilla, kuten suurlähettiläänä Lontoossa ja Moskovassa, mistä jäi eläkkeelle 2005.
Olisinkin halunnut tietää enemmän esimerkiksi siitä, mitä von Ploetz ajattelee nyt Venäjästä ja Putinista, jonka ymmärtäjänä hänet tunnettiin ennen Ukrainan sotaa.
Kunnon vastauksia Pulkkinen ei saa. Kun hän kysyy, yllättikö Ukrainan sota Saksan entisen Moskovan-suurlähettilään, tämä kuittaa asian vitsillä: ”Kun mä lähdin virasta, kaikki meni pieleen.”
Pulkkinen taustoittaa hyvin Euroopan lähihistoriaa. Paikoin päähenkilö jopa uhkaa unohtua, kunnes taas havahdutaan, että tässähän on tarkoitus kirjoittaa Hans von Ploetzin elämästä.
Eurooppalaisella näyttämöllä saksalaisella Suomen ystävällä on ollut roolinsa, jonka hän on näytellyt suvereenisti omalla tyylillään. J. P. Pulkkinen kiteyttää kustantajan tiedotteessa:
”Hän tuntui suhtautuvan uraansa salaviisaalla keveydellä, niin kuin se olisi ollut leikkiä, kiehtovaa mutta usein myös puuduttavaa rituaalia, jota jaksaakseen on eduksi, että on utelias ja lähtökohtaisesti pitää ihmisistä.”
Kiinnosti tarkistaa, miten herra von Ploetz koettiin suomalaisten poliitikkojen suunnalla.
Erkki Tuomiojan päiväkirjoissa 1991-1994 häntä ei mainittu lainkaan. Olin ymmälläni. Silloinhan me ”lähestyimme” EY:öjä, eikö mies ollutkaan niin näkyvä ja merktisevä, että Eki ei vaivautunut noteeraamaan. Ei nimeä löytynyt myöskään tämän vuosisadan alkua koskevassa niteessä.
Kaivoin vielä Paavo Lipposen muistelmat 1975-1995. Yksi osuma, muodossa von Plötz, pelkkä maininta vuodelta 1990 Brysselin vierailun tiimoilta:
”… tapasin mm. Saksan Nato-suurlähettilään, Suomessa nuorena diplomaattina toimineen Hans-Friedrich Plötzin…”.
Ainakin demarien ulkopoliittisesti orientoituneille, toistensa tietynlaisille vastapooleille, herra Ploetz oli täysin näkymätön mies.
ps.
Ei siellä Ekin ensinmainitussa päiväkirjassa 1991-1994 mainittu kertaakaan Klaus Kinkeliä, ja Kohlkin vain paristi: hieman oudossa yhteydessä, kun Helmut K. kävi Suomessa ja eduskunnassa 1992, ja hänen aseistetut henkivartijansa tulivat suureen saliin, seisoivat mahtavina seinustalla Suomen eduskuntaa tarkkaillen tulilukut lonkalla, mitä seikkaa Tuomioja aivan aiheellisesti paheksui. No Guns to Parliament.
Ilmoita asiaton viesti
Sanomakonserni on nähnyt aiheelliseksi kaadattaa suomalaista humisevaa metsää aarikaupalla (?) julkaistaakseen komissaari, pääjohtaja Erkki Liikasen mielenkiintoisen kokosivun arvion J.P. Pulkkisen teoksesta ”Diplomaatti. Hans-Griedrich von Ploezin eurooppalainen odysseia”. Lue tästä: https://www.hs.fi/taide/art-2000010679959.html
Mielenkiintoinen mies, suomalainen vävy maailmalla, mielenkiintoinen arvostelu, joka synnyttää parhaan mitä arvostelu voi tehdä: mielenkiinnon. Mutta kun arvion suuri otsikko on ”Kunnianosoitus Suomen lännettymisen kummisedälle”, niin HS:n sivu herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, – joita se ei juurikaan anna. Siis pelkästään epiteeteille: ”Kunnianosoitus” ja ”kummisetä”.
Siis millä perusteella. Onhan elämäkertoja tai vastaavia kirjoitettu maailmansivu: mutta onko tutkimuksellinen ja tosiaisoihin perustuvat elämäkerta – vai ollako ”kunnianosoitus”, siinäpä kysymys. Ja toisekseen, vävy kylläkin, (ei kuitenkaan ”koko Suomen vävy”?) mutta millä perusteella mafiamaisestin nimetty ”kummisetä”.
Jatkamatta pidemmälle kysyisin niiltä joiden lukupöydällä ”Kummisetä” jo on, onhan siinä henkilöluettelo? Montako kertaa siinä mainitaan esim. nimiä: Lipponen, Tuomioja, Sundbäck, vaikkapa noin alkajaisiksi.
Ilmoita asiaton viesti