Sanojen rakastaja hulluista ja neekereistä

Teeveen Jälkiviisaista tuttu kielitieteilijä Janne Saarikivi on sanojen rakastaja. Hän käy uudessa kirjassaan (Rakkaat sanat, Teos) läpi kymmeniä sanoja, kertoo mistä ne tulevat ja veikkaa minne ne menevät. ”Kielen maailmassa ei ole mitään ikuista ja pysyvää.”

Aloitetaan hulluista ja höhlistä.

Höhlä-sanasta Saarikivelle tulee mieleen käynnissä oleva Ukrainan sota ja suomalaisten sekä ukrainalaisten kohtalonyhteys. Venäläiset ovat kautta historian suhtautuneet ukrainalaisiin väheksyvästi ja käyttäneet heistä sanaa hohol eli höhlä.

Alunperin hohol on tarkoittanut töyhtöä tai hiustupsua. Ukrainalaiset ovat siis ”tupsuja” tai ”töyhtöjä”. Isovenäläisestä näkökulmasta ukrainalaiset ja suomalaiset ovat olleet samaa sakkia,  ihmetyksen aiheita ja hoh(l)otuksen kohteita.

Sekä suomalaiset että ukrainalaiset asuivat 1900-luvun alussa Venäjän imperiumissa. Saarikivi muistuttaa, että Bobrikovin murhannut Eugen Schauman syntyi Ukrainan Harkovassa:

”Oudolla tavalla tämä yhdistää käynnissä olevan Ukrainan puolustustaistelun ja Suomen maanpuolustukselliset ratkaisut viimeisen 120 vuoden mittaisessa kehityksessä.”

Höhlistä on lyhyt matka hulluihin, jotka ovat tunnetusti aina keskuudessamme. Hulluuden sanakenttä elää ja pyörii Saarikiven kuvauksen mukaan hulluna eikä pysähdy:

”Se, joka on hullu, on myös esimerkiksi sekaisin, pihalla, pimahtanut, pöpi, sekopää, hörhö, kilahtanut, sekoboltsi, hörö, hölläpäinen, pöffeli, huru-ukko tai -akka ja myös pöljä eli pöhkö.”

Hullu oli ennen virallisestikin hullu, kuten sanassa hullujenhuone, joka oli normaalia yleiskieltä. Hullu muuttui kuitenkin pian mielisairaaksi, sitten mielenterveyspotilaaksi ja mielenterveyskuntoutujaksi, ellei peräti yksilöksi, jolla on ”haasteita mielenterveyden kanssa”.

Siirrytään toiseen tulenarkaan sanaan, joka lienee nykykielen kielletyin sana. Tätä n-kirjaimella alkavaa sanaa (neekeri) ei oikein uskalla edes ääneen sanoa. Joku käsittää aina väärin.

Neekerin muuttuminen tabuksi on uusi piirre suomen kielessä. Saarikivi taustoittaa kiinnostavasti, mistä on kyse. Kun neekeri-sanan merkitys on muuttunut, kyse on eräänlaisesta kulttuurisesta omimisesta.

”Haluaisimme niin paljon olla kuin amerikkalaiset ja matkimme niin paljon heidän tapojaan, että olemme alkaneet uskoa myös suomen sanan neekeri olevan sävyltään ja merkitykseltään loukkaava, koska amerikkalainen sanakin on.”

Englannin kielessä on kuitenkin kaksi erilaista n-sanaa. Nigger on yksiselitteisen loukkaava, kun taas negro on pitkään ollut sävyltään neutraali. Esimerkiksi Martin Luther King käytti negro-sanaa lukuisia kertoja kuuluisassa I have a dream -puheessaan.

Neutraali n-sanan korvike suomen yleiskielessä on musta. Saarikivi muistelee menneitä aikoja, jolloin mustiin suhtauduttiin mutkattomasti.

Radiossa ei soi enää taannoinen hittibiisi ”me halutaan olla neekereitä, pidetään salaa kekkereitä” eikä Eija-Sinikka laula kesäbiisiään Ihan neekeri. Kieltolistalla on myös Aarne Tarkaksen elokuva Pekka ja pätkä neekereinä vuodelta 1960.

Saarikivi väittää, että n-sana ei ollut edellä mainituissa esimerkeissä ruma tai loukkaava ”vaan pikemminkin ehkä eksotisoiva ja sikäli jopa kunnioittava.”

Janne Saarikivi tunnustaa rakkautensa äidinkieleen lainaamalla Pentti Saarikosken säkeitä: ”Suomen kieli on minulle ikkuna ja talo ja minä asun tässä kielessä. Se on minun ihoni.”

Rakkaat sanat on sanojen rakastaja Saarikiven intohimoinen sukellus sanojen ihmeelliseen maailmaan. Lukija sivistyy ja viihtyy mainiosti kielentutkijan matkassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu