Salaliitto pääministerin lähipiirissä

Hyvä romaani taipuu moneksi. Se voi olla, kuten ruotsalaisen Lena Anderssonin uutuus – samaan aikaan dekkari, satiiri, salaliittoromaani, osa Palme-kirjallisuutta sekä faktaa ja fiktiota yhdistelevä tutkielma ruotsalaisesta kansankodista ja sen hajoamisesta (Silmäätekevät – Salaliittoromaani, Siltala 2023).

Toimittaja Roger Lilja saa 30 vuotta pääministeri Olof Palmen murhan jälkeen toimeksiannon eräältä aikakauslehdeltä. Pitäisi kirjoittaa reportaasi murhamysteeristä, kun vuosipäivä lähestyy:

”Tee informatiivinen ja samalla lempeän ivallinen juttu kaikista niistä tolloista, jotka yhä jaksavat lietsoa kiinnostusta kylmän sodan päivien ja öiden aikana pimeissä kadunkulmissa juonittuihin kataliin salaliittoihin.”

Alkaa jännittävä tarina, jonka keskeiseksi henkilöksi nousee Liljan löytämä salaperäinen tietolähde, murhan vaiheet perusteellisesti tunteva juristi. Hän ruokkii toimittajaa tiedoillaan.

Kirjan nimi Silmäätekevät viittaa muutamaan ruotsalaisen demarieliitin jäseneen, jotka kokoontuvat salaiseen kokoukseen Ranskassa vähän ennen Palmen murhaa 1986.

Kokous tulee siihen tulokseen, että Palme saa mennä. Hänestä oli tullut rasite puolueelle. Palmen synneiksi lasketaan muiden muassa hänen suuruudenhullut suunnitelmansa muuttaa koko maailma sosiaalidemokraattiseksi ihanneyhteiskunnaksi.

Ensin muuttuisi Gorbatšovin johtama, henkitoreissaan kituva Neuvostoliitto, sosiaalidemokraattiseksi suurvallaksi. Sen jälkeen Reaganin ja Thatcherin johtama uusliberalistinen länsi joutuisi seuraamaan perässä.

Näin lähes koko maailma olisi yhtä sosiaalidemokraattista ihanneyhteiskuntaa. Kunnian saisivat tietysti Palme ja ruotsalainen sosialismi – kaiken alku ja esikuva. Ruotsi olisi tässä utopiassa ihannemalli koko maailmalle.

Mutta jotain menee pieleen. Ennen kuin demarieliitti ehtii eliminoida suuruudenhullun Palmen, joka on romaanissa nimeltään Carl Stjärne, tämä murhataan. Kuka tai ketkä ovat murhan takana?

Murhan päätutkijalle oli selvää, mikä hänen tehtävänsä oli – tutkia tutkimatta, löytää surmaaja mutta ei Carl Stjärnen surmaajaa vaan Stjärnen toivoman maailmanjärjestyksen surmaaja.

”Korkea-arvoisen poliitikon murhaa ei tule tutkia kuten murhaa kadulla vain koska se on sattunut tapahtumaan kadulla. Sitä täytyy tutkia luonteensa mukaisesti. Olennaista on se, mitä halutaan saada selville”, päätutkija filosofoi.

Romaanin päähenkilöille kirjailija on keksinyt nimet, mutta heidän esikuvansa ovat hyvin tunnistettavissa. On entinen poliisipäällikkö ja puoluesihteeri, diplomaatti ja toimittaja sekä tietysti rouva Palme.

Romaania voi lukea paitsi murhamysteerinä myös kuvauksena demarien johtaman ruotsalaisen kansankodin idean hiipumisesta. Se on myös kertomus vallasta ja siitä, mitä valta voi tehdä sen liepeillä juonitteleville henkilöille.

Lena Andersson käyttää taitavasti hyväkseen salaliittoteorioita, joita toisaalta pilkkaa. Outo, kiehtova romaani.