Sotakirjojen uusi aalto naisten johdolla

Sotaromaanit ovat perinteisesti olleet miesten pyhää aluetta. Miehet taistelivat, miehet kertovat oli vuosikymmeniä sotakirjojen idea.

Kun naiset tarttuivat sotateemaan, näkökulmat vaihtuivat ja aiheiden kirjo laajeni. Traumaattista historiaa ja vaiettuja aiheita alettiin käsitellä uudenlaisista näkökulmista. Naiset suuntasivat katseen taistelujen sijaan kotirintamalle.

Anna-Kaisa Linna-Aho kuuluu niihin naiskirjailijoihin, joita sota inspiroi. Hänen uusi kirjansa Myrskylasi (Otava 2023) on jatkoa neljän vuoden takaiselle esikoisromaanille Paperijoutsen (Otava 2019). En olisi yllättynyt, jos sarjaan tulisi kolmaskin osa.

Myrskylasi on kertomus sodan horjuttamista ihmisistä. Eletään jatkosodan jälkeistä aikaa vuonna 1946. Päähenkilöt ovat kukin tavallaan sodan vaurioittamia ihmisiä. Jokaisella on omat salaisuutensa, joita he yrittävät varjella viimeiseen asti.

Ellen palaa sodasta kotiseudulleen töihin paikkakunnan mahtikartanoon. Sotaan hän osallistui miehenä (Kyösti). Ellenin salaisuudet tietää kartanon ainoa perillinen, Valde, jolla on omat salaisuutensa.

Nostan hattua sille, miten luontevasti Linna-Aho kirjoittaa Ellen/Kyöstin tapauksesta. Suurta numeroa ei tehdä, mutta selväksi tulee, että helppoa ei Ellenin elämä ole ollut.

Henkilögalleriaan kuuluvat myös kartanon naapurissa asuva Lydia ja hänen sodassa mielensä haavoittanut puolisonsa Sasha sekä pariskunnan tytär.

Lydia elää jatkuvassa pelossa. Sodan rampauttama mies voi olla vaarallinen läheisilleen. Sashan yölliset painajaiset ovat raastavaa luettavaa:

”Alakerrassa, jossa Sasha nukkui, huoneen seinistä kasvoivat pistimet ja kiväärit. Lattia avautui öisin juoksuhaudoiksi ja kauheat kuvat versoivat lankkujen raoista, ikkunat helisivät tykkitulituksen voimasta ja Sasha valvoi ja huusi. Kuinka siellä olisi saattanutkaan nukkua, sellaisessa metelissä?”

Myrskylasi vaikuttaa aluksi sovinnaiselta, jopa mitäänsanomattomalta vanhojen asioiden lämmittelyltä, mutta loppua kohti romaanista alkaa löytyä yllättävää särmää.

Linna-Aho kirjoittaa hyvin, tarina on selkeä ja konstailematon, tyyli lempeä. Alun hapuilun jälkeen teksti vie mennessään.

Myrskylasi ei ole mikään sankaritarina – pikemminkin selviytymistarina. Suuret sotasankarit loistavat poissaolollaan, mutta muutama arjen sankari romaanista sentään löytyy.

Anna-Kaisa Linna-Aho asettuu Myrskylasilla luontevasti samaan sarjaan kuin muut sodasta viime vuosina kirjoittaneet naiset: Sirpa Kähkönen, Heidi Köngäs, Katja Kettu, Merja Mäki ja muutamat muut ovat saaneet rinnalleen uuden tekijän, jonka ei tarvitse hävetä jo näyttönsä antaneiden kirjailijoiden rinnalla.