Sanojen kohtaloista Trumpin sammakoihin

Dosentti Reijo Pitkäranta kääntää päälaelleen vanhan sanonnan, jonka mukaan yksi kuva vastaa tuhatta sanaa. Hänen uuden kirjansa jokaisessa luvussa on tuhatkunta sanaa, joista muodostuu yksi kuva (Fata verborum – Näkymiä sanojemme historiaan, Gaudeamus 2020).

Pitkäranta on sanojen rakastaja. Hän kertoo kirjassaan 42 sanan historialliset vaiheet, sanojen kohtalot (Fata verborum).

Sanoja on adoptiosta virukseen, bakteerista presidenttiin ja kaasusta karismaan. Mukana on ihan tavallisia suomalaisia sanoja, kuten kauppias, kirkko, koulu, kärry ja peruna. Kaikkien esimerkkisanojen juuret juontavat antiikin ajan kielistä, etenkin kreikasta ja latinasta.

Sanojen rakastajaa voi joku ihmetellä kuin Tuntemattoman sotilaan Hietanen laihialaista alikersantti Mäkilää: ”Kyl mää sen ymmärrän et joku voi nätei flikoi rakastaa, mut et joku rakastaa rätei ja lumpui, sitä mää en ymmärrä”.

Pitkärannan opuksen luettuaan alkaa ymmärtää, että sanojakin voi rakastaa. Aluksi teksti tuntuu kuivakkaalta ja sanat etäisiltä, mutta Pitkäranta viekoittelee lukijan sanojen maagiseen maailmaan viihdyttävillä pikku tarinoilla.

Sanojen syntyyn ja muutoksiin on lukemattomia syitä. Kavaljeerin takaa paljastuu huono hevonen, langanpätkä saa ihmiskasvot tai ainakin niiden puolikkaan (profiili).

Sanan lähtökohtana on saattanut olla jokelteleva lapsi (paavi), lastaan imettävä äiti (galaksi) tai lääkärin vastaanotolle tullut potilas (stetoskooppi).

Tarina stetoskoopista panee mielikuvituksen liikkeelle. Stetoskoopin keksi häveliäs ranskalainen lääkäri, jonka vastaanotolle tuli nuori nainen valitellen sydänvaivojaan.

Lääkärille korvan painaminen ”siveettömästi” suoraan naispotilaan rintakehää vasten, kuten sydänäänien kuuntelemiseksi oli tapana tehdä, oli mahdoton ajatus. Se ei kerta kaikkiaan käynyt. Niinpä hän keksi uuden laitteen, joka sai nimen stetoskooppi.

Jännä on myös tarina siitä, miten karheaa villapaitaa tarkoittavasta burra-sanasta tuli monien vaiheiden jälkeen byrokratia, virkavalta, jonka parempi suomennos voisi Pitkärannan mielestä olla verkavalta.

Entäs sitten presidentti? Ennen kuin presidentistä tuli valtion päämies, sana tarkoitti muun muassa hevosvaunujen ajajaa, edessä tanssimista ja tanssin johtamista. Tänä päivänä presidenttejä on joka lähtöön.

Presidentistä tuli valtionpäämiestä tarkoittava sana, kun Yhdysvaltain perustuslaki säädettiin. Senkin opin Pitkärannan kirjasta, että Yhdysvaltain ensimmäisellä presidentillä George Washingtonilla oli virtahevon luusta tehdyt tekohampaat, joiden loisto vähitellen himmeni runsaasta portviinin juonnista.

Kasveille ja eläimille on annettu paremman puutteessa tieteellisiä nimiä presidenttien mukaan. Eräs kultajäkälälajike sai tieteellisen nimen Barack Obamalta, Donald Trumpia ”kunnioitettiin” hiljattain omalla sammakkolajilla.

Panamasta löydettiin uusi sammakko, sokea otus, joka piilottaa päänsä hiekkaan. Sammakon tieteelliseksi nimeksi annettiin Trumpin innoittamana Dermophis donaldtrumpi.

Sokea ja päänsä hiekkaan piilottava sammakko sopii kuin nakutettu Donald Trumpin tunnukseksi. Se on tiedeyhteisön osuva läksiäislahja virkakautensa kohta päättävälle presidentille, joka on päästellyt suustaan sammakoita harva se päivä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu