Sorsan KGB-suhteet herättävät kysymyksiä

Professori Henrik Meinander sai keväällä 2017 tehtävän, josta ei voinut kieltäytyä. Sdp-veteraani Ulf Sundqvist soitti ja kysyi, voisiko Meinander kirjoittaa Kalevi Sorsan (1930-2004) elämäkerran.

Juuri julkaistu elämäkerta (Kansakunnan kakkonen – Kalevi Sorsan poliittinen toiminta 1969-1993, Otava) on valmistunut Sorsan pitkäaikaisten puoluetoverien valvovien silmien alla. Sundqvist ja Jaakko Kalela ovat ”tarkastaneet ja korjanneet kärsivällisesti käsikirjoituksen”.

Meinander on yrittänyt löytää tasapainon ”empaattisen ymmärryksen ja kriittisen etäisyyden” välillä. Kun ottaa huomioon lähtökohdat, hän saa puhtaat paperit, vaikka joutuukin joissakin asioissa taiteilemaan kieli keskellä suuta.

Eniten taiteilu näkyy, kun Meinander kirjoittaa Sorsan yhteyksistä Neuvostoliittoon ja KGB:hen. Ne yritetään selittää parhain päin mainitsemalla joka käänteessä, että syntisiä olivat muutkin ja erityisesti Kekkonen:

”On totta, että Sorsan KGB-yhteydet olivat melkein yhtä luottamuksellisia kuin Kekkosen.”

KGB-suhteista kirja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Sorsan kahdestaan käymistä keskusteluista tärkeimpien ”kotiryssiensä” kanssa ei Meinanderin mukaan ole säilynyt mitään raportteja, joten paljon jää epäsuorien päätelmien varaan.

”Jos Ruotsissa johtavan poliitikon tai korkean virkamiehen todettiin tapaavan säännöllisesti KGB-agenttia ilman mitään tarkkaa jälkiraportointia, hänen uransa olisi päättynyt.”

Sorsa itse kuvasi muistelmissaan seurusteluaan kotiryssien kanssa lähinnä mukavina rupatteluina ja illallisina. Meinander kumoaa kaunistellun version. Sorsa hyödynsi KGB-suhteita sekä omaksi että puolueensa eduksi.

Meinander siteeraa Sorsaa, jonka mukaan Sdp ei hänen aikanaan koskaan käyttänyt ”ulkopoliittisia kosketuksiaan sisäpoliittiseen tarkoitukseen”. Sorsa viittasi myös Sdp:n johdon ohjeisiin, joiden mukaan kaikista ”poliittista painoa omaavista keskusteluista” oli raportoitava puolueen johdolle.

Henrik Meinander: ”Ensimmäinen väite ei pitänyt paikkaansa eikä raportoinnissakaan näyttänyt Sorsan aikana syntyneen mitään dokumentoitua käytäntöä, miten puoluejohdossa jaettiin tietoja käydyistä keskusteluista KGB-yhteyksien kanssa.”

Konkreettinen esimerkki KGB:n kytkeytymisestä Sdp:n sisäpoliittisiin valtakuvioihin on Holkerin hallituksen synty vuonna 1987. Meinander kirjoittaa, että Koivisto ja Sorsa runnoivat yhteistuumin läpi sinipunaisen hallituksen ja informoivat KGB:n Karasevia tästä etukäteen.

Samasta asiasta kirjoittaa Alpo Rusi uudessa kirjassaan Kremlin kortti, jossa hän kuvaa suorasukaisesti, miten demarit ja KGB pohjustivat Tehtaankadulla Holkerin hallitusta. Porvarihallitusta juoninut Paavo Väyrynen sysättiin paitsioon KGB:n tuella.

Meinanderin mukaan Sorsaa alettiin ulkomaisissa veljespuolueissa pitää liian Moskova-myöntyväisenä sosialidemokraattina. Häntä luonnehdittiin jopa KGB-agentiksi, joskin ”useimmat luonnehdinnat perustuivat hatariin lähteisiin”.

Sorsan pitkään ylläpitämät yhteydet KGB:hen loivat kirjan mukaan väistämättä käytäntöjä, jotka johtivat siihen, että oli vaikea erottaa Sorsan henkilökohtaista ja Suomen etua toisistaan.

Kalevi Sorsa johti demareita 12 vuotta, toimi kymmenen vuotta pääministerinä ja kolme vuotta ulkoministerinä, mutta ei noussut tasavallan presidentiksi.

On kohtalon ivaa, että aikoinaan Sorsan valtaa pönkittäneet idänsuhteet koituivat hänen poliittiseksi kohtalokseen.

Neuvostoliiton romahdus nakersi Sorsan poliittista pääomaa eikä hän päässyt demarien presidenttiehdokkaaksi 1994. Takaa tuli Martti Ahtisaari, ”safaridiplomaatti”, joka ei ollut ehtinyt hankkia mainitsemisen arvoisia KGB-yhteyksiä.

Meinanderin teos on hyvä alku Sorsa-tutkimukselle. On kuitenkin selvää, ettei se jää viimeiseksi sanaksi Kalevi Sorsan vaikuttavasta urasta, kun hänen arkistonsa nyt avautuvat muillekin tutkijoille.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu