Sally Salmisen tie tähtiin ja unohduksiin

Sally Salmisen vuonna 1936 julkaistu romaani Katrina on ollut monille, myös minulle, vaikuttava lukuelämys sen jälkeen, kun Juha Hurmeen uusi suomennos julkaistiin pari vuotta sitten. Katrina löydettiin uudelleen vuosikymmenten tauon jälkeen.

Kiinnostus Salmiseen ja hänen tuotantoonsa kasvaa edelleen. Viime kuussa julkaistiin suomeksi hänen elämäkertansa (Ulrika Gustafsson: Valoisa kaupunkini – Sally Salmisen elämä ja teokset, Teos 2021).

Ja lisää on tulossa. Salminen kirjoitti urallaan 17 kirjaa, joista vain kuusi on suomennettu. Valmisteilla on tiettävästi ainakin suomennos kirjasta Min amerikanska saga.

Ahvenanmaalla syntyneestä Salmisesta (1906-1976) tuli aikansa sensaatio, kun hän voitti ruotsinkielisen kustantajan romaanikilpailun ja hänen esikoiskirjansa Katrina julkaistiin 1936. Tuolloin hän työskenteli Yhdysvalloissa kotiapulaisena, piikana ”tiskipaljun ja kuurausämpärin välissä”.

Yhdessä yössä Salmisesta tuli tähti, jota toimittajat jahtasivat niin Amerikassa kuin Pohjolassa. Hän muutti takaisin Ahvenanmaalle, alkoi muutaman vuoden rumba, jolloin Salminen ratsasti suosion aallonharjalla.

Salmista verrattiin Topeliukseen ja Selma Lagerlöfiin, joka kehui Katrinaa: ”Kukaan, joka lukee tämän kirjan loppuun, ei joudu katumaan.”

Katrinasta otettiin jo ensimmäisen vuoden aikana 15 ruotsinkielistä painosta ja se käännettiin muutamassa vuodessa parillekymmenelle kielelle. Ruotsin Akatemian kaksi jäsentä ehdotti Salmiselle Nobelin palkintoa kolmena vuonna peräkkäin, mutta Nobelin nappasi muuan Frans Emil Sillanpää vuonna 1939.

Lienee muuten ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun kirjallisuuden Nobelia suomalaiselle ovat esittäneet muut kuin suomalaiset itse.

Kokonainen varustamo sai nimensä Salmiselta – Sally. Kulta Katriina-kahvi nimettiin Salmisen romaanihenkilön mukaan, elokuvaa suunniteltiin ja kirjailija kiersi Pohjoismaita puhumassa kirjastaan.

Kun ensi huuma oli ohi, sodat sodittu, Salminen mennyt naimisiin tanskalaisen taidemaalarin kanssa ja muuttanut Tanskaan, alkoi arki ja maanantai. Salminen työnnettiin marginaaliin ja unohduksiin.

Elämäkerta etsii syitä, miten näin pääsi käymään. Salminen unohtui ainakin siksi, että oli ruotsinkielinen, nainen ja kotoisin Ahvenanmaalta. Hän kirjoitti myös ”vääristä” aiheista.

Ruotsinkielisellä puolella korostui vastakkainasettelu kansan maku vastaan hieno maku, jota erityisesti kriitikot katsoivat edustavansa. Kirjallinen eliitti otti tehtäväkseen pelastaa rahvaan sielu kehnolta kirjallisuudelta.

Ulrika Gustafsson on sitä mieltä, että Salminen ei kirjoittanut kehnoja kirjoja vaan oli edelläkävijä. Hän kirjoitti maaseudun rahvaasta ja toi kirjallisuuteen uusia aiheita, myös tabuja:

”Hän vaali lapsen ja naisen näkökulmaa maailmaan. Kirjoitti naisen seksuaalisuudesta, taloustöistä, skandinaavisten maahanmuuttajien elämästä 1930-luvun New Yorkissa, naisesta ja sodasta ja henkisestä pahoinvoinnista.”

Salmisen kirjoja ei tunneta, koska tuhkimotarinaa hänen sensaatiomaisesta läpimurrostaan on toisteltu muun tuotannon kustannuksella. Kuva kirjoittavasta piiasta, yhden kirjan kirjailijasta, on elänyt näihin päiviin asti.

Elämäkerran ansioihin kuuluu, että se esittelee perusteellisesti Salmisen unohdetut teokset, joiden joukossa on tutkijan mielestä todellisia helmiä. Suomessa niitä ei tunneta.

Gustafsson haluaa nostaa Sally Salmisen uuteen arvoon. Liikkeellä on muitakin. Muutamat asiantuntijat, Finlandia-voittaja Juha Hurme etunenässä, vaativat Salmiselle jopa paikkaa Väinö Linnan rinnalle kansakunnan kaapin päälle. Kuuluuko Salminen sinne, onkin jo toinen juttu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu